Blogi loki päiväkirja

Kun sain tietää tästä kilpailusta, jännitin oikein kunnolla nähdä millainen se tanssikuva olisi. Miten kuvassa välittyisi tanssin tunnelma? Pystyykö yhden kuvan perusteella kuvitella tanssijan liikkeen ennen ja jälkeen kuvan vangitsemista? Pystyykö näkemään ja tuntemaan tanssijan tunteita ja ajatuksia? Onko kuvan ja katsojan välillä jonkinlaista vuorovaikutusta, vai pitääkö sellaista olla ylipäänsä? Pystyykö yksi kuva toteuttamaan ja antamaan vastauksia kaikkiin edellä esitettyihin kysymyksiin? Tästä alkaa metsästysretkeni, jossa etsin sitä oikeaa tanssikuvaa.

Kilpailutulosten nähtyäni koin kuitenkin jonkinlaisen pettymyksen. Eikä myös tuomarien valinta tehnyt suurta vaikutusta, vaan entistä suuremman pettymyksen.

Liikekielen Vuoden tanssikuva 2008 kilpailun voittaja on Butoperformanssi 1 kuva, jonka otti Taika Ilola Liana Potilan butotanssiesityksen Helsingin Performancesirkuksessa.

Tuomaristo kiitti kuvassa sen väritystä ja sommitelmaa sekä liikkeen ja katseen onnistunutta vangitsemista. Voittajaotoksen katsottiin toimivan erinomaisesti sekä itsenäisenä taideteoksena että käyttökuvana.

Olen samaa mieltä, että kuva toimii itsenäisenä “taideteoksena” ja käyttökuvana. Kuitenkin sen taideteos-sanan vaihtaisin toiseen. Mutta se on oma mielipiteeni, sillä taideteos minulle itselleeni on hyvin vahva sana. Enkä käyttäisi sitä kovin helposti. Jokainen ihminen määrittelee taideteosta omalla tavalla. Oma määritykseni käsittää sitä yksittäisenä tuotoksena, jonka takana on työ, tekijän luovuuden äärimmäisyys ja vaikea jäljitettävyys. Sen harvinaisuus ei perustu tuuriin tai satunnaisuuteen.
Valitsemani sana olisi kuvateos, joka sanana ei aiheuta ennakkoluuloja ja odotuksia kuvaa näkemättömälle.

Kuvan väritys, oikeasti valaistus on hauska ja mielenkiintoinen. Ja herättää kysymyksen miksi? Oliko se valaistus vaan jonkun idea teknisestä toteutuksesta ilman kummempaa syytä? Mutta mietitäänpäs ensin vangittua liikettä, tanssijan asentoa. Heti aluksi tulee mieleen zombie. Mutta kun alkaa katsomaan yksityiskohtia, kuten kasvoja, huomaa että tässä on kyse jostain ihan muusta. Tanssijan leikkisä ilme kertoo jonkinlaisesta tarinan iloisesta hetkestä. Mutta, kun alkaa miettimään, että katsooko tanssija yleisöä vai toista tanssijaa, muuttuu sisältökin. Yritin etsiä kyseisen performanssin tietoja netistä tuloksetta. Jälkeenpäin päätin, etten anna ulkopuolisen tekstin vaikuttaa ajatukseni juoksuun. Vaikka kertomus performanssin ideasta ja juonesta avaisi kuvan saloja ja valokuvan merkitystä, menettäisi valokuva silloin itsenäisyytensä. Joten päätin luottaa valokuvaajaan. Eli kuvassa ei olisi muita tanssijoita, joiden kanssa kuvassa näkyvä olisi vuorovaikutuksessa. Minneköhän tanssija katsoo? … hei! Leikkiikö hän valon kanssa? Onko kuvassa hahmon ja valon välistä vuorovaikutusta? Tämä selittäisi valaistuksen valinnan. Valolla on muoto, jota voi koskettaa. Siinähän se idea on. Vai onkohan se vain kuvitelmani?
Nyt ajatukset kääntyivät kuvan ja katsojan vuorovaikutukseen. Tanssija on varastanut kuvalta persoonallisuuden. Tätä kuvaa ei pysty ajattelemaan ilman, että tanssijan hetki väkisin tulee väliin. Näin ollen kuva ei puhuttele katsojaa, vaan katsoja jää seuraamaan sisältöä sivusta. Ihan kuin teini, joka ei pääse VIP-tiloihin. Kuva ei päästä katsojaa sisälle, tanssija estää sen. Tanssija on ominut tilanteen itselleen ja valolle. Kyllä, tässä pakko olla merkitys valon muodon valinnalle, ajatukseni palasivat takaisin pohtimaan valoa. Eihän tosta kuvasta tulisi mitään, jos olisi perus spottivalo. Vai onkohan siinä kuitenkin tylsä koreografia ja hatusta tempaistu valaistus ja luotettu kokonaisuuden iskevän yleisöön. Tulee mieleen Björk-fiilis. Sitäkö on yritetty tavoittaa?
Kuvan puhuttelemattomuus korostaa sen toimivuutta käyttökuvaksi. Se ei välttämättä varasta huomion tekstistä tai otsikosta, johon kuva on liitetty. Vähän niin kuin taustamusiikki, joka lisää tunnelma tilanteeseen, muttei kuitenkaan häiritse tilanteen varsinaista toimintaa.

