Painajainen Sonnenspitzella (2417m)

Dima 2015-08-21

Herätys klo 5.30. Aamiaiseksi sämpylä ja mehu. Kamat kasaan ja kiireesti bussiasemalle. Edellisenä päivänä tovottiin junan olevan sopivaan aikaan. Mutta sellainen ensimmäinen lähtisi vasta kymmenen maissa. Ei kelpa. Bussi lähti kohti Ehrwaldia klo 6.37.

Sonnenspitzen terävä huippu näkyi komeasti saavuttuamme Ehrwaldiin puolen tunnin bussimatkan jälkeen. Ja niin ihan vaan tiedoksi, että ollaan siis Itävallan puolella. Eikä siihen aikaan ollut sielun sieluakaan.

Paitsi kun pääsimme syvälle kylään kovasti oli lehmänkellojen kilinä voimistumassa. Emme vaan käsittäneet, että mistähän päin ne kuuluu. Pellot ja pihat olivat tyhjät. Hetken päästä vastaan huristelee skootterilla maltillisella nopeudella paikallinen cowboy. Ylpeänä, johdatti lehmiä pitkin kylän pääkatua laitumille. Perässä kulki kaksi vähemmän ylpeää tyyppiä. Toisella kottikärryt ja toisella lapio. Mitäköhän varten.

Tovin taltusteltuamme pääsimme vihdoin Hoher Gang polun alulle. Alku oli perineisen rasittavaa ylämäkeä. Yllätys? Tylsä, jyrkä, rosoinen metsäpolku vaan jatkui ja jatkui, kunnes eteemme avautui uhkea vuorenseinä. Korkeutta olimme keränneet 1400 metriin asti ja matkaa on talusteltu vitisen kilometria. Vielä vähän aikaa sinniteltyämme pääsimme toisenlaiseen ympäristöön. Minun lempparit, vuorenseinämäpolut! Välillä oli paikkoja, joissa piti kiivetä melkein pystysuoraan. Mutta seinämät ovat olleet sen verran rouheita, etteivät olleet mitenkään vaikeita kiivetä. Kunhan vaan pitää huolen, että jokainen askel ja käsiote on tukeva. Irtokiviä on ollut paljon. Toistaiseksi emme käyttäneet via-ferrata vaijereita, vaikka niitä oli tarjolla parissa kohdassa. Kiipeilypaikkojen vaikeustaso on ollut helppo. Näin etenimme mukavasti noin 250 metriä vertikaalia ja vähäsen mukavampaa rinnetta, jossa lampaat mulkoilivat meitä. Eivät kuitenkaan välittäneet meistä paljoakaan. Ensimmäinen nousuetaappi oli takanamme. Korkeutta on vajaa 1700 metriä ja avautunut näkymä on mieletön. Katsokaa itse.

Saavuimme Seebensee lammelle, jossa oli muutamia ankan perheitä. Yksi niistä tuli tervehtimään minua. Uskomattoman kesy ankka, eivätkä edes poikaset pelänneet minua. Avautuvassa maisemassa vasemmalla näkyy Vorderer Tajakopf vuori (2450m), keskellä Drachenkopf (2303m) ja oikealla se meidän Sonnenspitze. Drachenkopfin vasemmalla puolella on Coburger-maja, joka on 1920 metrin korkeudessa. Oikealla olevassa kuvassa Coburger näkyy pienenä talona harjanteella Drachenkopfin juuren vasemmalla puolella. Eli luvassa taas tylsää ja raskasta nousua maastossa. Pitää vielä sinnitellä, majalla päästään levähtämään ja syömään kunnolla. Tähän asti mentiin sillä yhdellä sämpylällä minkä syötiin aamulla. Tälläinen kiva terveellinen aamulenkki tyhjällä vatsalla. Juomista meillä oli kuitenkin riittävästi. Tai ei nyt tyhjällä, vaan otimme yhdet imelät energiageelipaukut alkumatkan puolessä välissä. No ei ole kummempaa kerrottavaa kuin että maisemat vaan parani ja parani. Siinä matkalla meitä vastaan tuli saksalaisperhe. Perheen isä kyseli, että miksiköhän meillä on kypärät ja köysi. Kerroimme menevämme Sonnenspitzen huipulle. Olikohan hänen vastauksessa jonkinlainen sävy, että oltaisiin ylivarustettuja. No sama se. Heidän äiti pyysi meitä ottamaan perhepotretin kännykälläänsä. Ja matka jatkui. Ja majalle päästiin. Huh. Jaloissa tuntuu. Nousussa pohkeet ovat kovilla ja käsien ojentajat. Niin pitääki olla. Sain painon tehokkaasti jakautumaan myös käsille. Muuten olisi vielä helvetinmoisempaa se nousu. Tullut opittua parin vuoden takaisella Alpspitze (2628m) vuorella, johon noustiin ilman sauvoja. Virhe. Iso virhe. Muistakaa, ihmiset, ne sauvat. Sauvat!

Maisema. Se sama Seebensee, missä oltiin hetki sitten. Korkeutta 1920m ja matkaa talusteltu noin 8 kilometria. Kello oli 11. Lepäsimme ja söimme tunnin verran. Itse tilasin makkaran, hapankaalia ja knödelin. Se jälkimmäinen on sellainen taikinamössö, jossa on kaikentaista epämääräistä lihapitoista ainesta. Fox tyytyi makkarakeittoon.
Juomiseksi se ykkösvakio, omenamehu-sörleeta 🙂 Siis saksaski apfelsaftschorle. Se on myös reissujuomana. Paikalle on saapunut muutakin porukkaa. Kukaan heistä tosin ei tullut eikä mennyt Sonnenspitzelle. Oltiin vissin ainoat. Kerrankin koko vuori on meidän käytössä.

Tunnin levon jälkeen matka jatkui kohti Sonnenspitzen seinämää. Taas lampaat. Kuulemma sillä alueella oli 400 lammasta. Eipä tarvi ruohoa ajella. Kakkaa tosin oli joka paikassa. Eli katsomihinastut hästägillä olisi paikansa. Vielä vähäsen ennen varsinaista vuorenseinämää on sorakivirinne, mikä on pahin alusta kävellä. Kivet ovat nyrkistä pään kokoisia. Valmiiksi talustettu polku hieman avittaa. Mutta paikoin kivet karkailevat ja vierevät pitkänkin matkan alas. Ei se kuitenkaan ollut paha ylitettäväksi. Oli kuitenkin ilo päästä vihdoin kallioseinälle. Kaikki muuttui nyt. Mukavammaksi. Kiipeily on jotenkin helpompi, kivempi ja kummasti kyllä vähemmän väsyttävämpi tapa kasvattaa korkeutta.

JATKUU MYÖHEMMIN…

Valokuvat:

Diman valokuvat: Sonnenspitze 18.8.2015

Foxin artikkeli: Ehrwalder Sonnenspitze

Reitti:

Lähtöaika: 05:05:05 UTC
Loppuaika: 19:53:45 UTC
Kokonaiskesto: 14h 48m 40s
Nousua: 7h 14m 36s
Laskua: 5h 26m 10s
Tasaisella: 2h 07m 54s
Lähtökorkeus: 945.4 m
Loppukorkeus: 1203 m
Minikorkeus: 945 m
Maksimikorkeus: 2424 m
Nousuja: 1697 m
Laskuja: 1439 m
Kokonaismatka: 20.1 km
Nousua: 6.8 km
Laskua: 7.1 km
Tasaisella: 6.1 km

Ensimmäisen päivän saldo

Dima 2015-08-16

Lento Helsingistä Müncheniin meni hyvin.
Sunnuntai päivän ja pyhän juhlan takia, kaikki materialistimestat olivat kiinni. Vain ainoastaan vatsoja ja maksoja palvelevat tahot olivat ottamassa kaiken ilon irti.
Lyhyeeksi jäi siis vierailu Müncheniin. Eli hypättiin junaan ja painuttiin Garmisch-Partenkircheniin. No se ei sujunu kovin suunnitelmallisesti. Ratatöiden takia matkan puolessa välissä meidät ohjattiin busseihin. Onneksi ahtaus ei kestänyt kuin alkumatkan.
GaPassa majoituspaikamme avain piti hakea noin 2km päästä. Joten käytiin Foxin kanssa pienelle lenkille ja Kimmo jäi vahtimaan laukkuja.
Palatessa asemalle Kimmoa ei näkynyt, eikä laukuista ollut tietoakaan. Selvis, että logistiikka kohti majapaikkaa oli hoidettu. Sillä vanha perheystävä Aino tuli vastaan. Häneltä siis saatiin autokyydin majataloon. Eikä siinä vielä kaikki. Uskomattominta olikin se, että meidän majatalo ja hänen kotinsa ovatkin samaa taloyhtiötä. Eri rakennukset tosin. Mutta silti naapureita 🙂

On kyllä hieno tämä kattohuoneistomme. Vilkaiskaa lisää tästä: Helga Bertignol-Sailer Dachidyll.
Langaton nettikin on. Se ei ole itsestäänselvyys.

Sää ei kyllä ole meidän puolella. Huomenna sataa. Ylihuomenna vähemmän. Joten huomenna tehdään pakolliset varustetäydennyshoppailut ja illalla joku harjoitus nousu lähimaastossa. Tiistaina voisi vetäistä jonkun helpomman ylityksen, jos ei ole kauheasti sadetta. Mutta ainakin toistaiseksi luvataan to-pe-la akselille hyvää säätä. Joten pääkohteemme Jubiläumsgrat odottaa loppuviikossa.

Täällä on siis tosiaan Partenkirchenin juhlaviikko. Joten illalla kun illastettiin Ainon kanssa, sopivasti kävi juhlaparaati ravintolan vierestä. On kyllä paikalliset ylpeitä. Mutta niin, kivointa kuitenkin on se, että kaksi vuotta sitten kun oltiin täällä, osuttiin Garmischin juhlaviikolle. Ja siellä oli siis ns. sen alueen juhlaparaati. Ja kas, oltiin silloin illastamassa Ainon kanssa kolmistaan.

Mutta nyt sopisi mennä vaakatasoon.

Mitä tapahtui Berchtesgadenissa 1-4.8.

Dima 2013-08-14

Heräsin ensin ohi ajaavien autojen meluun. Oltiin vielä vuoren varjossa. Arvelin meillä olevan vielä pari tuntia aikaa, ennen kuin aurinko rupeaisi paahtamaan autoamme. Jatkoin unia, sillä meillä ei ollut mihinkään kiire ja kello oli vasta kahdeksan. Tällä kerta nukuttiin etupenkeillä, joilla selkänojat oli kallistettu reilusti taaksepäin. Se oli paljon mukavampi vaihtoehto kuin kovapohjainen takakontti.

Lopultakin oli pakko herätä kun aurinko tuli vuoren takaa esiin ja auto alkoi kuumenemaan. Pikaisten aamutoimien jälkeen lähdimme ajaamaan kohti Berchtesgadenia. Ensitöikseen piti löytää turistitoimisto, josta saisimme tietää vapaista gasthauseista. Sitten piti löytää mobiiliputiikki, jossa saisimme ladattua rahaa wifi-mokkulamme liittymään.
Saimme listan viidestä majapaikasta hintajärjestyksessä. Valitsimme hinnan ja sijainnin perusteella ja sopivasti halvin olikin parhaalla paikalla. Mokkulakin sai puhtia reissun loppuun asti.
Kämppä löytyi serpentiinitien varrella Kehlstein vuoren rinteella. Samalla vuorella, jonka huipulla on Kotkan pesä. Ajatuksena oli käväistä sielläkin. Gasthausen emäntänä tuli ovelle vastaan. Sellainen reipäs mummo. Näytti huoneemme ja antoi joitakin vinkkeja. Kertoi myös olevamme hänen toiset suomalaisvieraat. Edelliset olivat pari vuosikymmentä sitten.
Päivä oli vasta alussa, joten lähdettiin samointein kruisailemaan kylälle. Ruokakaupassa asioinnin jälkeen suunnattiin Köningseelle, eli Kuningasjärvelle, jossa oli tarkoitus käydä uimassa. Se oli myös sellainen turistirysämesta kojuineen pikkukaupoineen. Ostettin siellä kahden italialaisnaisen pitämästä crepes-kojusta salamilla ja juustolla täytettyjä lettuja.
Syötin lettuja laiturilla, jossa totesin, ettei kuitenkaan enää tee mieli uida. Kun näin vuoren varjon pyyhkäisevän uimarannan yli. Auringon on paistettava kun käy uimassa.
Paluumatkalla käytiin kylän keskustassa etsimässä ravintolaa illallista varten. Saimme keski-ikäiseltä mieheltä huonohkoa palvelua. Ruokaa ainakin tuli syötyä. Seuraavaksi kotiin ja nukkumaan sänkyyn. Sänkyä oli jo ikävää.

Seuraavana päivänä piti herätä riittävän ajoissa, jotta ehtisimme palauttaa Opelin ennen kahtatoista. Konttori oli toisessa kylässä noin 35km päässä, Freilassingissa. Päätimme tämän olevan sopiva päivä käydä Salzburgissa. Etenkin kun tulimme siihen tulokseen, että pikkuauton vuokraaminen olisi melkein saman hintaista kuin julkisten käyttö ja paluujuna Müncheniin. Eikä tarvinut miettiä aikatauluja päästäksemme johonkin.
Freilassing kylä löytyi nopeasti samoin vuokraamo. Sieltä saimme pienen hienon mustan Audi A1:n, jossa oli integroitu navigaattorikin. Mutta kivoista varusteista puuttui suosikkini vakionopeudensäädin. Lähdimme samantien kohti Salzburgia. Majamme emäntä neuvoi jättämään auton kaupungin laidalle Park’n’ride parkkiin ja kulkemaan kaupungilla bussilla. Sellainen tuli heti vastaan ja oli ison messukeskuksen yhteydessä. Maksamalla 12e sai parkkipaikan 24 tunniksi ja ilmaiset kulkemiset max 5 hengelle kaikilla julkisilla. Todella hyvä ratkaisu kaupungilta. Vastaan tuli trollikka nro 1, joka vei meidät keskustaan asti.

Kaupungilla hengailtiin ristiin rastiin. Huomasin kaksi irkkupubiakin. Jos ovat olevinaan aitoja irkkupubeja, pakko niistä on löytyä ainakin yksi irlantilainen siideri. Jossain vaiheessa päivää käytiinkin siellä yhdellä. Ja olihan siellä yksi lemppareistani, Magners. Oli siellä myös brittiläinen Strongbow, jonka Fox tilasi. Kerroin baarimikolle kaipaaneeni siideria jo toista viikkoa, kun ei sellaista Saksasta vaan löytynyt. Kysyin huvikseni myös ovatko heidän Magners-tuopit kaupaan ja mihin hintaan. Baarimikko antoi minulle sellaisen ilmaiseksi. Wohoo! Lasissa ei ollut pelkkä Magnersin logo, vaan myös pohjaan laserilla kaiverrettu omenan kuvio.

Keskustassa, Kapitelplatz aukiolla oli isokokoinen näyttö, jonka edessä oli rakennettu katsomo ja ravintolapuoli. Joka ilta siellä esitettiin eri operoita tallenteena tai suorana lähetyksenä oikeasta näyttämöstä. Aukion laidalla komeili vuoren rinteella Hohensalzburgin linna. Konsertit esitettiin vasta iltakahdeksalta, joten ajattelimme tappaa aikaa käymällä Mirabell puistossa. Matkalla puistoon käväistiin vetämässä subwayt illalliseksi. Kyseinen pusto on tullut kuuluisaksi etenkin siitä, että siinä kuvattiin Sound of music -klassikkoelokuva. Se oli oikein kaunis puisto keisarillisineen puutarhoineen. Ei kuitenkaan vetänyt vertaa Venäjän monarkian puistoihin. Mutta tässä puistossa oli omanlaista tunnelmaa.
Kello lähestyi kahdeksaa, jolloin kiirehdimme katsomaan oopperaa. Kauan ei sitä katsottu, vaikka hyvin se oli toteutettu. Teoksesta tuli jonkinlainen dejá vu fiilis, mutten saanut päähäni mistä. Ja saksaksi laulut eivät menneet minulle perille. Lähdettiin autolle ja kruisailtiin pimeitä katuja pitkin kohti kotikylää.

Majapaikalla suunniteltiin viimeistä kiipeilyä. Alustavassa suunnitelmassa olleesta Watzmannista jouduttiin luopumaan sen hankalan sijainnin takia. Tarvittaisiin kolmas henkilö, joka siirtäisi automme vuoren toiselle puolelle. Vaihtoehtona on toki palata samaa reittiä takaisin. Päivästä olisi tullut myös pitkä ja jouduttaisiin laskeutumaan pimeässä tuntemattomassa paikassa. Vaihtoehtona keksittiin Hoher Göll huippu, johon mentäisiin Kotkan Pesän kautta. Kun uusi suunnitelma lyötiin lukkoon, painuttiin nukkumaan. Koko seuraava päivä meni Hoher Göllille kiipeilyyn ja palattiin takaisin viimeisellä bussilla. Syömään ei lähdetty, vaan haettiin pizzat.Viimeisenä päivänä Berchtesgadenissa päätettiin käydä uimassa Königseella. Aamiaisella kerrottiin majamme emännälle, joka suositteli kuitenkin Hintersee järveä. Se olisi lämpimämpi ja siellä olisi oikeita uimarantoja. Suunnattiin sitten Hinterseelle uimaan.

Paikka on todella kaunis. Kirkasta vettä ympäröivät uhkeat vuoret. Ajoimme järven toiselle puolelle, jossa löytyi mukavan näköinen ranta. Vesi ei kylläkään ollut lämmin. Pikaisesti käytiin polskimassa ja siirryttiin terassille, jossa otettiin jälkkärit. Ollaan jo etukäteen sovittu, että käydään taas Königseen rannalla syömässä lettuja juustolla ja salamilla.
Jotenkin olo oli niin väsyttävä kaiken reissailun jälkeen, että otin päikkärit kun päästiin takaisin majapaikalle. Heräsin illalla ukkoseen. Taas oli salamoinut ja satanut kaatamalla. Fox oli ikkunan takana metsästämässä salamakuvia. Myöhemmin oli Fox itsekin päätyi päikkäreille ja itse rupesin kirjoittamaan blogia.

Havahduin joskus iltakymmeneltä, että meidän piti käydä tsekkaamassa se ulkoilmakonsertti. Foxikin heräsi ja patistin lähtemään ulos. Otsalamput päässä lähdettiin tallustamaan tapahtumapaikalle toteaksemme purkutyömään olevan vauhdissa. Mikäs siinä, mukava iltakävely ennen pakkaamista.
Kamat pakattiin valmiiksi, jotta aamulla ei tarvitsisi muuta kun napata mukaan autoon ja lähteä ajamaan Müncheniin. Emäntäkin oli kiltti ja lupasi tehdä meille aamiaisen tavallista aiemmin.