Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailu

Dima

Kun sain tietää tästä kilpailusta, jännitin oikein kunnolla nähdä millainen se tanssikuva olisi. Miten kuvassa välittyisi tanssin tunnelma? Pystyykö yhden kuvan perusteella kuvitella tanssijan liikkeen ennen ja jälkeen kuvan vangitsemista? Pystyykö näkemään ja tuntemaan tanssijan tunteita ja ajatuksia? Onko kuvan ja katsojan välillä jonkinlaista vuorovaikutusta, vai pitääkö sellaista olla ylipäänsä? Pystyykö yksi kuva toteuttamaan ja antamaan vastauksia kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin? Tästä alkaa metsästysretkeni, jossa etsin sitä oikeaa tanssikuvaa.

Kilpailutulosten nähtyäni koin kuitenkin jonkinlaisen pettymyksen. Eikä myös tuomarien valinta tehnyt suurta vaikutusta, vaan entistä suuremman pettymyksen.

Butoperformanssi 1

Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailun voittaja on Butoperformanssi 1 kuva, jonka otti Taika Ilola Liana Potilan butotanssiesityksen Helsingin Performancesirkuksessa.

Tuomaristo kiitti kuvassa sen väritystä ja sommitelmaa sekä liikkeen ja katseen onnistunutta vangitsemista. Voittajaotoksen katsottiin toimivan erinomaisesti sekä itsenäisenä taideteoksena että käyttökuvana.

Olen samaa mieltä, että kuva toimii itsenäisenä “taideteoksena” ja käyttökuvana. Kuitenkin sen taideteos-sanan vaihtaisin toiseen. Mutta se on oma mielipiteeni, sillä taideteos minulle itselleeni on hyvin vahva sana. Enkä käyttäisi sitä kovin helposti. Jokainen ihminen määrittelee taideteosta omalla tavalla. Oma määritykseni käsittää sitä yksittäisenä tuotoksena, jonka takana on työ, tekijän luovuuden äärimmäisyys ja vaikea jäljitettävyys. Sen harvinaisuus ei perustu tuuriin tai satunnaisuuteen.
Valitsemani sana olisi kuvateos, joka sanana ei aiheuta ennakkoluuloja ja odotuksia kuvaa näkemättömälle.

Kuvan väritys, oikeasti valaistus on hauska ja mielenkiintoinen. Ja herättää kysymyksen miksi? Oliko se valaistus vaan jonkun idea teknisestä toteutuksesta ilman kummempaa syytä? Mutta mietitäänpäs ensin vangittua liikettä, tanssijan asentoa. Heti aluksi tulee mieleen zombie. Mutta kun alkaa katsomaan yksityiskohtia, kuten kasvoja, huomaa että tässä on kyse jostain ihan muusta. Tanssijan leikkisä ilme kertoo jonkinlaisesta tarinan iloisesta hetkestä. Mutta, kun alkaa miettimään, että katsooko tanssija yleisöä vai toista tanssijaa, muuttuu sisältökin. Yritin etsiä kyseisen performanssin tietoja netistä tuloksetta. Jälkeenpäin päätin, etten anna ulkopuolisen tekstin vaikuttaa ajatukseni juoksuun. Vaikka kertomus performanssin ideasta ja juonesta avaisi kuvan saloja ja valokuvan merkitystä, menettäisi valokuva silloin itsenäisyytensä. Joten päätin luottaa valokuvaajaan. Eli kuvassa ei olisi muita tanssijoita, joiden kanssa kuvassa näkyvä olisi vuorovaikutuksessa. Minneköhän tanssija katsoo? … hei! Leikkiikö hän valon kanssa? Onko kuvassa hahmon ja valon välistä vuorovaikutusta? Tämä selittäisi valaistuksen valinnan. Valolla on muoto, jota voi koskettaa. Siinähän se idea on. Vai onkohan se vain kuvitelmani?
Nyt ajatukset kääntyivät kuvan ja katsojan vuorovaikutukseen. Tanssija on varastanut kuvalta persoonallisuuden. Tätä kuvaa ei pysty ajattelemaan ilman, että tanssijan hetki väkisin tulee väliin. Näin ollen kuva ei puhuttele katsojaa, vaan katsoja jää seuraamaan sisältöä sivusta. Ihan kuin teini, joka ei pääse VIP-tiloihin. Kuva ei päästä katsojaa sisälle, tanssija estää sen. Tanssija on ominut tilanteen itselleen ja valolle. Kyllä, tässä pakko olla merkitys valon muodon valinnalle, ajatukseni palasivat takaisin pohtimaan valoa. Eihän tosta kuvasta tulisi mitään, jos olisi perus spottivalo. Vai onkohan siinä kuitenkin tylsä koreografia ja hatusta tempaistu valaistus ja luotettu kokonaisuuden iskevän yleisöön. Tulee mieleen Björk-fiilis. Sitäkö on yritetty tavoittaa?
Kuvan puhuttelemattomuus korostaa sen toimivuutta käyttökuvaksi. Se ei välttämättä varasta huomion tekstistä tai otsikosta, johon kuva on liitetty. Vähän niin kuin taustamusiikki, joka lisää tunnelma tilanteeseen, muttei kuitenkaan häiritse tilanteen varsinaista toimintaa.

