Viime yönä taas nukuttiin hyvin. Herkullinen voileipäaamiainen on syöty. Nyt valmistaudutaan päiväseikkailuun Trondheimissa.
Aurinko vilahtaan pilvien välistä, toivottavasti pilvet karkaa päivän aikana. Näkyy kaupunki nyt päivävalossa kivalta. Voisi ottaa uuden kuvan parvekkeeltä 🙂

Dromedan kahvilassa kaakaolla 🙂
Tähän asti tuli tutuksi Nidaros Katedraali ja Rokkimuseo. Katedraaliin päästiin pariin paikkaan Noran ansiosta, kun hän on oppaana töissä siellä. Mahtava rakennus hauskoineen yksityiskohtineen.
Rokkimuseon toteutus on erittän moderni ja hyvinkin interaktiivinen. Siellä voisi viettää useitakin tunteja.
Saas nähdä mitä seuraavaksi. Ainakaan hengailu on hankala sateen takia.

Tulimme Trondheimiin lauantai iltana ja vietimme siellä Amandan ystävän Noran luona pari yötä. Näin meillä oli aikaa tutustua Trondheimin kauniiseen kaupunkiin. Nora työskentelee opintojensa ohella Trondheimin katedraalin oppaana ja saimme tutustua tuohon kauniiseen ja jännittävään kirkkoon hänen opastuksellaan. Katedraalin ulkoseinät olivat täynnä patsaita. Sitä voisi varmaan viettää koko päivän bongaillen pieniä yksityiskohtia ja kuunnellen tarinoita niistä. Haitaripelimanni ja demonit istuivat sulassa sovussa räystäillä, julkisivun kuninkaiden ja pyhimysten joukossa oli myös rebecin soittaja ja arkkienkeli Mikaelilla oli Bob Dylanin kasvot.

Katedraalikierroksen jälkeen totesimme että aikaa on ehkä yhdelle museolle. Ryhmämme jakautui nykytaiteen museon kohdalla johon jätimme Gailen. Me loput jatkettiin matkaa Noran suosittelemaan Norjalaisen rock-musiikin museoon Rockheimiin. Voin suositella lämpimästi. J Ihan parhaita museoita/näyttelyitä on ne, joissa ei tarvi kuljeksia kädet selän takana näyttäen tärkeältä. Ja sai ottaa kuvia! 50-luvun huoneessa toki poseerattiin punaisen Thunderbirdin kyydissä Elviksen soidessa taustalla. 60-luvun näyttely oli sijoitettu autenttisesti sisustettuun 60-luvun olohuoneeseen. Sen kun istahdat sohvalle ja olohuoneen seinät muuttuivat mustavalkoiseksi videoksi ajan populaarikulttuurista. Pelkästään kaikkia tietoiskuja Fenderin styrkkareista ja ääninäytteitä Hammondista kuunnellessa olisi saattanut viettää monta tuntia.

Aloin jo ihmetellä missä on etsimäni, kunnes päädyimme ystävällisesti kysymään lähimmältä oppaalta. ”Don’t you have metal music here?” ”Sure!” Herra ohjasi meidät seinälle joka oli laudoitettu kuten useat pikkuiset puutalot täällä. Ikkunat vain oli tukittu umpeen. Astuessamme ovesta tulimme pimeähköön huoneeseen. Ensimmäisenä silmään osuu takaseinälle projektoitu synkähkö metsämaisema. Piikkilangalla aidatulla alueella on bändin kamat yhdessä yhden paskaksi isketyn V-kitaran kanssa. Jääkaapista löytyy olutta ja sohvapöydällä on kokoelma tyhjiä pulloja. Sohvan vieressä oli pahvilaatikko täynnä munakennoja. Pari mahdollisesti hirven kalloa koristaa korutonta huonetta. Oppaamme kertoi että sisustus on kopio Mayhemin treenikämpästä. Hitsi, joku on todella nähnyt vaivaa… Kuvan kämpästä ulkoapäin saattoi nähdä seinällä vaihtuvien kuvien välissä. Se oli pieni valkoinen puumökki. Taustalla kaikui lampaden määkiminen. Huoneen nurkassa televisiossa pyörii dokumentti kirkonpolttajista ja sivupöydällä on vanha kasettisoitin. Pöydällä lojuvissa C-kaseteista saattoi valita mieleisen Norjalaisen metallibändin. Dimmu Borgir, Gorgoroth, Mayhem, mitä näitä nyt on…  Satyricon sattui käteen ekana. Sen kun syötti vanhaan kasettisoittimeen muuttui seinälle heijastettu maisema tietoiskuksi bändistä ja vaihtui musiikkivideoksi. Särökitarat ja karjunta täytti huoneen. Valitessani soittimeen Mayhemin sai Amanda tarpeekseen. Liekö videolla näkyneellä sian päällä osuutta asiaan. Dima seurasi kohta perässä ja lopulta oppaammekin. Vietin vielä hetken vaihdellen kasetteja soittimeen kunnes päätin jättää huoneen seuraaville vierailijoille.

