Blogi loki päiväkirja

Yö meni valvoessa. En oikein saanut unta. Oli kylmä ja sadat linnut (ja useat autot) virittivät säveliään telttamme lähellä. Olisin halunnut lähteä kaupungille kävelemään, mutta on hankala lähteä teltasta herättämättä kaikkia muita… Siispä tänään on vähän tokkurainen olo. Aamulla keitimme teet ja söimme autonvierustan pystybaarista voileipiä. Maassa maan tavalla – syömme ruotsalaista näkkäriä norjalaisella juustolla ja hillolla. Norjalainen juusto on sellaista ruskeaa, vauvankakan väristä, hieman toffeen makuista ja todella herkullista hillon kanssa! Sitten pistäydyimme kaupunkiin – ja siellä oli pakko olla hetken verran. Mosjoenin Sjögata on valloittava! Pieniä puisia taloja, joiden etuovi on maalla ja takaovi päättyy laituriin! Ja niissä on turisteja varten kaikkia houkutuksia – gallerioita, käsityömyymälöitä, kahviloita. Kävimme juomassa kahvit paikallisessa hienostelukahvilassa ja sitten jatkoimme matkaa. Olemme taas aikataulusta jäljessä, mutta tällä kertaa se on vaarallista. Meillä on liput Bodösta klo 16.30 lähtevään lauttaan. Ja me haluamme Lofooteille! Täällä tehdään tietöitä ja piki haisee, vuorilla on havupuita kaikissa vihreän sävyissä ja lumi pilkistelee niiden välistä.

Huomioita: Olemme kuunnelleet Buena Vista Social Clubia ja jazzia. Gaile askartelee nappikenkien parissa (mahdollisesti kuvamateriaalia myöhemmin) ja Elina viime kesän reissulla aloitettujen ranteenlämmittimien kanssa.

HUUUH!

Ylitettiin just napapiirin raja ja huhhei! Täällä on ihan talvi. En ole ihan varautunut tähän, henkisesti tai fyysisesti. Tänään on laitettava kaikki vaatteet päälle kun menee nukkumaan. Tunturit ovat todella lumisia, kuin mustavalkoisia valaita, jotka makailevat maisemassa. Kaukaisuudessa ne tosin näkyvät sinisiä. On kohta kesäkuu ja täällä ei ole vaivaiskoivuissakaan vielä lehtiä. On kivikkoista, ruskeankirjottua maanpohjaa, ruohoa ja kasveja. Gaile näki unta, että Lofooteilla olisi ruskeaa ja punaista ja niin taitaa olla! Tää on kuin Suomen Lappi, mutta lisänä on nuo vuorenmötkäleet. Ohitimme juuri camping-alueen, jossa näytti olevan paljon pitkäaikaisasutusta – mitäköhän nuo ihmiset täällä tekevät? Töissä? Sapattivapaalla? Tavallaan ymmärrän, miksi haluaisi kadota tänne, uppoutua maisemaan ja keskittyä siihen, miten pysyy lämpimänä ja miten hankkii ruokansa. Siinä tuntee oman verensä ja hengityksensä eri tavalla, kuin vaikka tässä lämpimässä autossa, kirjoitellen tietokoneella ajatuksenvirtaa näkemästään. Elina tarkistaa Gailen suomen kielen treenauksia ja elämä autossa on melkoisen tavallista matkanteollsemme. Äsken veistelimme juustosta isoja kimpaleita ja söimme riisikakkuja, nyt kallistelemme oikealle ja ihailemme hurjana kuohuvaa koskea. Puita ilmaantui jälleen. Edessä tiellä on valkoisia poroja! Yhtäkkiä eteen ilmaantui vuorenseinämä! No niin. Aion nyt keskittyä maiseman ihailuun enkä sen kuvailuun, koska se on vajavaista. Tulkaa ihmiset tänne, nähkää omin silmin. Tämä on kauneutta!