Mitä tulee kakkos- ja kolmossijaan valittuja kuvia. Niin juuri ne aiheuttivat minulle pettymyksen tuomarin valintoihin. Mitä ihmettä tuomarit ajattelivat? Jorma ja Valtteri haloo?! Mitä tanssillisia ajatuksia kuvat välittävät? Tuntuu ihan siltä että tuomaristossa naiset olivat päätöksentekijöitä. Voittajakuva on niin multimediataiteilijan Marita Liulian tyylinen, että herää ajatus veikö Marita tahtonsa läpi väkisin. Mutta toisaalta kun näkee muiden osallistujien kuvia, niin eipähän ollut kovin monta kuvaa josta valita.

Muta silti mitä ihmeessä ne 2. ja 3. sijan kuva tekee tuossa?! Arvottiinko ne? Puhuiko urheilukuvaaja Kari Kuukka 3. sijan saaneen kuvan Yo-Yi puolesta? Siinä on liikettä ja vauhtia! Se on paras! … urheilukuvaaja.

Jorma ja Valtteri missä olette? Ah niin. 4. sija Sulamispiste, siinä näkyy se tunnelma. Voi kuvitella miten naistanssija on euforisessa tilassa kokonaan antautuneena tanssille. Liikekin näkyy ja mahtavasti saatu panorointi naisen kasvoihin, jotka jäivät mahdollisimman teräväksi. No eipähän siinä muuta. Olisihan se saanut mennä pikkasen ylemmälle sijalle. Kari ei tainnut kommentoida kuvia muutenkaan kuin teknisistä näkökulmista. Mutta silti Jorma Uotinen, en ole sinun täydellinen fani, mutta olin vähäsen luottanut siihen, että olisit pitänyt huolen valittujen kuvien sisällöstä. Olitkohan lainkaan läsnä tuomaroinnissa?
Marita sai oman näköisen kuvan ja niin sai Karikin. Suomen Kansallisoopperan tiedotuspäällikkö Heidi Almi sai hyvän materiaalin tiedotuskäyttöön.
Valtteri Raekallio, itsekin välillä valokuvaat tanssia, istuitko tuppisuuna? Jäit Jorman kanssa ilman teidän näköistä kuvaa.

Tuntuu väkisin kasatulta tuomaristolta, joka ei pohtinut kovin syvällisesti valintojaan. Lieneekö Liikekieli-portaali on niin tuore, ettei sen auktoriteettinen arvo ollut tarpeeksi korkea aiheuttaakseen tuomareihin puhtia työhön.
Toivottavasti Vuoden tanssikuva 2009 kilpailusta tulee haastavampi ja tuomaritkin innostuneempia.