Raamatullinen puhelu

Dima

Sunnuntai iltapäivä. Puhelin soi. Joku tuntematon soittaa työnumeroon. Vastaan. En osannut odottaa, että se olisi todella mielenkiintoinen puolituntinen keskustelu. Soittaja oli venäjänkielinen ja oli haasteita saada ajatukset venäjänkielelle. Mutta se on sivuseikka.
Harmitti kovasti, ettei ollut puheluntallennusta käytössä, joten yritän kirjoittaa mitä muistan. Paljon on jäänyt kirjoittamatta ja niin omista kuin soittajan sanomisista. Mutta kun harvoin tulee puhuttua noin, niin oli pakko kirjoittaa ainakin omat ajatukset ylös mitä on tullut puhelun aikana vastaan. Baattiralla näin se meni.

Jälkipäivitys: Nyt kun sain kirjoitettua tämän yhdellä istumalla, niin vaikutta melko monologiselta. Mutta näin käy kun tilanne ja kysymykset triggeröivät oikeasta kohdasta 😀


Soittaja: Hyvää iltaa, (en muista esittelikö hän itseään ja mista soittaa, oli pieni aivojumi kun venäjän kieli tuli yllättäen) kartoitan tässä venäjänkieliseltä väestöltä ajatuksia koronaan liittyen. Olisiko sinulla hetki aikaa jutella.

Minä: Moikka, anna tulla vaan.

S: Mitähän ajattelet näistä koronatoimista. Kun kuolemien määrä vähenee tai ei ole enää. Miksi siihen suhtaudutaan näin pelokkaasti?

M: Eihän kuolemat ole tässä tilanteessa ole se syy miksi on nämä toimet. Vaan meidän terveydenhuollon kapasiteetti. Monet sairastaa koronaa kotona kuten normiflunssaa. Mutta monet sairastaa sitä paljon vaikeammin, jolloin se sairastetaan sairaalan vuoteella. Ja näitä tapauksia on suhteellisesti enemmän verrattuna kausiflunssaan sairastuneihin.

S: Mutta siihen ei kuolla enää.

M: Keväällä tilanne oli paljon vaikeampi, koska kyseessä oli uusi tuntematon virus, johon ei osattu antaa oikeanlaista hoitoa. Kevään toimenpiteet sairaaloissa osittain vaikeuttivat potilaiden tilaa. Nykyisin kun tiedetään viruksesta paljon enemmän, osataan myös tarjota oikeanlaista hoitoa siihen. Nykyisin ei olekkaan enää puhtaasti koronasta johtuvia kuolemia, mutta välillisesti on. Esimerkiksi jos sairastaneella ihmisellä on entuudestaan terveyttä heikentäviä sairauksia tai vammoja.
Kuten aiemmin sanoin, kuolemat eivät ole syy koronatoimiin. Vaan sairaaloiden ja polikliinikoiden kapasiteetti ja muut resurssit. Minä haluan, että sairaalat ja terveyskeskusket olisivat edes puolityhjät. Jotta voisin luottaa, että pääsisin hoitoon jos murran käteni tai saan palovamman. En halua, maata käytävällä ja katella juoksevia uupuneita hoitajia. En halua, että lääkärit joutuvat valitsemaan ketä hoidetaan ja kenet annetaan kuolla resurssipulan takia. Minulla on lapsi ja todellakin haluan, että hoitoon pääsisi heti ja pienellä kynnyksellä, jos muksu vaikka liukastuu ja saa aivotärähdyksen. Ei sairaaloden asetettu kapasiteetti, ole tarkoitettu olemaan aina 100% käytössä. Mitä enemmän tyhjää, sen parempi on valmius hoitaa kaikkia tarpeessa olevia.

S: Aivan totta. Mielenkiintoista. Todella kiinnostavat ajatukset.

M: Ei nämä omia ajatuksiani ole, eikä tässä ole mitään uutta, kunhan osaa lukea uutisia ja kuunnella lääkäreitä, niin tässä ei pitäisi olla mitään epäselvää.

S: Joo kyllähän minä uutisia luen. (kertoi jotain, mitä en enää muista) Mutta mitä luulet onko se tullut jäädääkseen vai saadaanko se poistettua olemattomiin?

