Huomenta, vai mitä se kello nyt olikaan. Mentiin siis Käkisalmeen yöksi vanhan Vuoksen uoman rannalle. Aamusella alkoi ohikulkuliikenne, kun väki kävi esim. pesemässä isoja muoviastioitaan koskesta vettä hakien. Kalallakin istui muutama mies. Yöllä seuranamme oli vain vaihteleva joukko kulkukoiria, jotka eivät tosin tulleet kovin lähelle. Hyvä niin. Iloinen huomio oli se, että auton keula oli kohti pohjoista (sattumalta) ja tummennetut lasit olivat pitäneet auringon lämmön ulkopuolella erittäin tehokkaasti. Ei siis ollutkaan harmi, ettei autoa saanut kuusen katveeseen.

Sattumalta aamutuimaan löytyi myös kartta, jota ei oltu osattu aiemmin etsiä/havaita/lukea. Siinä oli tarkemmin koko Leningradin alueen tiestö ja siten myös koko Kannas. Valitettavasti siitä näkyi eilisen reittimme useampikin kohta, jotka oli merkitty päättyväksi. Eli oikeassa oleviakin karttoja on siis olemassa. Uuden kartan innostamana päätettiin vielä lähteä koittamaan tietä papan kotitilalle, mutta päätimme lopulta kääntyä takaisin tien laadun huonotessa. Siispä nokka kohti Sortavalaa ja Petroskoita.

Aamusella olimme myös turisteja. Ajelimme ”Käkisalmen Espan puistoa” molemmin puolin sekä bongasimme entisen luterilaisen kirkon sekä toimivan ortodoksisen. Molemmat oli kylläkin kivirakennuksia eikä ihan siltä aikakaudelta kuin matkamme edessä olevat pääkohteet, mutta virittäähän tämä tunnelmaan. Käkisalmen linna sen puoleen olikin jo aika iäkäs, vanhimmat osat 1330-luvulta. Matkamme varrelle osui vielä muutamat muutkin kirkot. Yksi puinen ortodoksikirkkokin, mutta ei erityisen vanha. No, jahka pääsemme Kizhiin…

Nyt syömään ja sit ehkä uimaan.

Meillä oli reilu 5 kilometria Jussin papan kylään viimeisestä yrityspaikasta.Harmi, mutta sieltä löytyi paikallinen, joka omatoimisesti tuli kyselemään englanniksi ”need any help?”. Vastasin, että venäjäksikin vois. Kertoi ainoasta tiestä, joka menisi kyseiseen kylään. Sanoi myös olevansa siellä vuosi sitten. Hassua, että toisessa kartassa kyseisellä tiellä on kaksikin merkintää ylitsepääsemättömyydestä. Mies vakuutti ajanneensa siellä Ladallansa. Ensi kerralla sitten kokeillaan sitäkin. Sitten joskus, kun on Niva alla 😉

Tuli nälkä ja kahvin tarvetta. Joten pysähdyimme kauniin järven rannalle tekemään ruokaa. Tuli hyvää pastaa. Kahvikin maistui. Mutta luulin ostaneeni pussiteetä. Tuli ihan puruteeta, muta ei ongelma. Autokvedenkeittimessä oli kätevä suodatin 🙂

Sitten suunnattiin kohti valtaväylää. En eläessäni koskaan nähnyt näin huonossa kunnossa olevia tärkeitäkin teitä. Ei minkäänlaista asfaltointia, pelkkää maata ja kuoppaviidakkoa. Bussitkin kulkevat täällä. Jännää, että välillä osuu lyhyitä asfalttipätkiä keskellä korpea. Varmaan pomppimisen hengähdystaukkoja varten. Ainakin Hiittolan asti oli tiet mitä oli. Nyt, mitä lähemmäs Sortavalaa ajetaan, tien laatu paranee. Vai pitikö sanoa tämä ääneen. Monesti kun iloitsimme asfalttipäällysteen alkua, se päättyikin siihen 😛 Tai sitten, nyt voi kiihdyttää ja heti eteen tulee ansa. En ihmettele näin isoa määrää city- ja real-maastureita. Jos aikoo lähteä tälläiselle tai vastaavalle seikkailureissulle Karjalaan, suosittelen erittäin lämpimästi mitä tahansa korkealla maavaralla olevaa autoa. Se on olennainen tekijä näillä seuduilla. Siksi haveilen korottaa omaa autoani edes 5 senttillä. Mutta ehkäpä parempi sijoittaa muutama tonnia Lada Nivaan 🙂

