Jäi taas teksti kesken eilen illalla, joka sitten katosi kun akku loppui yöllä luurista.
Emme sittenkään palanneet takaisin pohjoisosaan, vaan ajoimme Velikaja Guban läpi etelämmäs. Siellä löysimme sopivan rannan, jossa keitettiin elmenit. Hieno paikka, mutta hyttysten määrä on käsittämätön. Istuin paikallani 20 sekuntia, niin pelkästään käsivärrelläni oli jo toista kymmentä imijää. Onneksi Jussilla oli hyttysverkkohattu, jonka lainasin kokkaamiseen. Jussi itse pakeni autoon. Silloin kuin tuli valmista, piti syödessä kävellä ympyrää. Eivät hyttyset pysneet perässä.

Oli uusiakin yllätyksiä ja pettymyksiä. Ensimmäistä kohdetta etsiessä kysyttiin eräältä paikalliselta sukkaalta titääköhän hän mikä se kohde on? Hän ei heti muistanut kirkosta, jonka parhaillaan uudelleen rakennetaan vanhan mallin mukaisesti. Hänen siskonsa on jopa yksi rakentajista. Kertoi myös suomalaisten vievän alkuperäisen kirkon 1943. Pitääpä kysyä museovirastolta lisätietoa aiheesta. Tormäsimme myös sattumalta Tolvuja kylässä olevaan luterilaiseen kirkkoon, joka näytti hylänneeltä. Ei taida olla paikallisilla varaa tai mielenkiintoa kunnostaa se. Mutta hyvinkin mielenkiinoinen löytö, joka hämmentää historiallisesti.
Lähdettiin suunnilleen ohjeitten mukaan etsimän kirkkoa, josta meille kerrottiin. Käänyttiin taas yhdestä risteyksestä, joka tuntui olevan oikea, ja vastaan ajoi pyörällä mies. Häneltä kysyttiin onkohan tuolla päin joku kirkko. Vastaus oli myönteinen ja samalla saimme kuulla sota-ajan tarinoita hänen sukulaisten taistosta Puolan rintamalla. Ja kirkkohan se löytyi, mutta väärä. Eikä edes kirkko vaan pikkuinen chasovnja. Mutta todella kauniisti ja runsaasti sisustettu. Päähuone oli 2x2m kokoinen ja eteinen vähän pienempi. Sellainen keskellä ei mitään.
Rupesimme syynämään karttaa tarkemmin ja huomasimme tosiaan ajaavamme aivan väärään suuntaa kuin pitikin. Löysimme yhden oikotien, joka ei monen kilometrin jälkeen vienyt mihinkään. Mutta ihmeellistä kyllä löytyi muutaman talon kyliä, jossa oli yhä asutusta. Millä nää elää, mikä elinkeino?! Ihan kuin oltaisiin palattu ajassa taakse päin. Ainoa mikä muistutti nykyisyydestä, on talojen kunto.
Palattiin takaisin ja etsittiin toinen viimeisin reitti, joka veisi kirkolle. Mutta sitä risteystä ei edes enää ollut. Taitaa karjalan maanmittarit olleet todella laiskoja tarkistamaan teiden olemassaoloa, kun kopioitiin vanhoista kartoista teitä uusiin.
Emme enää jaksaneet ajaa takaisin kylään, kysyäkseen miten kyseiseen niemeen pääsisi. Joten päätimme ajaa eteläkärkeen, Velikaja Gubaan, josta etsittäisiin leiriytymis alueen.

Nyt vois paistaa kananmunia aamiaiseksi 🙂 Jussilla on jo kahvi valmiina, joten kaasukone on vapaa.

Kuka on tanssinut ripaskaa Äänisniemen eteläisimmässä kunnassa keskustorin lavalla aamukolmelta? Kädet ylös.

Dima: _o/
Jussi: _o/

Hyvää iltaa. Päiväll saimme käsiimme uutta infoa, joka siis pakotti jäämään Äänisniemeen vielä yhdeksi yöksi. Mutta minua nyt nukuttaa paljon, joten koitan kirjoitaa päivästä huomenna aamulla.

Kaikki ok. Löytyi uusi laji tiellä, jota pitää varoa. Nimittäin Pohjan raataja.

Öitä.

.. on 200km!

Noh, emme kuitenkaan niin kauas mene.

Saimme Äänisniemellä paikalliselta vinkin kirkosta jossain Pindushi kunnassa. Kartassa sinne ei edes ole piirretty tietä. Mutta meille luvattiin sellaisen olevan. Joten nyt otimme sen vimeiseksi kohteeksi tältä päivältä.
Kun päästiin Pindushiin, löydettiin paikallisen miehen joka ihmetteli hieman, ettei täällä ole mitään kirkkoa. Sitten lisäkyselyjen jälkeen, hän taisi muistaa jossain ennen Pindusia olevan vanhan puukirkon. Saimme epämääräiset ohjeet. Mutta parin umpikujan jälkeen saimme tähyiltyä kameran pisimmällä zoomilla horisontista kohteemme Lambushi kunan seudulla. Voi sitä pientä väsynyttä riemua. Mutta samalla se oli hämmentävää. Kyseinen kirkko oli eri aikakaudelta ja täysin eri tyyliä kuin tähän asti olleet. Se oli iso, isoineen ikkunoineen. Ikäväksemme se oli täysin jätetty luonnon armoille. Tarkan tutkistelun jälkeen tulimme siihen johtopäätökseen, että kirkosta oli sitemmin tehty jonkinlainen kerhotalo tai vastaava ajanvietetila. Mutta katon petettyä mädäntymisen takia, sisältö ei ollut suojassa. Taloa ei voitu enää käyttää, eikä ollut intoa tai varaa tehdä peruskorjauksia. Jäi siksi kirkko vailla ylläpitoa.
Todella harmittava tilanna. Sillä kyseessä olisi alueen ainutlaatuisimmista kirkoista. Pitää löytää jostain sen historia ja nimi. Jos vaan mahdollista.

Velikaja Gubassta, aamutoimien jälkeen, pipahdettiin uudestaan kylän kirkon luona huomataksemme sen olevan auki. Sisällä oli henkilökunta, joka antoi meidän kuvaamaan kirkon. Se oli parhaillaan peruskorjauksen alla. Sinne oli kuitenkin jo tuotu iso osa tavaroista ja ikonostaasi oli rakenteilla. Sen jälkeen suunnattiin kohti Lambasruchei kylää. Sillä Petroskoissa saamassamme kartassa oli merkintä jostain arkkitehtuurisesta muistomerkista. Perille päästyämme emme löytäneet mitään kirkkoa. Mutta päätimme tutkia kyseisen kylän läpikohtaisin. Ajettiin sikin sokin ja kuvattiin taloja ja autoja 😀 Bongasimme hienon talon ja ajoimme lähemmäs siiä. Pihalla ollut mies huomasi meidät ja kyseli ketä olemme. Osoittautui että hänkin harrastaa vanhaa arkkitehtuuria ja kirkkoja. Hänellä olikin aiheeseen liittyvä kirjakin, jonka hän näytti, kun kysyttiin hänen talostaan. Suositteli ottamaan yhteyttä kirjan tekijään, sillä hänellä on todella laaja arkisto vanhoista valokuvista Äänisniemestä. Häneltä saimme vinkit parista kohteesta mihin voitaisiin käydä. Yksi niistä oli melkein Pindushissa oleva kirkko, jonka jo löysimme.
Sitten jatkoimme Kosmoseroon. Matkalla bongasimme jännän talon, jossa ihmeen kyllä oli vielä asutusta. Päätimme yrittää, olisiko mahdollista päästä katsomaan talon sisälle. Kun emme vielä kertaakaan päässeet näkemään vanhojen talojen rakennetta tarkemmin. Koputin oveen ja huusin onko ketään paikalla. Nainen kurkisti ikkunasta, että mitä asia. Kerroin ketä olemme ja pyysin luvan päästä sisään, vaikka rahasta. Päästiin sisälle. Se oli kyllä antoisa mahdollisuus. Näimme lattian liitokset ja muita teknisia kohtia. Samoin saimme kuulla talon historiasta. Ullakollekin päästiin, jossa saimme selville aika yllättäbvän seikan. Talon parvekkeet olivat pelkästään koristeita. Sillä ovea pervekkeelle ei ollut. Ikkunoita vaan. Huomasimme saman asian sitten myöhemmin muissakin taloissa. Oli kiva kerrankin nähdä vaihteeksi talojen sisukset. Harmi vaan, ettemme päässeet kellariin. Kosmoseroon päästyämme löysimme siellä kaunis puukirkko, jossa oli parhaiten säilyneet historiallisarkkitehtuuriset oivallukset. Kirkko oli lukossa, joten rupesin kyselemään paikalisilta avaimen haltijaa. Yksi nainen vei minut hänen luokse. Aluksi täti imetteli ketä ollaan, mutta sitten innostui “projektistamme” ja suostui avaamaan meille kirkon. Mutta käski odottamaan siellä kymmenisen minuuttia, kun hänellä oli asiat kesken.
Kierreltiin hieman kirkon ympäri ja tutkittin hyvin säilyneitä yksityiskohtia. Mitä ei Kizhin saaren kirkoilla ole säilnyt. Muutenkin Äänisniemen kirkot ja chasovnjat ovat huomattavasti mielekkäämpi kohteita mitä oli Kizhilla. Ne ovat omilla paikoilla, joista näkee aidon ympäristön ja paikan vaikutuksen rakenteisiin. Aidot tai jälkeenpäin tehdyt perustukset tai niiden puuttuminen kertovat paljon kirkon rakenteen huonosta tai hyvästä kunnosta. Samoin aito ympäristö kertoo paljon kirkon elämästä. Suurin osa Äänisniemen kirkoista ei ole lukittuja. Niihin sai mennä vapaasti.Pääsi myös kiipeilemään torniin tai joidenkin kirkkojen tornin tasanteelle. Vaikka kirkot näyttävät olevansa hylättyjä ja ovat kaukana asutuksesta. Silti niissä näkyi konkinlaisia korjaustoimenpiteita. Jokaisessa kirkossa oli enemmän tai vähemän ihmisten tuomia ikoneita, altteripöytä(?) ja kynttilähiekkalaatikko. Ja paljon tai vähemmän muutakin kirkkoon kuuluva tavaraa.
Avaimen haltija tuli muovikassin kanssa. Kirkossa oli tyhjää, vaan muutama ikoni oli paikallaan. Tässä krkossa poikkeuksellisesti jätettiin portaiden rakentamista yläkertaan ja torniin. Joten emme päässeet näkemään niiden sisälle. Sinänsä harmi, sillä siinä olisi voinut olla paljon mielenkiintoisia nuansseja. Mutta mielenkiintoisin osuus oli keskustelu naisen kanssa. Kyseinen kirkko oli ainoa joka sai rahoituksen. Nimittäin Moskovan hallinnolta. Sillä tämä kirkko oli siellä jossain rekisterissa. Venäjän valtio kuulemma ei ole antanut millekkään kirkon restaurointiprojektiin senttiakaan rahaa. Ei paljoa kiinnostaa valtiota historiallisia kohteita. Kizhin saarikin on vaan kaupallista toimintaa pääosin, ei ole siinäkään sydäntä historian säilymisessä. Vaan lähinnä turistien ja rahojen haalimista. Mikähän on totuus?
Nainen kertoi toiminnasta kirkon kunnostamisesta ja iloitsi kylään, pari vuotta sitten muuttaneesta papista. Hänellä olikin iso rooli kirkon uudelleen käytönotosta. Saimme muutama kuvaa ja kalenteri lahjaksi. Mutta päätimme kuitenkin lahjoa hieman rahaa kunnostusprojektiin. Mielenkiintoista oli se, että avaimen haltja ei halunnut ottaa rahaa ilman, että määritettäisiin mihin haluamme lahjoa ne. Sanoin että, itsellesi, papille ja muulle projektille. Ja että sovittaisiin että ikään kuin ostettaisiin nämä lahjat, jos asian pitää näyttää virallisemmalta.
Mutta, saimme myös häneltä kartan, joka muutti meidän suunnitelmat kertaheitolla. Se oli erään toisen tutkijan Äänisniemen kartoitus. Käsin piirettyyn karttaan oli merkattu kaikki alueen kirkot, chasovnjat ja muut jollain tavalla merkittävät kohteet. Samoin osa kylistä oli merkitty karttaan. Tämä kartta antoi meille uuden innostuksen ajaa uudestaan joitakin teitä ja etsiä missattuja kohteita. Etenkin meidän ensimmäinen kohde, johon emme päässeet ekalla kerralla. Sinne suunnattiin! Matkalla bongasimme pari chasovnjaa, joista yhellä oli hienot näkymät tornin tasanteelta. Loputlakin löysimme perille kohteeseemme! Lähinnä parin paikallisen opastuksen avulla. Ihme kyllä ettemme kokeilleet yhtä tietä aiemmin. Kyseinen kirkko jätti kuitenkin kysymyksiä. Sillä oli ainakin yksi ristiriita aiemmin tavattuun miehen tarinaan. Siitä joskus myöhemmin. Kirkko oli tosiaan rakennusvaiheessa. Mutta aika pitkälle jo päästy.
Kello oli jo sen verran paljon, että Tolvujaan palattuamme löysimme pienen rannan, johon autokin mahtui. Ja mentiin samantien nukkumaan. Väsytti kovasti.

Seuraavaksi pitäisi kirjoittaa Äänisniemen vikasta päivästä. Mutta nyt Jussia väsyttää tämä ajaminen kohti Vienan Kemiä. Vielä vajaa pari sataa kilometria, joten minä jatkan ajaamista. Palataan.

Viesti kirjoitettu klo 4:25.

Oli aivan uskomaton ajoitus. Ajettiin koko yö Kemiin. Onneksi ei ollut mitään nähtävää, niin päästiin klo 7 kaupunkiin. Muutama kymmentä kilometria ennen kaupunkia päästiin kuuuluvuusalueelle, ja nettiä tarkemmin syynäämällä selvisi laivan lähtevän ainoastaan klo 8. Oli sitten jännät paikat ehtiä nostaa rahaa ja ajaa vielä seuraavat 11 kilometria satamakuntaan. Saatiin auto hotellin vartioituun paikkaan ja 5 minuutissa pakattiin tarvittavat kamat. Vartija hoputti kiireesti laivaa. Mentiin sit 100m laiturille ja siellä iso ihmismassa jonottamassa. Merkkiä kiireestä ei ollut. Päästiin laivan nokkaan ainoille “istumapaikoille”. Reilussa kolmessa tunnissa ollaan Solovetskin saarella.

C ya.

Oli ISO virhe unohtaa sadehousut autoon. Keulassa istuminen ohuissa kaprihousuissa oli lopultakin jäätävää. Päätin mennä sisälle tungokseen ja sain kuitenkin pienen palan penkkiä. Jussilla onneksi oli tuhti vaatetus päällä, joten sai nauttia auringosta kylmästä viimasta huolimatta.
Sain kuitenkin hienoja otoksia lokeista 😛 Kun ei muuta tekemistä ollut. Sisällä, puolikkaalla perseella istumalla sain kirjoitettua osan eilisesta päivästä. Mutta nyt piti jättää kesken kun jonotetaan pois pääsyä. Metel’ niminen laiva kun on jo perillä 🙂

Aamulla nukuttiin pitkään. Ainakin minä, kunnes Jussi herätti 😛 Mietittiin, että etsittäisiin jokin muu paikka aamiaista varten. Sillä
aurinkoa ei enää ollut, vaan harmaata ja kovaa tuulta. Avattiin se hieno kartta ja valitsimme matkan varrella olevaan lähteen, sieltä saisi
raikasta vettä hupenevaan vesivarastoomme. Paikalle löysimme nopeasti ja yllätyimme kuinka kätevä paikka onki aamiaiselle. Isommassa
katoksessa ruokailupaikat ja pienemmässä varsinainen lähde. Keitettiin ne perinteiset ja päälle kahvit ja teet. Teki mieli pestä pään eikä
muuta mahdollisuutta ollut kuin kylmä lähdevettä. Vesikanisterilla on sopivasti reikiä, joilla sain ripustettua katokseen. Ja ei kun
antarktisia fiiliksia päähän. Tuli miellyttävän raikas olo. Saatiin pariin otteeseen vieraitakin, jotka tulivat hakemaan lähdevettä. Ekat
olivat kaksi petroskoilaista poikaa, jotka morjenstivat meitä suomeksi. Taisivat bongata suomalaisia rekkareita. Kuulemma ovat sukuloimassa
Äänisniemessä. Ainakin heillä oli kunnollinen maasturi pikuppi. Myöhemmin heidän jälkeen saapui kuuden hengen porukka ikivanhalla Moskvich
autolla. Näemmä hyvin mahtuivat ja hauskaa niillä näkyi olevan. Kaks jätkää ja neljä naista. Naiset menivät lähteelle, miehet jäivät meidän
seuraan juttelemaan. Ensin mistä olemme ja sitten missä meidän naiset olivat. Naisemme taitava seurata reissuamme turvallisesti ja mukavasti
kotioloissa 😉 Oltiin jo pakkaamassa keittiötavaroita koriin ja palaamassa autoon, kun miehet kysyivät miksen ota heistä potretin. No minähän
sitten otin 😛
Jatkettiin taas matkaa Velikaja Nivaan, jossa ruvettiin kyselemään paikallisilta yhden kirkon sijaintia. Meille osui mies, joka vaimonsa kanssa yrittivät saada meitä
ostamaan susien syömän hirven pääkallon sarvineen. Se vaatisi käsittelyä ja puhdistusta ja jonkinlaista taustalevyä, jotta voisi seinälle
laittaa. Olisin ostanut jos paluumatka kulkisi Viipurin mökin kautta. Isä saisi tehdä sillä mitä haluaisi. Suomeen kun ei eläinperäisiä
tuotteita saa tuoda. Eikä tuota voinut mitenkään piilottaa. Jäi sitten ostamatta. Mutta keskustelu kirkoista, kulttuurin säilymisestä ja
muista historiaan liittyvistä asioita vaan jatkui ja jatkui. En pystynyt kääntämään kun ei pausseja tullu. Joten Jussi hieman pitkästyi.
Meidän piti muutenkin jatkaa matkaa, kun kello oli paljon. Saimme kuitenkin muutamia vihjeitä ja jopa tieto eräästä metsästäjästä, joka olisi
erittäin mielissään kertonut Äänisniemestä lisää, kun kuulemma tuntee paikkoja kuin omia taskuja. Monilla paikallisilla näkyy olevan taskut
täynnä reikiä. Olisi tosiaan kiva tavata kyseistä metsästäjää, mutta nyt oikeasti tiukan aikataulun takia jää tapaaminen ensi kertaan. Nyt on
ainakin tieto ja nimi tallessa, että osaa etsiä oikeasta paikasta.
Matkalla pois Äänisniemestä meillä oli vielä viimeinen kohde, joka oli ohjeitten mukaan Pindushissa. Ennen sitä piti varmuuden vuoksi tankata
täyteen ja ostaa matkaruokaa. Löydettiin 24h kauppa, jossa tuotteita myytiin vaan pienen ulkoluukun kautta. En halunnut ostaa mitään
näkemättä mitä ostan. Koitin tekeytyä oikeasti ulkomaalaista ja puhua englanttia ja hoonoa venajaa. Toiveena olisi, että myyjä päästäisi
sisään katsomaan hyllyjä kun ei osannut englantia. Puhui minulle takaisin kokoajan venäjää ja ne ponimaju. Palveluhenkisyys oli
venäläisittäin kaukana. Niinpä lähdettiin pois ostamatta mitään. Jussia harmitti, oltais voitu ostaa ees banaania, se kun on riittävän
kansainvällinen nimi 😛 Jatkoimme matkaa etsimällä bensa-asemaa. Löytyi sama missä ollaan tankattu menomatkalla. Jonkun ajan päästä
yllätyimme kun uusi reitimme yhtäkkiä kulkikin suhteellisen isomman kaupungin läpi. Medvezegorsk osoittautui oikeasti oikeaksi kaupungiksi.
Tosin Kontupohjaa pienemmäksi. Löytyi useampia 24h kauppoja, joihin pääsi ihan sisään. Ostimme pari piirakkaa, snikkers ja twix patukoita.
Kaikki kävi, kunhan sai syödä matkalla. Jussi jatkoi ajaamista ja minä naputtelin eilisen päivän kirjoittamista. Saatuani romaanin valmiiksi,
Jussi pääsi nukkumaan suu auki pelkääjän paikalle 🙂 Itse sitten ajoin Kemiin asti, jossa vaihdettiin taas paikkoja, jotta pääsisin nettiin
tsekkaamaan laiva-asioita.

Kuvia tähän asti räpsitty yli 1100 kpl, duplikaatteja on vain muutama. Joten karsinta tulee olemaan hankala 😛

Heti satamassa löysin Nataljan, joka tarjoa omasta asunnosta huoneita turisteille. Kysyin heti tilaa kahdelle yhdeksi yöksi. Halvempi kuin hotellissa ja samalla saadaan lähempi kontakti paikallisen kanssa. Natalja osoittautui erittäin avuliaaksi ja opasti meitä pyörävuokraamoon. Kertoi mihin kannattaisi ehdottomasti päästää. Suosteli myös erittäin vahvasti Anzer saarella käyntiä. Mutta sinne pitää tehdä varaus etukäteen. Sillä saari on suojeltu ja sinne pääsee ainoastaan oppaan kanssa. Natalja sanoi että hän yrittää hoitaa kyselyitä aiheesta.
Olemme myös päättäneet, että ollaankin täällä kaksikin yötä! On niin paljon nähtävää ja yksi päivä ei riitä. Nyt me lähdetään pyöräilemään pariin kohteesen. Pitää vaan muistaa soittaa seiskalta Nataljalle varmistaakseeni miten onnistui varaus.