M: No se on hyvä kysymys. Siitä ku on tullut uusia muunnoksia, eli se kehittyy ja muuttuu. Joten tuskin se enää mihinkään katoaa. Ei se flunssakaan kadonnut mihinkään. Kausiflunssahan on rykelmä erinäisiä muuttuvia tauteja, mutta ne tunnetaan ja niihin on kehitetty rokotteet. Siksihan meillä on näitä vuosittaisia rokotuksia. Varmaankin korona-rokotteen avulla saadaan kevennettyä näitä tarttumisia ja leviämisiä. Ja onhan toki mahdollista, että rokote olisi sen verran tehokas, että se tehoaa myös koronan uusiin muotoihin. Jolloin se voidaan tosiaankin saada poistettua ainakin valtakunnallisella tasolla.

S: Miksi näitä sairastumisia ja sairauksia on vieläkin olemassa. Tuleeko tilannetta, ettei näitä sairauksia olisi enää?

M: Ei tule. Näitä tulee jatkossakin ja varmasti myös leviävät jatkossakin.

S: Miksi?

M: No koska ihminen on pohjimmiltaan tyhmä itsekseskeinen eläin, joka pyrkii tavoittelemaan omaa etuaan. Niin kauan kun on näitä omaan napaan katsovia, leviämisiltä emme voi välttyä. Niin kauan kun ihminen saa valita, niin hän valitsee ensisijaisesti itselleen ja läheisten hyväksi ja viimeiseksi muiden hyväksi. Vain kaukonäköisesti ajattelevat ihmiset ymmärtävät valita toisin. Toinen asia on meidän lapset, jotka eivät voi vielä tehdä päätöksiä eikä noudattaa ohjeita. Niiden kautta tartunnat tulevat olemaan jatkossakin. He eivät esimerkiksi pysty aivastamaan kyynärtaipeeseen automaattisesti, vaikka ollaan monesti opetettu. Lasten hygienia on paljon heikommalla tasolla verrattuna aikuisiin. Lapset menevät kouluihin ja päiväkoteihin sairainakin, koska kaikilla ei ole mahdollisuutta jäädä kotiin.

S: Todella mielenkiintoinen näkemys. Kaikkea ei voi hallita.

M: Niinpä, meidän on vaan elettävä näiden kanssa ja huolehtia kaikin tavoin, että resurssit säilyy jatkossakin. Varmuus terveydenhuoltoon helpottaa elämään normaalia elämää tälläisen kaaoksen keskellä.

S: Todella mielenkiintoinen näkemys. Näin se valitettavasti on. Raamatussa sanotaan, että näistä ongelmista voidaan päästä eroon, kunhan saadaan ihmiset välittämään toisistaan jumalan ohjauksessa. Rakkaus jumalaan ja ihmisiin auttaisi meitä. (nythän se paljastui, miksi hän soittelee ihmisille, olin valmis lopettamaan puhelun tähän, jos alkaa menemään homma tuputteluks)

M: Niin, mä sanon nyt suoraan, että olen ateisti enkä perusta ajattelutapani ja maailmani jumalan ympärille. Minä en tarvitse kolmatta osapuolta kertomaan miten minun pitää toimia ja mitä päättää. Minulle riittää, että voin toimia ja kohdella muita niin kuin haluan muiden kohtelevan minua. Niin kauan kun pystyn ajattelemaan ja pohtimaan asioita, pystyn tekemään päätöksiä, jotka eivät ole itselleen eikä muille vahingollisia. Minä en tarvitse jumalaa, jotta tekisin hyvää muille. En tarvitse jumalaa auttaakseen muita ihmisiä. En tarvitse jumalaa, ymmärtääkseen hyvyyttä antamisessa ja vastaanottamisessa.

S: Mutta voihan se olla niin, että Jumala on määrittänyt nämä asiat ja ajatukset. Jumala on määrittänyt hyvyyden. (hän puhui paljon jumalan teoista yms) Että eikös nämä todistaisivat jumalan olemassaolon.

M: Kuten sanoin, minulla ei ole tarvetta uskoa johonkin kolmanteen osapuoleen elääkseni. Olen passiivinen ateisti, minulla ei ole tarvetta uskoa jumalaan tai budhaan tai allahiin tai muuhun vastaavaan. Minun elämässäni ei ole sellaista aukkoa, jota pitää täyttää jollain uskolla. Tai no, voin sanoa uskovani fysiikkaan 😀 Vaikka siinäkin on paljon asioita, joita ei pysty fyysisesti todistamaan. Fysiikka kehittyy kokoajan, se alkaa teorialla, joka muuttuu ja kehitty ja lopulta osoittautuu toteeksi kokeellisesti. Fysiikka mahdollista kehittävän vuorovaikutuksen, jossa teorioita kehitetään ja ongelmakohtia ratkotaan. Lopulta löytyy keinot ja kyky toistaa teoriaa fyysisesti. Monet teoriat on todistettu myös laskennallisesti mutta vielä ei ole välineitä ja keinoja todistaa fyysiesti. Fysiikka on kuitenkin se asia mikä antoi meille nykyisenlaisen elämän ja teknologian. Vaimoni kuuluu kirkkoon samoin ystävät, minulla ei ole tarvetta käännyttää ketään, olen tyytyväinen jos muutkin ovat tyytyväiset omaan uskoon tai uskonnottomuuteen. Jollain on tarve, jollain ei. Minulla ei ole.

S: Onpa kivaa jutella kanssasi kun näin avoimesti kerrot. Jumala kuitenkin tarjoa (en taaskaan muista jotain elmään liittyviä ratkaisuihin ja tapoihin) Jumala tarjoa häneen uskoville ikuisen elämän ja ilon..

M: Mutta miksi? Mitä varten?

S: Että voisi nauttia elämästä. Miksi ihmisen pitää olla hyvä, jos tietää kuolevansa joka tapauksessa 80 tai 90 vuotiaana? Miten kuolema voi motivoida elämään ja tehdä jotain hyvää?

M: Jaahas, no minä en haluaisi elää ikuisesti. Minä haluan elää just nyt tässä hetkessä. Ja minä haluan tehdä tästä hetkessä mahdollisiman mukavan. Pyrin toimimaan niin, että minulla on mahdollisuus elää tänään, huomenna, ensi viikolla mukavasti. Ja nauttia elämästäni perheeni kanssa, ystävien kanssa, harrastusteni kanssa. Tutustua uusiin ihmisiin, uusiin asioihin, jne. Minä haluan nauttia elämästä NYT, enkä ikuisesti. Jos saan elää hyvän elämän, kiivetä Alpeilla, purjehtia merillä, viettää aikaa ystävien kanssa. Minä voin tyytyväisenä kuolla 90 vuotiaana.

S: Kuulostaa hyvältä. Minulla ei kyllä ole tarvetta kiivetä vuorilla ja purjehtia merillä. Mutta haluaisin nähdä mitä uutta maailmaan tulee. Jumala lupaa, että ikuisessa elämässä ei tule olemaan tylsää, joka päivä tulee olemaan uusia asioita. Etkös sinä haluaa nähdä uusia keksintöjä ja uusia löydöksiä?