Löysin Aman ja Diman ysärihuoneesta. Kello oli paljon joten oli aika lähteä valumaan ulos. Matkalle sattui vielä työpajahuoneet joissa pääsi testailemaan levyjen pyörittelyä sekä hip hopin miksaamista. Seuraavassa huoneessa teemana oli ”play along with Ronni”. Huoneessa oli rivi kitaroita seinällä ja hemmetin suuri Marshallin kaappi. Poimin telineestä soittovalmiin kitaran. Ronni videolla kysyi että luuletko olevas joku rockthti. Toki! Video opetti riffin jota ensi vähä treenattiin ja sitten esitettiin. ”You stink” oli ”opettajani” kommentti soitostani. Heh J Ihan mahtava näyttely ja upea toteutus ja paljon mahdollisuuksia interaktiivisuuteen. Suosittelen lämpimästi kaikille Trondheimin kävijöille.

So we spent in Trondheim two nights on Amandas friends Noras place. What a lovely city. Around the fjord there is everywhere colorful wooden houses and the weather changes about four times in an hour. Wery much worth to se is the Trondheim cathedral. It is filled with interesting details and if you ask the guides you may hear lot of stories about them.

Another cool place is Rockheim, the museum of Norwegian rock music. There is room for every decade and of course special room for black metal. That one is copy of Mayhems rehearsal house. Definitely must see if you are at all into metal music. There was also workshop rooms for DJ stuff, hip hop mixing, break dance and rock star guitarr playing. All the museum is very well made. Lot of music to listen, many things to do and the exhibition is visually impressive.

We visited Hell! It happend to be on our way so of course we had to stop by and take photos 😀 After that we drove to Frosta. Jo Einar told us to go there and to Tautra island when we saw him in Stockholm. We had to drive a littlebit out from our way but it was definitely worth it. Beautiful villages! Small roads were getting even smaller when we approached Tautra. There is a monaster for nuns and also ruins of ld monaster. We had a quiet moment in their beautiful churc and then continued our way. It is lot of driving on this day. We are aiming to Mosjoen for night. Tomorrow it will be boat for us to Lofoten.

Trondheimissa aamulla kännykästä katosi trakkeriohjelma, joka lähettää sijainnin palvelimelle. Tämän takia ei näkynyt kartalla liikkumistamme. Mutta nyt ollaan jossain 200km ennen Mosjoenia. Taitaa olla Vegset nimisen leirintäalueen rannalla. Tytöt valmistivat herkullisen coucousin 🙂 Nams.
Sain nyt sit asennettua trakkerin uudestaan, katsotaan jokos pelais taas. Hoksasimme käyttää Gailen norjalaisen prepaid liittymän. Netin käyttö 10 kertaa halvempi, 2kruunua/Mt, kuin suomalaisen operaattorin roaming 🙂

Maisemat kaunistuvat entisestaan. Tehtiin “pienen” koukkauksen Frostan seudulle, jonka lähellä on Tautra saari. Saarella oli munkkiluostari ja vanhan luostarin rauniot. Luostarin vieressä oli aivan kaunis puukirkko, joka oli vuorattu kivilaatoilla.

Reitilla on käsittämättömän kauniit järvimaisemat. Järven toiselal puolella komeilevat vuoret lumisineen huipuineen.

Nyt pitää sit pakata keittiö autoon ja jatkaa matkaa..

Lyhyt Trondheim-ylistys:

Oli mahtavaa tavata Noraa ja poikaystäväänsä Erling-darlingia ja ”Norjan perhettäni”, ihmisiä joiden kotona vietin ikimuistoisen kuukauden keväällä 2002. Sydän on iloinen siitä, että vuodet voivat vieriä, mutta me emme etäänny liiaksi. Oli hassu olo, sellainen kuin oltaisi eilispäivänä tai ehkä edellisviikolla viimeksi nähty. Tuli juotua teetä ja syötyä herkullista suklaata, kuten silloinkin, ja käveltyä Ranheimin rannassa. Se on kotirantani, jollain tavalla edelleen. Kaikki harmaan sävyt, kivet, vuono, kallio, sade. Koen olevani niin uskomattoman siunattu kaikella tällä hyvällä ja kauniilla. Ihmisillä, maisemilla, väreillä, tunteilla. Kiitos siis!

Päivällä kävimme Rockheimissa, jossa olisi voinut viettää koko päivän rockin historian parissa. Aivan mahtava museo. Illalla tultuani ”sukuloimasta” olivat Ellu, Dims ja Gaile tehneet kasviscurrya. Päätimme vielä lähteä ”yhelle” ja päädyimme Brukbariin. Siellä oli juuri niitä mukavia tatuoituja miehiä, joista ”Esa-isä” varoitti lähtiessämme serkkujeni kanssa viimekertaiselle Skandinavian valloitusmatkalle (muinoin vuonna 2003). Olen opettelemassa oluenjuontia ja nyt baarimikko suositteli luomuolutta. Se olikin hyvää. Jaksoin melkein juoda kokonaisen oluen! Heppa yritti ystävystyä hillittömän hirvenpään kanssa, mutta etäisyys heidän välillään oli jotenkin turhan suuri, kuitenkin. Hirvi vain ylimielisesti tuijotteli meitä korkeuksista eikä vaivautunut tervehtimään… Brukbarissa oli myös aivan mahtavat vessat – jokainen niistä oli erilainen. Ihanin oli 1950-1960-luvun käsitöillä ja purkeilla varustettu vaaleanpunainen koppero. Jos joku lukijoistamme siis on erikoistunut vaikka erikoisten vessojen bongailuun, Trondheimiin siis!

Matkan ylistys:

Lähdimme tänään aamulla Trondheimissa ja olemme istuneet tässä neljän hengen valtamerilaivassa koko päivän. Aamulla kävimme Hellissä. Se on pieni kaupunki, jossa on suloinen pieni asemarakennus, jossa lukee HELL. Poseerasimme sen edessä, odotushuone oli tyhjillään ja vain muutama ihminen astui ulos junasta sillä asemalla. Hell station – gods expeditions. Me hullut suomalaiset myös tappelimme kurillamme Hell grillin edessä. On taas edustettu kunnolla. Hyvä me!

Matka jatkui Hellistä luostariin. Elämässä pitää olla tasapainoa. Tautran saarella on siis kaksi luostaria – yksi raunio ja yksi toiminnassa oleva. Kävimme kummassakin. Rauniot olivat jotenkin hurjan vaikuttavat. On uskomatonta, että samassa paikassa satoja vuosia sitten ihmiset ovat halunneet palvella Jumalaa, laulaa lauluja, kiirehtää messuun, haukotella, rukoilla, olla olemassa. Ymmärrän hyvin, että vuorien keskelle, luontoon, haluaa perustaa luostarin. Ja vaikka se oli nyt raunioina, se ei mielestäni ollut menettänyt ominaisinta luonnettaan. Linnut lauloivat ja kaikkialle näkyi maisema. Oli pakko laulaa hieman taizé-lauluja ja vanhaa virttä ”Mun silmän, käten nostan aina ylös mäkihin, josta tiedän avun saavan’ ja valon kallihin…”

Sieltä ajoimme uuteen luostariin. Istuimme tovin hiljaisuuden kappelissa. Sieltä näkyi vuono, siellä valo seikkaili, siellä oli puun väri ja tuoksu. Arpoessamme luostarin edessä, mitä tehdä, vastaan tuli nunna – verkkareissaan ja huivi päässä, tosi casual tapaus. Ja puhutteli meitä ystävällisesti leveällä amerikanenglannillaan. God bless you, toivotteli mennessään.

Kävimme kaupassa ja teimme juusto-hillo-voileipiä autossa. Kummasti aina tunnelma piristyy, kun saa ruokaa! Myöhemmin cuisine de la retkikeittiö valmisti nauris-porkkana-papu-kookos-couscousia ja teet tarjoiltiin liikkuvassa autossa suklaakeksien kera. Kyllä kaikissa retkissä lähestulkoon tärkeintä on hyvät eväät.

Sieltä olemme ajaa posottaneet Mosjoenia kohti. Kutsumme paikkaa tuttavallisesti Mösjööksi. Mutta mikä matka! Täällä on niin uskomattoman kaunista. