Lähtö viivästyi muutamalla tunnilla, joten emme käyneet Oslossa katsomassa kaupunkia. Vaan lähdimme ajamaan kohti Trondheimia, jotta oltaisimme siellä ihmisten aikoihin.
Mjösä järven rantaa pitkin ajaessa yritin ottaa pari kuvaa ajaessa, kun kukaan muu ei viittinyt räpsiä. Pienen keskustelun jälkeen tytöt koskevat kameraan rohkeammin 🙂 Olisi vaan kiva että matkasta jäisi jotain muistikuvia. Edes turistiräpsyt ovat paremmat kuin ei mitään. Hienot maisemat täällä kyllä. Nyt pysähdyimme huoltsikalle maksamaan tiemaksuja. Meinasimme jättää ne maksamatta, mutten tykänyt ajatuksesta ja piti varmistaa. Eihän se paljoa maksanut reilu kolmisen euroa molemmista osuudesta Oslosta lähtien.

Oli nälkä joten ajettiin Hamar kaupungin joen rannalle. Nyt käytettiin ensimmäistä kertaa kaasupoltinta. Teet ja kaffet tuli nopeasti. Tehtiin salaatti syötäväksi ja jälkiruuaksi korkattiin serkkuni Nadjan lahjoittaman skumpan 🙂
Tässä piknikissa on yksi ongelma, hyytävä tuuli.
Joten pakataan kamat ja jatketaan matka.
Hamar on muuten 1994 Olympiakaupunki.
Nyt skumpat juotu ja rannalla kävelty, matka jatkuu. Kädet jäätyy.

Istumme autossa matkalla Trondheimiin. Eilen illalla saavuimme Osloon ehkä seiskan-kasin maissa ja Gaile hukutti meidät halauksiin ja ruokaan. Aivan käsittämättömän herkullista sieni-lasagnea, salaatteja, raparperikakkua ja porkkanakakkua. Ja mitä seuraa! Dima löysi Maxin, siperialaisen muusikon, joka rakentelee mikroskooppeja ja kaukoputkia ja on kiinnostunut valokuvauksesta. Perfect match! Me muut nostimme maljoja kaikilla tuntemillamme kielillä – paikalla oli Katariin Virosta, Alejandro Kolumbiasta, Alex Puolasta ja Vaiva Liettuasta. Syötyämme mahat täyteen herkkuja, kävelimme vuorenreunaa ylös Sognvattenille, eli läheiselle kauniille järvelle. Voi kauneus! Elina keksi kahlailla kylmässä vedessä ja pakkohan sitä oli itsekin kokeilla. Talviturkki on siis poissa säärikorkeuteen asti (vaikka Amanda doesn´t wax). Sumu nousi hiljalleen ja seikkaili vuoren yläreunassa. Oli pakko vähän kutsua karjaa ja kuunnella kaikua. Tuli ymmärrys jälleen siitä, miksi norjalainen kansanmusiikki on sellaista, mitä se on. Kaiku oli vaatii tiettyä kirkkautta ja sointia, jota norjalaisessa kansanmusiikissa on. Karjankutsua ja laulua, jonka on mahdollista kaikua kirkkaana vuorensolasta toiseen. Samoin kuin Mordvassa tajusi sen, että laulun täytyy olla kovaäänistä, jotta se kantaa niiden ruohoisten kukkuloiden halki. Kansanmusiikki on niin ymmärrettävää, jos ehtii tutustua kulttuuriin edes vähän sisältä päin.

Tänään on ollut melko jännittävää, sillä emme saaneet kiinni ystävääni Noraa, joka tarjoaa meille yöpaikan Trondheimissa. Matkantekoon menee enemmän aikaa kuin olemme tajunneet ja mieli tekisi koko ajan pysähtyä ja ottaa kuvia. Olemme jälleen ”aikataulusta” jäljessä. Mutta syötyämme Hamarissa feta-kikherne-herkkusalaattia a la cuisine de retkikeittiö ja käpsyteltyämme rannalla, saimme Noran kiinni ja päätimme posottaa sinne. Oli tullut myös kuuma vihje, että Geireiderissa olisi seitsemän vesiputousta. Mutta se olisi tehnyt 300 kilometrin keikahduksen ja Norjan olosuhteissa se on useita useita tunteja. Ja on kivaa nähdä myös kaupunkia, sillä Osloon emme ehtineet tutustua yhtään. Olemme siis yhdentoista tuntumassa Trondheimissa Noran luona ja huomisen vietämme Trondheimissa.

Huomioita: Heppa sai ystävän – Elina löysi rannalta puunpalan, joka näyttää muinaishevosen päältä! Alla Fagra soi edelleen. Olemme huiskineet kameralla kuvia liikkuvasta autosta. Se on tuonut oman hässäkkänsä koko päivään. Sukkien rakkaustarina on edelleen kesken.

Ajetaan kauniita vuonoja pitkin. Mahtavat kiviseinämät ympärillä. Paikoin on luntakin näkyy. Mielettömät maisemat 🙂
Tie kuitenkin alkoi käymään yksitoikkoisesti ja kaipaisin lepoa. Joten Elina nyt ajaa jonku matkaa.
Kilometreja takana on 1140.

Perillä ollaan. Kaupungin ulkoinen esivaikutelma ihastutti. Onneksemme Noran asunto, jossa vietämme kaksi yötä, on vuoren rinteella. Ja näkymät parvekkeellä on merelle ja osalle kaupungille.

Vuorimaisemat vaan paranevat mitä pohjoisemmaksi mennään. Istuin takaisin ratin taakse pienen levon jälkeen. On suorastaan ilo ajaa Norjan kurvikkailla teillä. Mutta heti kun muuttuu tavalliseksi maantieksi, niin menee liiankin tylsäksi, ettei maisematkaan auta.

Tähän kaupunkiin voisin muuttaa asumaan 🙂 Mutta ensin pitää katsoa millainen se on oikeasti sisältä. Huomenna sitten. Nyt syödään Noran tekemät pizzat!