2 sija

Mitä tulee kakkos- ja kolmossijaan valittuja kuvia. Niin juuri ne aiheuttivat minulle pettymyksen tuomarin valintoihin. Mitä ihmettä tuomarit ajattelivat? Jorma ja Valtteri haloo?! Mitä tanssillisia ajatuksia kuvat välittävät? Tuntuu ihan siltä että tuomaristossa naiset olivat päätöksentekijöitä. Voittajakuva on niin multimediataiteilijan Marita Liulian tyylinen, että herää ajatus veikö Marita tahtonsa läpi väkisin. Mutta toisaalta kun näkee muiden osallistujien kuvia, niin eipähän ollut kovin monta kuvaa josta valita.

Yo-Yi

Muta silti mitä ihmeessä ne 2. ja 3. sijan kuva tekee tuossa?! Arvottiinko ne? Puhuiko urheilukuvaaja Kari Kuukka 3. sijan saaneen kuvan Yo-Yi puolesta? Siinä on liikettä ja vauhtia! Se on paras! … urheilukuvaaja.

Sulaamispiste

Jorma ja Valtteri missä olette? Ah niin. 4. sija Sulamispiste, siinä näkyy se tunnelma. Voi kuvitella miten naistanssija on euforisessa tilassa kokonaan antautuneena tanssille. Liikekin näkyy ja mahtavasti saatu panorointi naisen kasvoihin, jotka jäivät mahdollisimman teräväksi. No eipähän siinä muuta. Olisihan se saanut mennä pikkasen ylemmälle sijalle. Kari ei tainnut kommentoida kuvia muutenkaan kuin teknisistä näkökulmista. Mutta silti Jorma Uotinen, en ole sinun täydellinen fani, mutta olin vähäsen luottanut siihen, että olisit pitänyt huolen valittujen kuvien sisällöstä. Olitkohan lainkaan läsnä tuomaroinnissa?
Marita sai oman näköisen kuvan ja niin sai Karikin. Suomen Kansallisoopperan tiedotuspäällikkö Heidi Almi sai hyvän materiaalin tiedotuskäyttöön.
Valtteri Raekallio, itsekin välillä valokuvaat tanssia, istuitko tuppisuuna? Jäit Jorman kanssa ilman teidän näköistä kuvaa.

Tuntuu väkisin kasatulta tuomaristolta, joka ei pohtinut kovin syvällisesti valintojaan. Lieneekö Liikekieli-portaali on niin tuore, ettei sen auktoriteettinen arvo ollut tarpeeksi korkea aiheuttaakseen tuomareihin puhtia työhön.
Toivottavasti Vuoden tanssikuva 2009 kilpailusta tulee haastavampi ja tuomaritkin innostuneempia.

2 thoughts on “Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailu

  1. Tervehdys,

    Suuri kiitos kiinnostuksestasi Liikekieli.comin Vuoden tanssikuva 2008 -kilpailua kohtaan. Oli todella mielenkiintoista lukea ajatuksiasi! Kirjoituksessasi teit muutamia johtopäätöksiä tuomariston toiminnasta tietämättä asiasta ehkä tarpeeksi. Voisin hieman valottaa omaa työskentelyäni tuomaristossa.

