2008-10-19 21:55:30

Dima

Ei taidettu kirjoittaa päivällä blogiin.
Päivä siis menin näin:
Aamiaisen jälkeen lähdettiin autolla kohti keskustaa. Ohitettiin Iisakin katedraalin ja päätettiin hetken mielijohteesta käydä katsomassa sitä. Komia on rakennelma. Tämän jälkeen jätettiin auto metron lähelle ja astuttiin metroon. Ihme kyllä ihmismassaa on sunnuntainakin. Metropolettien myyjä on myös varsin tylyjä palvelijoita kuten monen muutkin virkailijat. Varmaan kehno palkka ja pitkät työajat. Metrolla reissattiin sinne tänne ja sitten mentiin eräälle asemalla, jossa meidän piti tavata minun lapsuuden ystävää. Eräällä asemalla jäätiin kiinni kuvaamisesta. Poliisi pysäytti ja kertoi että kuvaaminen on kielletty. Näytti meille paperit englanniksi, joissa kerrottiin lakipykäliä yms tietoa kiellosta. Ja tietenkin jouduttiin maksamaan sakot. Ainakin minä ja Eerik. Eero oli viisas ja pysyi piilossa. Sakko tosin oli mitätön, 100ruplaa nenään. Perille päästyämme mentiin venäläiseen pikaruokalaan Chainaja lozka (Teelusikka). Yrittivät laskuttaa meitä parista ylimääräisestä aineksesta. Hyvä että vilkaisin kuittiin.
Palattiin sitten metrolla pikaisesti keskustaan ja autolla kotiin kaupan kautta. 24h marketit, parasta Venäjällä.
Kotona isä muistutti meitä maahantulolomakkeista ja kun näytti niitä, oli fiilis että voi piip.
Eikä niitä voi noin vaan postittaa johonkin laatikkoon. Vaan pitää mennä itse postiin ja siellä joku henkilö allekirjoittaa ne myös. Passi ja migraatiolappu pitää kopioida ja laittaa mukaan. On tämä Venäjä tehnyt turismin vaikeaksi. Kuten Eerik on monesti sanonnut: Voi venäjä..

Huomenna sitten postin kautta reissuun.