Blogi loki päiväkirja

Lyhyt Trondheim-ylistys:

Oli mahtavaa tavata Noraa ja poikaystäväänsä Erling-darlingia ja ”Norjan perhettäni”, ihmisiä joiden kotona vietin ikimuistoisen kuukauden keväällä 2002. Sydän on iloinen siitä, että vuodet voivat vieriä, mutta me emme etäänny liiaksi. Oli hassu olo, sellainen kuin oltaisi eilispäivänä tai ehkä edellisviikolla viimeksi nähty. Tuli juotua teetä ja syötyä herkullista suklaata, kuten silloinkin, ja käveltyä Ranheimin rannassa. Se on kotirantani, jollain tavalla edelleen. Kaikki harmaan sävyt, kivet, vuono, kallio, sade. Koen olevani niin uskomattoman siunattu kaikella tällä hyvällä ja kauniilla. Ihmisillä, maisemilla, väreillä, tunteilla. Kiitos siis!

Päivällä kävimme Rockheimissa, jossa olisi voinut viettää koko päivän rockin historian parissa. Aivan mahtava museo. Illalla tultuani ”sukuloimasta” olivat Ellu, Dims ja Gaile tehneet kasviscurrya. Päätimme vielä lähteä ”yhelle” ja päädyimme Brukbariin. Siellä oli juuri niitä mukavia tatuoituja miehiä, joista ”Esa-isä” varoitti lähtiessämme serkkujeni kanssa viimekertaiselle Skandinavian valloitusmatkalle (muinoin vuonna 2003). Olen opettelemassa oluenjuontia ja nyt baarimikko suositteli luomuolutta. Se olikin hyvää. Jaksoin melkein juoda kokonaisen oluen! Heppa yritti ystävystyä hillittömän hirvenpään kanssa, mutta etäisyys heidän välillään oli jotenkin turhan suuri, kuitenkin. Hirvi vain ylimielisesti tuijotteli meitä korkeuksista eikä vaivautunut tervehtimään… Brukbarissa oli myös aivan mahtavat vessat – jokainen niistä oli erilainen. Ihanin oli 1950-1960-luvun käsitöillä ja purkeilla varustettu vaaleanpunainen koppero. Jos joku lukijoistamme siis on erikoistunut vaikka erikoisten vessojen bongailuun, Trondheimiin siis!

Matkan ylistys:

Lähdimme tänään aamulla Trondheimissa ja olemme istuneet tässä neljän hengen valtamerilaivassa koko päivän. Aamulla kävimme Hellissä. Se on pieni kaupunki, jossa on suloinen pieni asemarakennus, jossa lukee HELL. Poseerasimme sen edessä, odotushuone oli tyhjillään ja vain muutama ihminen astui ulos junasta sillä asemalla. Hell station – gods expeditions. Me hullut suomalaiset myös tappelimme kurillamme Hell grillin edessä. On taas edustettu kunnolla. Hyvä me!

Matka jatkui Hellistä luostariin. Elämässä pitää olla tasapainoa. Tautran saarella on siis kaksi luostaria – yksi raunio ja yksi toiminnassa oleva. Kävimme kummassakin. Rauniot olivat jotenkin hurjan vaikuttavat. On uskomatonta, että samassa paikassa satoja vuosia sitten ihmiset ovat halunneet palvella Jumalaa, laulaa lauluja, kiirehtää messuun, haukotella, rukoilla, olla olemassa. Ymmärrän hyvin, että vuorien keskelle, luontoon, haluaa perustaa luostarin. Ja vaikka se oli nyt raunioina, se ei mielestäni ollut menettänyt ominaisinta luonnettaan. Linnut lauloivat ja kaikkialle näkyi maisema. Oli pakko laulaa hieman taizé-lauluja ja vanhaa virttä ”Mun silmän, käten nostan aina ylös mäkihin, josta tiedän avun saavan’ ja valon kallihin…”

Sieltä ajoimme uuteen luostariin. Istuimme tovin hiljaisuuden kappelissa. Sieltä näkyi vuono, siellä valo seikkaili, siellä oli puun väri ja tuoksu. Arpoessamme luostarin edessä, mitä tehdä, vastaan tuli nunna – verkkareissaan ja huivi päässä, tosi casual tapaus. Ja puhutteli meitä ystävällisesti leveällä amerikanenglannillaan. God bless you, toivotteli mennessään.

