Salamaterrorismia

Viime kesänä kävin Tanskassa, kansainvällisessä festivaalissa, jossa oli esiintyjiä kymmenistä eri maista. Oli hieno kokemus viikon yhteiselosta muiden maiden edustajien kanssa. Heissä on kehumista ja haukkumista. Mutta nyt tekee mieli haukkua tanskalaisia konserttien järjestäjiä. Vai onko valvonta ja moraali riistäytynyt käsistä hallitsemattomiin mittoihin? Nimittäin en ole ennen ollut näin pahassa salamamyrskyssä. Lahdessa saatu kokemus ei veda vertoa […]

Fiilis!

En ole kokenut sellaista pysäyttävää tunnetta kun selailee kuvia läpi. Mutta silloin se tapahtui. Selasin Katrillin 35-v. juhlakonsertin kuvasaldoa, jota kuvasi Erkki Wrangén. Olin vieläpä jo väsynytkin, joten selasin rutiinilla poistaakseen epäonnistuneita kuvia isosta massasta. Ja sitten BOOM! Tämä kuva täräytti. Tarkemmin sanottuna tuo katse, joka kruunaa tanssijoiden asennon. Kyseessä on polkka, jossa on tangon […]

Yleisönä vaihteeksi

Pari viikkoa sitten kävin erään nuorisoseuran järjestämässä kansaivällisen festivaalin päätöskonsertissa. Kyseisen konsertin aihe on minulle hyvin läheinen ja siksi olin innostunut näkemään tuttuja ja uusia maita edustavien ryhmien tanssi- ja musiikkiesityksiä. Tällä kerta jätin kameran kotiin ja tarkoitus oli keskittyä pelkästään katsomiseen. Konsertti oli järjestetty Lahden Sibelius-talolla, jonka yleisö täytti lähes täyteen parvea myöten.Kutsu kävi, […]

Konserttikuvauksen etiikka

Tervehdys! Olen palannut pitkän tauon jälkeen. Työ- ja muut kiireet ovat vieneet kaiken ajan, etten ehtinyt kirjoittaa tänne. Viimeisimmän blogimerkinnän jälkeen olin kuvaamassa kolmea isohkoa tapahtumaa, joista kahdessa panin merkille lehtikuvaajien käyttäytymisen konserteissa.Lehtikuvaaja kesken esityksen käveli lavan eteen ja otti kuvan salamalla, odotteli sopivaa hetkeä, otti toisen kuvan, selaili kuvia kameran näytöstä, otti vielä yhden […]

Konserttikuvausta luvassa

Mitä kaikkea tulee mieleen konserttikuvauksesta. Kuvien määrä, taltioinnin laatu ja monipuolisuus.

Sisällön palasia

Hmm.. tunnelma, visuaalisuus vai mediasopivuus? Vai oisko kuitenkin sommitelma? Joka kerta kun vaihdan näkökulmani niin suosikkikuvat vaihtuvat samantien. Jopa niin että suosikista saattaisi tulla inhokki. Näin käy jos hylkää jonkun näkökulman tai tietynlaisen suhtautumisen sisältöön. Paras kokemus kuvista tulee kun löytää itselleen uusia näkökulmia. Kuvista tulee mielenkiintoisempia kun huomaa niiden sanoman, tunnelman ja idean muuttuvan […]

Tulvatanssia

Konserttien tai näytösten suunnittelussa tulee aina mietittyä paikkaa ja miljöä, jossa esitys olisi. Tyypillisin ratkaisu on toki oikea konserttisali, jota lavastetaan tarpeen ja resurssien mukaan. Se on myös riskitön vaihtoehto, joka tarjoa myös muita mukavuuksia esityksen lisäksi. Esimerkiksi sääsuojan, istuinpenkit ja jopa taukkokahvittelukin onnistuu. Mutta jos unohdetaan stressaaminen tilan järjestelyissä ja pistetään näytös pystyyn tilassa […]

Veikko Stöckel ja unkarilainen ylpeys

Vilkaisin Facebookin Tanssi-ryhmään tarkistaakseen onkos tullut mitään uutta. Huomasin Oululaisen Veikko Stöckelin ilmoituksen tanssikuvauksesta. Äkkiähän muistui mieleen, että hänen kuvaustyylinsä on aika pitkälti sama kuin minun. Joten pitäähän tässä hieman mainostaa Oulun suuntaan. Olin itsekin vähän aikaa sitten Oulussa, tanssinopettajiksi valmistuvien kavereiden luona. Jos tarvitsette innokasta kuvaajaa Oulun seudulla, oli aihe mikä vaan, niin äkkiä yhteyttä Veikkoon. […]

Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailu

Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailu

Kun sain tietää tästä kilpailusta, jännitin oikein kunnolla nähdä millainen se tanssikuva olisi. Miten kuvassa välittyisi tanssin tunnelma? Pystyykö yhden kuvan perusteella kuvitella tanssijan liikkeen ennen ja jälkeen kuvan vangitsemista? Pystyykö näkemään ja tuntemaan tanssijan tunteita ja ajatuksia? Onko kuvan ja katsojan välillä jonkinlaista vuorovaikutusta, vai pitääkö sellaista olla ylipäänsä? Pystyykö yksi kuva toteuttamaan ja […]