Kuru
Viikko 5
02.08.2004 12:55:48
Pastaa kinkkukastikkeessa. Aurinko vihdoin sai seuran pilvistä. Tänään on lyhyt ajomatka. Ja hyvä niin, katsotaan miltä tuntuu.
02.08.2004 14:51:54
14km 26km/h Nyt keksin!
Hei hoi ohikulkija,
tervetuloa matkaani!
Tervehdipä näitä renkaita,
niin pääset minun seuraani.
Kaikki mukaan, kädet heilumaan!
Hei hoi ohikulkija, …
Huomaan sulla suklapalan,
tarjoapa sen mullekin.
Niin tulee meille mukava matka
asti Helsingin.
02.08.2004 22:47:58
73km 23km/h Pääsin äkkiä tänään Ouluun. Tosin matkalla oli iso määrä epäselvästi merkittyjä risteyksiä. Tiekin vaihtui yhtäkkiä moottoritieksi, että oli kiire pois. Monesti ajoin epävarmuudessa että ajanko oikealla tiellä. Ainoastaan GPS kertoi että suunta oli ainakin oikea. Noin 30 km ennen Oulua alkoi satamaan kunnolla, että kastuin hetkessä läpimäräksi. Mutta haittaa siitä ei ollut, oli edelleen helteinen ilma vaikkei aurinkoa näkynyt. Villen luona syötiin “taas” pastaa. Tällä kerta kuitenkin kotitekoisen kastikkeen kanssa. Suklaakeksejakin sain syödä, vaikka edellisena päivänä tuli syötyä ison määrän suklaata. No proplemo, sokeria tarvitsen ja paljon.
Helsinkiin on tarkoitus tulla 9.8. silloin saan ystävän loppumatkaksi. Kokkolasta käännyn Tampereen suuntaan.
Toivottavasti sillä reitillä tulee olemaan paljon vaihtelua, kuin pelkkää metsää.
Tampereella siis olen suunnitelman mukaan 7.8. Ruokaa saa olla mitä vaan, paitsi pasta! Liha ja salaatti ovat lämpimästi tervetulleet vatsaani. Hedelmiakin olisi kiva myös napostella. Jäätelö on aina must. (Ei suklajäätelö) Noh tuossa on jonkinlaista suuntaa mitä Miriam voisi kehittää 😉
Pitäs ostaa jotain luettavaa matkalle, etteivät aivot raksuttaisivat tyhjää.
Ollaan Villen kaverin luona, jolla pääsin nettiin. Kiitos!
Nyt takaisin Villen luokse. Ja saunomaan!
03.08.2004 16:27:32
81km 22km/h Aamupäivällä käytiin Oulun asemalla tapaamassa yhteistä ystävämme Sannaa, joka sattui tulemaan etelästä samana päivänä. Sitten lähdin matkaan. Siitä lähtien, kun lähdettiin ulos, satoi kaatamalla. Läpimärkänä ajoin Raaheen asti. Pitää vielä sinnitellä 70km Kalajoelle asti. Ärgh! On se kiva kun varpaat uivat kengissä koko matkan.
03.08.2004 21:13:18
138km 22km/h
Kalajoki lähestyy. Raheesta löysin vihdoin Lidl-kaupasta sitruna-tee-juoman. Sen teho on yllätävän voimakas, myös ajatukset raksuttavat. Doppingia!!!
Käännyn tosiaan Kokkolasta Tampereen suuntaan, mutten aja Seinajoen kautta.
Antin kysymyksiin vastaan sitten kun pääsen omalle koneelleni.
Koko matkan ajan olen yrittänyt ajaa juuri niissä rajoissa, joissa tehon tuotto ei ylittäisi väsymyksen rajaa. Ainoa kerta jolloin ajoin yli kipurajan oli Tornioon matkalla. Huippunopeus tasaisella oli n.40km/t ja alamäessä 72km/h. Keskimäärin tasaisella nopeus oli 25-30km/h.
Ajaessa en koskaan tuntenut fyysistä väsymystä, vain psyykkistä ajoittain.Ainoastaan ylämäet ovat raskaat lihaksille, onneksi palautuminen tapahtuu äkkiä.
04.08.2004 13:54:55
151km 22km/h Totaalisen märkä eilinen ja yö. Kaikki vaatteet kosteat. Teltan pystytys sateessa. Nukkuminen märässä makuupussissa. Fiilikset sellaiset että vähät sateesta, olin niin märkä että nukkuisin vaikka ilman telttaa. Pahempaa ei voinut olla. Tämä taitaa olla Suomen suurin leirintäalue. Hiekkasärkät. Baarineen ja livebändineen. Kallis kyllä.
05.08.2004 11:23:24
126km 22km/h Leikkasin eilen ennen Kokkolaa Kälviän kautta ja jouduin ajamaan noin 20km metsätietä. Sitten ennen Kaustista käännyin jo Viiperin kohdalla kohti Evijärveä. Näin lyhensin matkan ainakin 15kmlla. Metsätien jälkeen ajoin märällä asfaltilla ja rekoista ei tarvitse kertoa enempää. Onneksi metsätie oli kuiva. Loppumatkan aikana oli trooppinen sumu. Jopa tulitikut pussissa olivat kosteat. Että jäin ilman iltapalaa.
05.08.2004 12:03:02
Sovittu kotiintulo aika on 9.8. että voin nyt ajaa rennosti. Tänään Ähtärin asti, sieltä Kuruun, josta on sitten noin 60km Tampereelle. Tulen Miriamille päivällä 7.8. Tampereen jälkeen viimeinen leiri Riihimäellä. Nyt pitää noustaa ulos teltasta tekemään ruoka.
05.08.2004 19:27:13
70km 22km/h Alajärvi on jo kilometrejä takana. Vimpelissa katselin pyöreätä kirkkoa ja kaupassa huomasin lehden, jonka sisällä oli lempihahmoni aiheinen huivi. Karvinen! Lueskelin sitä matkalla, mutta pienen sadekuuron takia keskeytin. Lehtimäellä odottaa Sprite-piristys.
05.08.2004 20:54:23
93km 20km/h Ostaakaa. ostaakaa! Elämystä täynnia, seikkailuaiheisia kilometrejä! Kohteesta riippuen 1-10 euroa per kappale! Varastossa on yli kolme tuhatta (3000) kappaletta, riittää kaikille. Ostaakaa, ostaakaa!
06.08.2004 11:18:48
120km 21km/h Eilen ei ollut mitään erikoista. Tulin Ähtärin leirintäalueelle, tein syötävää ja menin nukkumaan. Viime aikoina minulla on ollut myöhäiset lähdöt, että saavun aina juuri ja juuri ennen sulkemista klo 22. Aamuisin kuri on kadonnut ja laiska olo. Tänään on oikein polttava aurinko. Hyvä että tämän päiväinen matka on tavallista lyhyempi, vain 100kilometriä.
06.08.2004 20:13:52
85km 20km/h Lähtö oli melkein alaston. Kengät. uikkarit ja kypärä. Pyörälasit katosivat mystisesti. Joutuu ajamaan silmiä siristäen, etteivät ötökät ja tiepöly menisi silmin. Virroilla söin monipuolisen annoksen kasviksia. Linnun tietä on reilut 200km kotiin. Voisi ajaa yön läpi, niin olisin kotona jo huomenna. Mutta pysytään suunnitelmissa.
06.08.2004 23:20:58
105km 20km/h Monesti pysähdyin ottamaan valokuvan elävistä, kuolleista, luonto- ja ei-luontokappaleista. Huomenna Tampereelle on lyhyt matka. Pääsen näkemään Tonin ja Miriamin muutaman viikon vanhan Outin. Minkähän ruuan Miriam valmistele? Olkoon yllätys. Ahh.. minähän olen kohta kotona! Ei muuta kuin suihkuun ja nukkumaan.
07.08.2004 12:13:51
Rauhaton oli yö. Paikalliset nuoret riehuivat leirintäalueen griillikatoksella, homma meni jopa tappeluksi. Hiljeni vasta aamutunneilla. Tänään taas kuuma päivä. Yritän tällä kerta välttää moottoritiellä ajamista. Sitten vaan kamat kokoon ja Tampereen halki kohti Hervantaa.
07.08.2004 18:38:55
67km 19km/h
Huhhuh.. Miriam ei tainut seurata päiväkirjaa. Hän onki Helsingissä perheineen. Eivät odottaneet minua näin pian. Noh pitkän soittelusarjan jälkeen löysin Heidin luokse. Hienoa, en joudu viettämään yön telttassa.
Matka Tampereelle oli lyhyt mutta raskas helteen takia. Keskustassa surffailin siellä sun täällä. Tuttu paikka, kun on monesti ollut täällä. Ostin taas kasviksia, joita ahmin Tammerkosken rannalla.
08.08.2004 08:16:16
Jossain Lapissa ajaessani, vastaan tuli mies kävellen ison rinkan kanssa. Tervehdimme toisiamme pikaisesti. Mutta nyt ajattelen että piti tosiaan pysähtyä juttelemaan. Sillä Tampereen Aamulehteä seläilessäni huomasin artikkelin Juhani Perälästä, joka lähti kävelemään halki Suomen. Hangosta Nuorgammiin. Kova jätkä!
Hänen nettipäiväkirjansa voi seurata osoitteessa www.suomenhalki.net
08.08.2004 17:47:13
88km 20km/h Iittalassa tein reissun viimeiset ruokaostokset. Tie Hämeenlinnaan oli karhennettu, että tuntuma oli kuin metsätiellä. Kuopat vaan puuttuivat. Enää nelisenkymmentä kilometriä Riihimäelle.
08.08.2004 17:57:20
Huomenna (ma 9.8.) aion saapua kotiin klo 18 maissa. Että meille saa tulla siihen aikaan juhlimaan paluutani jäätelön merkeissä 🙂
08.08.2004 23:47:46
133km 21km/h Jos nyt ehtisi kirjoittaa ennen kuin nukahdan. Luulin Hiekkasärkien leirintäalueen olevan Suomen kallein leiri. Erehdyin. Riihimäen Lempivaara onki koko Skandinavian kallein. Järjettömät 14euroa pelkästä telttapaikasta. Eikä tämä leiri eroa muista mitenkään erikoisesti. Koko matka meni yllättävän nopeasti. Huomenna on viimeiset 60km. Lähden polkemaan noin klo 14 että perillä oltais kuuden maissa. Viimeiset telttaunet. Hyvää yötä!