Kävimme kaupassa ja teimme juusto-hillo-voileipiä autossa. Kummasti aina tunnelma piristyy, kun saa ruokaa! Myöhemmin cuisine de la retkikeittiö valmisti nauris-porkkana-papu-kookos-couscousia ja teet tarjoiltiin liikkuvassa autossa suklaakeksien kera. Kyllä kaikissa retkissä lähestulkoon tärkeintä on hyvät eväät.

Sieltä olemme ajaa posottaneet Mosjoenia kohti. Kutsumme paikkaa tuttavallisesti Mösjööksi. Mutta mikä matka! Täällä on niin uskomattoman kaunista. Niin kaunista, suuren kaunista, ettei oikein pysty ottamaan vastaan. Eikä kuvaamaan, kameralla tai sanoilla. Yritämme silti! Mutta todellisuus on se, että tämän voi vain kokea, elää, hengittää läpi. Ja silti kaikki tämä vain virtaa meistä läpi. Mutta ehkä tänään on tajunnut, että millä voimalla virta meissä voi kulkea! Hurjuudella. Täysin palkein ja vesimassoin, kuin luonnon urut, nuo kosket, joita olemme tänään saaneet seurata.

Oli kauneutta koko matkalla, mutta tuntuu, että heti kun Nord-Norgen raja ylitettiin, alkoi tapahtua. Hirven pylly iskeytyi tajuntaani, kun se kahden vasansa kanssa lounasti tien varressa. Oli hienoa nähdä meidän kaikkien hötäkkäistä iloa. Oli pakko pysähtyä ja pakko ottaa kuvia ja siinä ne isot eläimet katsoivat meitä hieman hölmistyneinä – ”mitä te siinä hösäätte?” Mutta me olimme tyytyväisiä hösääjiä.

Vuoret, joita ehkä Toblerone-vuoriksikin voisi kuvailla, ovat suuria, mustavalkoisia lumihuippuisia järkäleitä, niin koko lailla itseäni suurempia, että itkettää. Miten ne ovat olleetkaan aina olemassa! Ja sitten on toisaalta punaruskainen maasto, joka on täynnä pieniä kasveja, kuin koruja. Rikkauden kokemus!

Majavatn oli yksi vaikuttavimmista sielunlevähdyspaikoista. Siellä olimme hillittömän kokoisen järven rannalla, jota vuoret siunasivat joka reunalta. Sinisen sävyt, auringonlaskun kirjomat, aallot kuin kalan suomut ja koko ajan meitä lähestyvät ja meistä etääntyvät. Oi rauha!

Ja sitten onkin ollut vain kauneuden ja luonnon voittokulkua koko tämä matka. Vesiputouksia, koskia, maisemia, vuoria, lääniä, avaruutta. On jollain tavalla ihan uupunut, kun on niin paljon asioita, jotka haluaa tuntea joka solullaan.

Nyt olemme Mosjoenissa. Pian menemme leirintäalueelle ja pykäämme teltan kasaan.

Huomioita: Elina laulaa edelleen Higway to Helliä. Gaile on kirjoittanut tekstejä suomeksi! Olemme kuunnelleet kasan uutuuslevyjä ja toivon, että niistä jotkut herättävät muistoja tästä reissusta vielä myöhemminkin. Tunnen itseni todelliseksi Norjan matkalaiseksi norjalaisessa villatakissani, vaelluskengissäni ja farkkuhameessani. Vielä sukset alle ja olisin suoraan Telemarkista. On jännä huomata, että jotkut näistä camping-alueista ovat lähinnä pysyväisasutuksia. Olisi jännittävää asua mökin ja asuntovaunun yhdistelmässä kauniin maiseman ääressä ympärivuotisesti. Ehkä vielä jonain päivänä, kun telemarkistun täysin.