Muutama kirkkoa on jo bongattu. Yksi niistä oli tikkuaskin kokoinen puukirkko. Tai ei ihan tikkuaskin kokoinen, mutta hienoksi ulkohuussiksi voisi luulla, jos ei olisi kupolia ja ristiä yllä. Löytyi myös vähän isompikin mutta silti miniatyyrinen kirkko, johon minut päästettiin kuvaamaan sisälle. Ortodoksisen tavan mukaisesti sekin oli täyteen ahdettu ikoneilla ja muulla matskulla. Nätti oli.

Hiitolan seudulla ylitettiin virallisesti Karjalan Tasavallan rajan. Nyt on hauskaa ajella kun lukee suomalaisia nimiä kyrillisillä kirjaimilla. No nyt ollaan Sortavalassa, katsotaan mitä tehdään siellä. Jussilla oli aikamoinen ajo takana, kuoppineen ja mutkineen. Volkkarikin sai taas maistaa miltä maa maistuu ja tuntuu 😛

…kirjaimellisesti. Eli kymmenen palaa pulpahti kattilasta kun kaadoin vettä pois. Noh riitti loput silti kahdelle hyvin. Ilman suolaa ja ilman mausteita maistuivat smetanan kanssa yllättävän hyvin. Nyt nukutaan kaksi tuntia.
Herätys puoli kuusi ja Petroskoissa on oltava ysin maissa. Kerrotaan huomenna miksi.

Tähän rantaan tulo oli rasittava tien paskaisen kunnon ja epävarmuuden takia. Kiroilua piisanut. Tavoitteena oli leiriytyä Pitkärannan kaupungin rannalla. Mutta siellä oli leirintäalue, johon pääsi vain pääsylipulla, jonka saisi lähellä olevasta Gornitsa-kahvilasta, joka ei keskiyöllä ole auki. Noh, juttelin vartijan kanssa hetken ja selvisi, vähän matkan päästä olisi avoin hiekkaranta näkymällä koko Laatokkaan. Noh se olikin ”vähän” matkan päässä, eli reilu 20km. Josta 16km oli ansa-asfaltoitu ja loput pelkkiä kuoppia. Aamulla hyvä herätysosuus.
Ennen Pitkäjärveä, Läskelässä, sattumalta bongasimme uuden kirkon. Joka yllättäen oli luterilainen, jonka rakentamisen tilasivat ja rahoittivat suomalaiset Suomesta. Kirkko on todella uusi. Sillä avajaiset ja vihkiminen käyttöön oli 19.6. Pihallä oli yksi valkovenäläinen rakentaja puhaamassa auton parissa, jolla yllättäen oli avaimet kirkkoon. Hän sitten innolla halusi esitellä sitä meille. Päästiin jopa ullakolle katsomaan 250 kiloisen kellon. Kaunis vaaleasininen puukirkko. Aika myös venyi kun jäimme hänen kanssa juttelemaan sitä sun tätä Venäjällä ja Euroopassa reissaamisesta.

Nyt ois viisasta saada unta. Öitä!

Herätykseni oli 5.15. Kävin tiskaamassa ja ottamassa muutama valokuvaa Laatokasta ja vaatimattomasta parin metrin pituisesta hiekkarannastamme. Käynnistin auton ja Jussikin heräsi. Lähdimme ajaamaan takaisin risteykseen, jossa sain laskettua tämän eilisen ”vähän matkan päässä” oli oikeasti 36km 😛 Arvioni meni pieleen reilusti.

Mutta joo, tie Petroskoihin oli yliluonnollisen tuoreen näköinen ja porskuttiin reippaasti laitonta vauhtia. Iloa kesti vajaan sadan kilometrin ajan. Pysähdyin erään joen varrelle ottamaan pari valokuvaa. Heti kun lähdin jatkamaan matkaa kuului polpolpolpol… kas rengas oli tyhjillään. En jäänyt ihmettelemään vaan Jussi koki äkkiherätyksen ja vaihdettiin rengas. Koko hommaan meni 6 (kuusi) minuuttia. Sitten miltei samantien alkoi uuden tien työmaa ja matka jatkui vanhalla tiellä. Se oli paikkoin loputtomia paikkoja ja ansoja ja paikkoin miellyttävää satiinia. Mutta sen alkumatkan uuden upean leveän moottoritien asfalttipäällyste oli todella karkea. Melukin oli melkoinen.
Lopultakin saavuttiin Petroskoihin ”yllättätys” etuajassa 🙂 Tosin meni aikaa etsiä turistitoimisto, kun en keksinyt oikeaa kadun nimen englanninkielitä transliterointia. Piti etsiä netistä paikallinen kartta ja luntata siitä. Turistitoimistossa saatiin kaikki tarvittava informaatio ja ennen kaikkea hyvän Karjalan tasavallan kartan! Palvelu oli yli-innokasta. Kysyttyäni miten kannattaa mennä Äänisniemelle, sain vastauksen, jossa kysyttiin meidän auton tyyppiä. Sanoin, ettei ole mikään maasturi, mutta päästin läpi jo aika melkoisista paikoista. Tää teiden kunnon arviointi on niin henkilökohtaista, kuten makuasioita 😉 Noh, saatiin nauvoja ja opastuksia vähän liikakin. Katsotaan huomenna mitä siitä tulee.
Majoituksen meille järjesti Nikolai, Petroskoin Gornitsa-tanssiteatterin ihmisiä. Hän itse päässyt tarjoamaan majoitusta, kun lähtee kalaan, mutta sopii Kulttuurikoululta majoituksen meille. Soitin koulun apulaisjohtajalle, joka iloisesti toivotti meidät tervetulleeksi ja käski olemaan huolehtimatta asiasta. Saamme tulla koska vaan, siellä on paikat valmiina 🙂 Joten ostimme liput Kizhin saarelle ja etsittiin kahvilaravintolan, josta saimme aamupalan. Tarjoilija jopa ymmärsi meillä olevan kiire laivalle. Palvelu oli ripea ja aktiivistä. Hyvä! Paitsi, että havahduuimme melkoiseen kiireeseen, kun aikaa laivaan oli 4 minuuttia. Noh tein yhden ryssä-tempun risteyksellä, ettei tarvinut jonottaa punaisia. Loogisesti oli laillinen temppu, mutta käytännössä riippuu näkökulmasta. Mutta hätä oli 🙂
Laivaan ehdittiin ajoissa ja turhaan, sillä laiva lähti 10 minuuttia myöhässä. Hoksasin mukana olevan väärän objektiivin, joten ehdin vielä juosta takaisin autolla hakemaan laajakulman 🙂
Nyt siis olemme siivekkäällä Meteorilla matkaamassa kohti Kizhin saarta.
Palaamme Petroskoihin noin klo 17. Mennään sitten korjaamaan renkaan ja hengaamaan kaupunkiin.

Aurinko ja Jaffa mukana matkassa. Kaikki OK.

Tänä yönä nukutaan sängyissä ja aamulla käydään suihkussa, niin jaksetaan Kemin asti. Tämä on siis Taiteellinen peruskoulu numero yksi, jossa joistakin luokista ja toimistohuomeista tehty majoitustiloja. Varmaan asuntola kaukaa tuleville vailla asuntoa. Vanha rakennus, niin vessatkin on kaameat. Löysimme suihkutilan pohjakerroksesta. Suihkutila on lähinnä kaksi muovista suihkukoppia, josta vain ysi toimii.

… kas huomenta. Näköjään jäi teksti kesken kun nukahdin. Kirjoitan pian lisää kunhan saadaan aamutoimet suoritettua. Suihkussa on jo käyty ja hyvää oli, vaikka kopit oli mitä oli. Pestäänkö niitä koskaan? Mutta pian lisää..