M: Olet kyllä oikeassa, että minua kovasti kiinnostaa, uusia havaintoja ja ihmeellisiä saavutuksia tieteessä. Mutta kun katsotaan historiassa taakse ja nykyisyyteen. Uusien ihmeellisten asioiden löytäminen on hidastunut huomattavasti. Kaikki keksinnöt mitä nykyisin keksitään perustuvat vanhoihin asioihin. Puhelinten jatkuvasti kehittyvät näytöt perustuvat edelleen vanhaan jo keksittyyn tekniikkaan, keksitään vaan uusia tapoja hyödyntää vanhoja asioita uudella tavalla. Itse olen teknisesti orientoitunut ja kiinnostaa uusia laitteita ja ratkaisuja robotiikassa yms. Arkeologia ja historiallisia löytöjä ovat kiehtovia, mutta eivät kerro mitään uutta tulevan elämän kannalta. Ne vaan lisäävät ymmärrystä miksi ja miten ollaan päädytty tähän pisteeseen. Eniten minua kiinnostaa sellaiset saavutukset kuten ihmisen ja muiden eläinten genoman lopullinen selvittäminen viime vuosikymmenen aikana. Cernin ydintutkimuksten havainnot. Uudet eläinlajit valtamerten syvyyksissä. Tälläiset isot tapahtumat ovat todella harvoin. Materialismin takia minä en halua ikuista elämää. En näe siinä minkäänlaista arvoa, että näkisin millaiset puhelimet ja autot ovat 50 tai 100 vuoden päästä. Minua kovasti kyllä kiinnostaa koska tulisi ensimäinen vuorovaikutus maamme ulkopuolisen elämän kanssa, galaksien välinen matkustus, tai jotain uusia tieteellisia löytöjä. Mutta kukaan ei voi tietää tapahtuuko nämä, huomenna, 10 vuoden vai 1000 vuoden päästä. Siksi en halua elää ikuisesti jatkuvassa odotuksessa satoja vuosia. Menee elämä liiankin yksioikoiseksi ja tylsäksi kun kaikki on jo koettu ja nautittu. Joten tuntemattomien uutuuksien jatkuva odottaminen tekisi vaan hulluksi. Ei se ole elämistä.

S: Mutta Jumala lupaa, että joka päivää on uusia asioita, eikä tuu tylsää. (lisää asioita mitä Jumala tarjoaa)

M: Minä en todellakaan halua tälläistä uutuuden paljoutta ikuisesti. Kukaan ei voi käsitellä sitä uuden tiedon paljoutta mitä nytkin jo tulee.

S: Tosiaan, internettiin kun menee niin sinne hukkuu.

M: Niin, tuskin kukaan pysty jatkuvasti elää uutuudessa. Ihminen tarvitsee myös vakautta tasapainoksi. Emmekä me elää nippelitietomäärällä, vaan sillä tiedolla, joka konkreettisesti kantaa meidät päivästä toiseen. Minun näkökulma hyvään elämään, on mahdollisuus elää sillä mitä meillä nyt on. Eli elää tässä hetkessä ja tehdä siitä hetkestä elämisen arvoisen. Se odotus, että huomenna on jotain parempaa, pilaa nykyhetken. Minä olen elänyt hyvän elämän. Olen kokenut ja nähnyt maailmaa, minulla on perhe ja ystävät, harrastukset, työ. Olen tehnyt vääriä valitnoja, olen oppinut niistä, olen tehnyt oikeita valintoja ja olen nauttinut niistä. Olen saanut hyvää muilta ihmisiltä ja uskon, että olen myös antanut muille. Minulla on perhe ja ystävät, saan jakaa iloja, suruja ja muutenkin nauttia elämästä heidän kanssa. Minulla on monipuoliset harrastukset, voin toteuttaa itseäni niiden kautta. Voin hyvin kuolla 80 ikäisenä ilman pelkoa, että jotain on jäänyt tekemättä. Nyt olen 40 ja varmasti tulen kokemaan mielettömiä asioita jatkossakin. Mutten halua odottaa niitä tietoisesti, ne tulevat jos on tullakseen. Ei ole tarvetta ikuiseen elämään, tarve on hyvään elämään nyt. Sillä huomenna voi humalainen ajaa sun yli ja avot, ylihuomista ei tulekkaan.

S: Ymmärrän tosiaan, että on hyvää elää nykyistä elämää. Sinulla on tosiaan uuden suunnan ihmisten positiiviset ajatukset. Kiehtovaa kuunnella näitä. Ihmisyys on se asia mitä sinä arvostat.

M: No täytyy sanoa, että jos ihmisyys on se mitä nykymeno maailmalla kuvastaa. Niin en käyttäisi sitä sanaa enää positiivisessa mielessä. Pitäisi keksiä uusi sana positiiviselle ihmisyydelle.

S: (ei muuten enää tuputtanut raamatun tietoja) Näinpä, kiehtova keskustelu. Tämä jää mieleen. Voisi olla mielenkiintoista joskus jutella uudestaan.

M: Sopii, soita vaan uudestaan jos tulee mieleen jotain. Eipä tässä muuta ku hyvää joulun odotusta.

S: Sitä samaa, kiitos paljon.

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *