Blogi loki päiväkirja

No niin. Tuli tehtyä paljonkin tässä välissä, etten ehtinyt blogiin koskea.
Rajan ylityksen jälkeen suunnattiin suoraan kohteeseen. Jussin isän neuvojen ja vanhan kartan avulla oli suhteellisen helppoa suunnata. Käytimme tosin navigaattoria näyttämään sijaintiamme, josta sitten katselimme sijainnin paperikartalla. Mitä lähemmäs koheeseen mentiin sitä hankalammin maanmittareiden tekemää kaupallista karttaa oli lukea. Päätimme navigoida lopulta trakkerin piirtämän jäljen muodon ja käsin piirretyn kartan avulla. Oli hitusen helpompi, mutta välillä meni arpomiseksi kun osa vanhoista teistä olivat kadonneet olemattomiin.
Kerran navigaattori teki pienen tempun, jossa luultiin menevämme väärää tietä väärään suuntaan. Hoksattuamme tilanteen, käännyimme takaisin kohti varmaa paikkaa. Hoksasimme taas, että se varma paikka on mennyt ohi jo aikoja sitten. Eli käännyimme taas takaisin samaa tietä. Varmaassa paikassa rupesimme tarkkailemaan navigaattorin näyttämää sijaintia ja ajoimme taas sille alkuperäiselle tielle, jossa navigaattori teki meille tempun. Mutta se tie olikin oikea ja tällä kerta navigaattorikin näytti sen oikein. Oli täysin turhat säädöt. Mutta minkäs voi, kun tekniikkaan luottaa turhan liikaa 😉
Tiet olivat taas jälleen Karjalanmakuisia. Eli pohja ottaa kiinni ja auto heiluu niin, että koktailin voi valmistaa ilman ylimääräistä ravistusta. Tuttuja fiiliksia edellisen kesän reissusta. Tällä kerta tiellä olivat isot “lätäköt” edellispäivän sateesta. Melkein joka toinen lätäkkö piti käydä mittaamassa saappaissa. Ainakin yksi oli sellainen, jossa väärin ajaamalla voinut jäädä pohjasta kiinni. Jolloin irti pääse vain toisen auton avulla. Minulla on näitä tilanteita varten köysi ja vinssi, joilla voi vaikka nostaa auton rotkosta. Onneksi ei tarvinut, vaikka auto oli vähällä liukua siihen kuoppaan lätäkössä. Välillä oli tilanteet, joissa päässä kävi ajatus reissun keskeyttämisestä. Mutta oli rohkeutta jatkaa (lue. tyhmyyttä jatkaa tavallisella farmarilla, josta edellisella reissulla puhkottiin öljypohja ajokelvottomaksi). Mutta seikkaulu ilman haasteita ei ole seikkailua 😉
Kartassa oli kaksi siltaa, jotka oli merkitty autolle kelvottomaksi. Mutta kuulemma ei tarvinnut valitaa siitä. Yksi silta oli korjattu uusilla laudoilla ja toinen tukeista. Yli pääsi ongelmitta. Muutama sataa metria ennen kohdetta oli pakko jalkautua, sillä ei ollut varmuutta kuinka pitkään pitänyt ajaa ja oliko mahdollisuutta kääntyä ympäri. Jätimme auton tiehaaran päähän, jonkä läheisyydessä oletimme talon perustuksien olevan. Lähdimme kävelemään yhtä tietä pitkin ja yritimme paikantaa polkuja, risteyksiä ja naapuritalojen perustuksia jotka oli merkitty karttalle. Pitkään mentiin, mitään ei löytynyt. Päätimme kääntyä ja mennä toista haaran tietä. Siinä melko pian bongasimme kuolleen puun, jonka runko oli poikkeavassa muodossa. Siitä Jussille pulpahti nuoruuden muistoja paikasta. Totesi sen lähellä olevan naapuritalon tontti. Ja näinhän se tosiaan olikin, kun löysimme sen talon perustukset! Olimme siis tosiaan oikeassa paikassa. Jussin isä kertoi isosta niitystä, joka komeili tien toisella puolella. Niityn laidalla piti olla ukin talon pihapiiri. Suuntasimme sinne. Kahlattuamme kainaloihin ylettyvissä pensaissa ja muissa kasveissa, Jussi varoitti olla varovainen. Sillä jossain on voinut olla kaivo, johon voinut tippua. Ja kas kun se kaivo ilmestyi eteemme kuin tilauksella. Pihalla siis olimme. Pian löytyi kivinen ajosilta navettaan. Sen avulla paikansimme navetan perustukset. Tosiaan perustuksia oli mahdoton löytää koska koko alue on kasvanut umpeen. Isot puutkin kasvoivat keskellä perustuksia, mikä lisäsi hämäystä.
Myöhemmin löysimme muidenkin piharakennusten perustuksia ja Jussille alkoi hahmottumaan pihan rakenne, jonka hän näki piirustuksissa. Vihdoinkin löysimme sen, mikä jäi löytämättä viime kesällä.
Keskustelimme reissun alussa, että kun löydämme talon perustukset, käydään uimassa läheisellä järvellä. Olimme saaneet neuvot polusta uimarannalle. Polkua emme löytäneet, mutta löysimme metsän palokatko-ojituksen, jonka molemmin puolin oli tien näköistä jälkeä. Oletimme sen vievän järvelle. Oletuksemme oli oikea, mutta koimme pettymyksen kun emme päässeet rannalle asti. Siellä oli auto ja teltta.. ja kolme mustaa pientä rähisevää terrieria. Oli pakko jättää ne rauhaan. Omistaja oli kai järvellä kalastamassa. Päätimme lähteä järven toiselle rannalle. Sinne kun lähdimme, jouduimme koko matkan kahlata suossa. Sekin yritys epäonnistui, kun totesimme rannan olevan pelkkää kaislikkoa.

Seuraavaksi kohteena oli luterilainen kirkko, joka oli hylättynä vuosikymmeniä. Nykyisin sitä yritetään pikku hiljaa korjata pienellä porukalla, johon Jussin isä kuuluu. Tästä syystä meillä oli avain kirkon porttiin. Käytiin sisällä ja kiivettiin torniin. Komea rakennus kaipaa tosiaan elvytystä. Sisällä oli penkit ja puusta tehty pieni alttari. Huomasin myös pääskysten pesien suuren määrän. Myöhemmin itse pääskyset yrittivät ajaa meidät pois. Yksi jopa uskalsi hyökätä Jussin päähän. Syykin selvisi, joissakin pesissä oli poikasia. Päätimme lopettaa kirkon tutkimisen ja palata autolle.
Kello oli jo yli puolen yön. Vielä oli parin tunnin matka mökille. Ajoimme ensin Viipuriin ruokaostoksille, sillä oli jo tullut nälkä. Viimeksi syötiin aamulla Lappeenrannan ABC:lla, se tuhti aamiainen 🙂
Lopultakin mökille päästyämme, lämmitimme banjan. Siinä oli seikkailumme päätepiste. Nukkumaan pääsimme aamukuudelta.
Seuraavana päivänä hengailimme Viipurissa. Käytiin Alvar Aallon kirjastossa, Viipurin Eremitaasissa ja lounastimme Pyöreä Torni -ravintolassa. Komea paikka sekin 🙂 Ruoka oli osin loistavaa, mutta osin niin ja näin. Ainakin tyylikkyyteen kokki panosti. Paitsi borsch-keiton kohdalla.
Sitemmin lähdimme ajamaan takaisin Suomeen, Lappeenrantaa, josta Jussi jatkoi matkansa junalla. Itse palasin takaisin mökille jatkamaan lomani.

Reissun kuvat tulevat galleriaan, kunhan palaan takaisin Suomeen. Mobiiliyhteydellä niitä ei viitsi siirrellä.