Ensimmäisenä matkapäivänä olimme päättäneet yllättää ystävämme Lotan menemällä hänen ja muiden Nordic master of folk music –opiskelijoiden päättökonserttiin Stallet-konserttipaikkaan Tukholmassa. Oli mahtavaa nähdä Lotan yllättyneet kasvot, kun tulimme sisään! Blink, eli Nomasten yhtye, soitti hienon keikan. Neljä vahvaa itsenäistä naista, jotka ovat yhdistäneet voimansa! Meille yllätyksenä konsertti kestikin seitsemästä iltakymmeneen ja Dima juoksi jatkuvasti täydentämässä parkkimittaria. Väliajalla söimme marjapaakelseja ja Dims vaniljatäytteisiä sydämenmuotoisia leivoksia. Makeeta… Tapasimme myös Malmön Nordtrad-konferenssisa tapaamiamme ystäviä ja he koijasivat meidät kanssaan yhdelle musiikkimuseon baariin. Kuulemma siellä järjestetään kahdesti viikossa jameja. Olo oli väsymyksen takia kuin zombilla, mutta oli kiva nähdä KaMuja.

Sitten alkoi Diman voimannäyte, eli yöllinen ajo Karlstadtiin. Minä ja Elina vuorottelimme nukkuessa puolisen tuntia kerrallaan toisen päivystäessämme, ettei Dima nukahda tai hirvi syöksy tiellemme. Ihmemies Dima jaksoi ajaa teen, kokiksen ja energiajuoman voimalla. Oma taktiikkani oli heitellä kuskille erilaisia eväitä eväspussin uumenista. Milloin oli Snören makeisnauhasta tehtyjä lettejä, milloin riisikakkuja, milloin manteleita. Yllättävyys oli avainsana. Ajattelin, että pieni jännitys pitää kuskin hereillä. Oli kyllä vaikeata pitää omia silmiä auki.

Lopulta saavuimme BomstadBaden-leirintäalueelle, siinä neljän maissa aamuyöstä… Oma ruotsini ei tainnut olla siinä vaiheessa ihan terässä, sillä päädyimme nukkumaan parkkipaikan viereen pikkuiseen pehmoiseen metsäkätkyeen. Ei se ehkä ihan siltä silti tuntunut, kun vettä satoi kuin saavista ja väsymys painoi silmiä. Virittelimme ensin metsänvihreän pressun ja sinne alle väsäsimme teltan. Hyvin piti viritelmämme vettä – ainoat kastuneet asiat olivat ne vaatteet, joissa kokosimme viritelmän. Päätimme nukkua niin pitkään kuin mieli tekee ja siksi heräsimme vasta kymmenen maissa. Ehkä. Kokosimme teltan ja menimme leirintäalueen kyökkiin tekemään aamupuuron – riisihiutaleita, omenaa, hunajaa ja kanelia. Korkkasimme primus-kattilasarjan, kun Elina haudutti vielä pakuriteet. Aamun paras hetki oli hetki Vänernin rannalla. Harmaata, sinistä, rauhallista. Taivas antoi odottaa sadetta, joten pilvet ja aallot olivat jokseenkin samaa sävyä. Kummatkin jatkuvassa liikkeessä, kuin hengityksessä tai virrassa. Olisi voinut jäädä sitä katsomaan pidemmäksikin aikaa – mutta Norja ei odota!

Vänernin rannalta ajoimme Arvikaan, Ingesundiin tapaamaan ystävämme Eliniä. Joimme teet ja söimme juustoa, joka näytti siltä, että se on suoraan kuusta lohkottu. Vielä timjamit ja kurkut päälle ja ah! Arjen makuelämys oli saavutettu. Saimme Elinin seuraksemme Nordellin kahvilaan torin laidalle. Kävin siellä muutamia vuosia sitten ja söin siellä elämäni parhaan leivoksen: Budapestin. Mikään Budapest ei ole maistunut yhtä hyvältä sen jälkeen (eikä sitä ennenkään). Jännityksen sekaisin tuntein siis tilasin uudestaan tämän paakelsin ja tietysti Arvika-teen. Odotukseni palkittiin – Budapest oli edelleen yhtä pehmeän ja notkean marenkinen ja makea. Dima söi mansikkavohveliunelman ja valtavan kaakaon, Elina Arvika 100 år –herkun, jossa oli monta kerrosta ja makua. Kävimme lisäksi hamstraamassa pähkinöitä ja tahinia ekokaupasta. Lisäksi perus-Coopista ostimme luomupapuja ja näkkäriä ja muita mussutettavia kalliiksi haukuttua Norjaa ajatellen. Oli kaikkein kivointa kuitenkin nähdä Eliniä. Ja okei, myönnettäköön, syödä se maailman paras leivos jälleen uudestaan. Jälleennäkemisten päivä!

Nyt ajamme kohti Osloa. Olemme muutamia tunteja aikataulusta jäljessä, mutta sellaista tämä reissussa olo kai on? Elina hihkuu etupenkiltä, että tykkää Norjasta jo nyt. En ihmettele. Aurinko paistaa ja niittyvilla kukkii joka paikassa, huomasi Elina. On notkelmaa ja kiemuraisia teitä. Ja metsää. Miten pärjäänkään kesällä Grönlannissa ilman puita?

Pysähdyimme äsken ja hyökkäsin suolle ottamaan muutamia takkutukkaisia niittyvilloja autoon. Nyt Heppa (aka Horsey) majailee kassissa, joka korvaa viimekesäistä hillittömän isoa Koria The Basket) ja sillä on siellä lystiä niittyvillojen seassa. Viimekesäisellä legendaarisella Mordvan reissulla näet hankin lohdutuspalkinnoksi itselleni suorastaan Ferrariin verrattavan mordvalaisen puuhevosen, joka on ehdoton matkakumppanimme. Se matkustaa usein etuikkunalla, vahtaa tietä ja hyppii välistä ilosta ja piehtaroi tuulilasia vasten… Kori taas on valtava kori, jonka ostin mordvalaiselta mummolta. Täytyy sanoa, että matkakumppanini ovat mahtavan solidaarisia, sillä matkustimme takaisin valtava kori takapenkillä. Se oli silti kätevä. Käsityöt ja skumpat olivat siellä sulassa sovussa. Nyt en ole vielä tehnyt mitään kauhean älyttömiä hankintoja… Onkohan Norjassa Hepalle kaveria?

Muita tilannetiedotteita: Diman villasukat eivät vieläkään ole yhtyneet. Matkamusiikkina on rakkautta ja rauhaa julistava Alla Fagra. Takkar o pokkar. Kohta Oslossa!

jees raja ylitetty huomaamattomasti 🙂

Perillä! Aivan mahtavan kurvikas tie! Odotan lisää pohjoisessa 🙂
Gaile kämppäkavereineen ottivat meidät vastaan erittäin iloisesti. Gaile kokkasi koko päivän, joten nyt syödään 🙂

Jag har nu hittat att jag tycker om Sverige. Vilket varmt och färgrikt land! Folket är så vänligt och de har so fint folkmusik. Och jag förstor det här språket! Varför användar jag inte mer den här kunskap?! Nu tänkar jag att det skulle vara häftigt att kunna tala flyttande svenska. Det är bara så svårt att börja tala. Det är den här finska mentalitet att man kan inte göra något om man kan inte göra det perfekt. Nu ska jag börja praktisera mitt språket. Om någon vill tala svenska med mig jag är glad. J

I går hade vi fantastik konsert av Blink i Stockhol. Där var altså folket vi tappade i Nordtrad. Var väldig roligt att se igen J Tyvärr hade vi inte tid att stanna längre på festen efter konsert. Tack så mycket av roligt kväll!

Mikä ihana maa! Kohta rajan jälkeen alkoi luonto muuttua kivisemmäksi, jylhemmäksi, karummaksi, väkevämmäksi. Sielu lepää jo nyt tässä kauneudessa eikä olla nähty vielä mitään! Peikko sisälläni tanssahtelee hallingia tyytyväisenä. Jos haluaisin viettää hetken elämästäni peikkona, voisin tulla tänne 😉

Meillä oli ihana ilta Gailen ystävien kanssa. Gaile oli laittanut meille herkkuja, teemestari laittoi teetä ja Katarina esitteli norjalaista, hienoa munniharppua. Kävimme iltakävelyllä todella kauniilla metsäjärvellä. Tulemme varmaan vielä aamulla takaisin kun on valoisampaa ja saatetaan pulahtaa. 😉

What a wonderful land! Very soon after borderline the nature became more rocky, more strong, just absolutely beautiful. I feel this happiness in my soul and I have yet seen nothing! I already imagine life as a troll in the forrest dancing halling and resting in this beauty.  Maybe some day…

We had wonderful evening wih Gaile and her friends. Gaile had made some great lasagne and cakes, the teemaster made awesome white tee and Katarina introduced us very fine norwegian jews harp. For the end of evening we had walk to one lovely lake in the forrest. We may return at the morning and maybe swim a bit… 😉

Lähtö viivästyi muutamalla tunnilla, joten emme käyneet Oslossa katsomassa kaupunkia. Vaan lähdimme ajamaan kohti Trondheimia, jotta oltaisimme siellä ihmisten aikoihin.
Mjösä järven rantaa pitkin ajaessa yritin ottaa pari kuvaa ajaessa, kun kukaan muu ei viittinyt räpsiä. Pienen keskustelun jälkeen tytöt koskevat kameraan rohkeammin 🙂 Olisi vaan kiva että matkasta jäisi jotain muistikuvia. Edes turistiräpsyt ovat paremmat kuin ei mitään. Hienot maisemat täällä kyllä. Nyt pysähdyimme huoltsikalle maksamaan tiemaksuja. Meinasimme jättää ne maksamatta, mutten tykänyt ajatuksesta ja piti varmistaa. Eihän se paljoa maksanut reilu kolmisen euroa molemmista osuudesta Oslosta lähtien.

Oli nälkä joten ajettiin Hamar kaupungin joen rannalle. Nyt käytettiin ensimmäistä kertaa kaasupoltinta. Teet ja kaffet tuli nopeasti. Tehtiin salaatti syötäväksi ja jälkiruuaksi korkattiin serkkuni Nadjan lahjoittaman skumpan 🙂
Tässä piknikissa on yksi ongelma, hyytävä tuuli.
Joten pakataan kamat ja jatketaan matka.
Hamar on muuten 1994 Olympiakaupunki.
Nyt skumpat juotu ja rannalla kävelty, matka jatkuu. Kädet jäätyy.

Istumme autossa matkalla Trondheimiin. Eilen illalla saavuimme Osloon ehkä seiskan-kasin maissa ja Gaile hukutti meidät halauksiin ja ruokaan. Aivan käsittämättömän herkullista sieni-lasagnea, salaatteja, raparperikakkua ja porkkanakakkua. Ja mitä seuraa! Dima löysi Maxin, siperialaisen muusikon, joka rakentelee mikroskooppeja ja kaukoputkia ja on kiinnostunut valokuvauksesta. Perfect match! Me muut nostimme maljoja kaikilla tuntemillamme kielillä – paikalla oli Katariin Virosta, Alejandro Kolumbiasta, Alex Puolasta ja Vaiva Liettuasta. Syötyämme mahat täyteen herkkuja, kävelimme vuorenreunaa ylös Sognvattenille, eli läheiselle kauniille järvelle. Voi kauneus! Elina keksi kahlailla kylmässä vedessä ja pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Talviturkki on siis poissa säärikorkeuteen asti (vaikka Amanda doesn´t wax). Sumu nousi hiljalleen ja seikkaili vuoren yläreunassa. Oli pakko vähän kutsua karjaa ja kuunnella kaikua. Tuli ymmärrys jälleen siitä, miksi norjalainen kansanmusiikki on sellaista, mitä se on. Kaiku oli vaatii tiettyä kirkkautta ja sointia, jota norjalaisessa kansanmusiikissa on. Karjankutsua ja laulua, jonka on mahdollista kaikua kirkkaana vuorensolasta toiseen. Samoin kuin Mordvassa tajusi sen, että laulun täytyy olla kovaäänistä, jotta se kantaa niiden ruohoisten kukkuloiden halki. Kansanmusiikki on niin ymmärrettävää, jos ehtii tutustua kulttuuriin edes vähän sisältä päin.

Tänään on ollut melko jännittävää, sillä emme saaneet kiinni ystävääni Noraa, joka tarjoaa meille yöpaikan Trondheimissa. Matkantekoon menee enemmän aikaa kuin olemme tajunneet ja mieli tekisi koko ajan pysähtyä ja ottaa kuvia. Olemme jälleen ”aikataulusta” jäljessä. Mutta syötyämme Hamarissa feta-kikherne-herkkusalaattia a la cuisine de retkikeittiö ja käpsyteltyämme rannalla, saimme Noran kiinni ja päätimme posottaa sinne. Oli tullut myös kuuma vihje, että Geireiderissa olisi seitsemän vesiputousta. Mutta se olisi tehnyt 300 kilometrin keikahduksen ja Norjan olosuhteissa se on useita useita tunteja. Ja on kivaa nähdä myös kaupunkia, sillä Osloon emme ehtineet tutustua yhtään. Olemme siis yhdentoista tuntumassa Trondheimissa Noran luona ja huomisen vietämme Trondheimissa.

Huomioita: Heppa sai ystävän – Elina löysi rannalta puunpalan, joka näyttää muinaishevosen päältä! Alla Fagra soi edelleen. Olemme huiskineet kameralla kuvia liikkuvasta autosta. Se on tuonut oman hässäkkänsä koko päivään. Sukkien rakkaustarina on edelleen kesken.

Ajetaan kauniita vuonoja pitkin. Mahtavat kiviseinämät ympärillä. Paikoin on luntakin näkyy. Mielettömät maisemat 🙂
Tie kuitenkin alkoi käymään yksitoikkoisesti ja kaipaisin lepoa. Joten Elina nyt ajaa jonku matkaa.
Kilometreja takana on 1140.

Perillä ollaan. Kaupungin ulkoinen esivaikutelma ihastutti. Onneksemme Noran asunto, jossa vietämme kaksi yötä, on vuoren rinteella. Ja näkymät parvekkeellä on merelle ja osalle kaupungille.

Vuorimaisemat vaan paranevat mitä pohjoisemmaksi mennään. Istuin takaisin ratin taakse pienen levon jälkeen. On suorastaan ilo ajaa Norjan kurvikkailla teillä. Mutta heti kun muuttuu tavalliseksi maantieksi, niin menee liiankin tylsäksi, ettei maisematkaan auta.

Tähän kaupunkiin voisin muuttaa asumaan 🙂 Mutta ensin pitää katsoa millainen se on oikeasti sisältä. Huomenna sitten. Nyt syödään Noran tekemät pizzat!