    Toisin kuin epäilit, en “jäänyt ilman näköistäni kuvaa” enkä myöskään “istunut tuppisuuna”. Oma ehdotukseni vuoden tanssikuvaksi oli Leevi Lehtisen ennakkokuva Milla Vartiaisen koreografiasta Yo-Yi, joka sijoittui kilpailussa kolmanneksi. Annoin korkeita pisteitä myös kaikille muille palkituille kuville. Lisäksi minua henkilökohtaisesti puhuttelivat mm. Ilkka Kallion “Veden loitsu” ja “Dance for You”, Heli Sorjosen “Fur”, Mervi Ahlrothin “Kaari tanssii” ja Virpi Velinin “Turbulent Gravity”. Minä koin siis mm. edellä mainitut kuvat kiinnostaviksi. Voi olla että sinä koet toisin.

    Taidekilpailuihin kannattaa aina suhtautua varauksella. Taiteessa jokaisen katsojan (kokijan) mielipide on yhtä “oikein” ja tärkeä kuin joidenkin “asiantuntijoiden”. Taidekilpailujen tarkoitus ei ole myöskään määrittää, mikä on “parasta taidetta”. Parhaimmillaan ne voivat toimia keskustelun avauksina ja nostaa esille sellaisia teoksia ja tekijöitä, jotka voisivat muuten jäädä huomaamatta.

    Jäin kirjoituksessasi kovasti kaipaamaan vielä omia mielipiteitäsi tanssikuvista. Ilmaisit, ettet pitänyt kaikista palkintokuvista. Mitkä olivat sinun mielestäsi kilpailun n. 200 kuvasta kiinnostavimmat ja miksi?

    Kiitos vielä kerran kiinnostuksestasi ja blogistasi. Iloista kevään jatkoa ja mukavia hetkiä tanssin ja valokuvauksen parissa!

    Ystävällisesti,

    Valtteri Raekallio
    tanssija, Liikekieli.comin perustaja ja yksi Vuoden tanssikuva -kilpailun tuomareista

  2. Hei Valtteri,

    juuri tätä olen kaivanut 🙂 Kiitos!

    Tämä on kuin kakun tekeminen puolikkaasta reseptistä. Puuttuvat ainekset keksitään omasta päästä käyttäen omaa kokemusta ja hulluutta. Vasta uunissa, paiston jälkeen näkee tuloksen.
    Samaa tein tässäkin blogissa. Liikekielen kisa antoi minulle sen puolikkaan ja minä täydensin sen omalla mielikuvituksellani. Siitä tulikin tällainen tuomareita haukkuva kokonaisuus. Paiston jälkeen siihen tuli mukava lisämauste nimeltä Valtteri. Ja toivottavasti pienen jäähdyttelyn jälkeen tulee lisää makuja.
    Mutta tehty mikä tehty. Olen pahoillani, jos pahensin mieltä. Taisin kirjoitushetkellä olla tunteikas kun odotin kilpailusta liikoja. Etenkin kun itselläni on vahva mielipide ja ennakkoasenne Tanssikuva-sanaa kohtaan.
    Tuomareiden toimintaa tässä kilpailuissa on ollut suorastaan näkymätöntä. Olisin kovasti halunnut kuulla jokaisen tuomarin omia ajatuksia. Ei välttämättä voittajakuvista vaan koko kilpailuista kokonaisuutena. Niistä näkisi tuomareiden henkilökohtaista suhtautumista kilpailuun ja pitäisi mielikuvituksen paremmin aisoissa. Muuten kilpailu tuntuu arvontakoneelta, koska siitä puuttuu persoona ja kasvo.
    Esimerkiksi tuomareiden henkilökohtainen esittäytyminen ennen kilpailua antaisi paljon lisämaustetta koko touhuun. Arvontakone muuttuisi biologiseksi massaksi, jolla on sosiaalista vuorovaikutusta muiden kanssa.

    Olen myös 101% samaa mieltä kanssasi, että taide on katsojan aivoissa.
    Kuten olet huomannut määritelmäni taide-sanan käytöstä, en käyttäisi sitä kovin helposti. Mutta en myöskään tarkoita muuttaa muiden ajattelemisia vastaaviksi. Tämä on vain yksi pohja, jonka päälle rakennan omia mielipiteitäni. Mutta paras kokemus on nähdä ja kuulla mahdollisimman monta ajatusta ja kokea muiden avulla erilaisia näkökulmia ja suhtautumisia. Ihminen on rikas, jos hän pystyy pitämään mieltä avoimena mahdollisimman monille muille ajatuksille.

    Et ole ainoa, joka on jäänyt kaipaamaan mielipiteitäni muista kilpailun kuvista. Taidan kirjoittaa siitä seuraavan blogimerkinnän.

    Kiitos sinulle, Valtteri, kun löysit blogini ja kerroit ajatuksesi!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *