Metelilaivalla

Dima

Oli aivan uskomaton ajoitus. Ajettiin koko yö Kemiin. Onneksi ei ollut mitään nähtävää, niin päästiin klo 7 kaupunkiin. Muutama kymmentä kilometria ennen kaupunkia päästiin kuuuluvuusalueelle, ja nettiä tarkemmin syynäämällä selvisi laivan lähtevän ainoastaan klo 8. Oli sitten jännät paikat ehtiä nostaa rahaa ja ajaa vielä seuraavat 11 kilometria satamakuntaan. Saatiin auto hotellin vartioituun paikkaan ja 5 minuutissa pakattiin tarvittavat kamat. Vartija hoputti kiireesti laivaa. Mentiin sit 100m laiturille ja siellä iso ihmismassa jonottamassa. Merkkiä kiireestä ei ollut. Päästiin laivan nokkaan ainoille “istumapaikoille”. Reilussa kolmessa tunnissa ollaan Solovetskin saarella.

C ya.


Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *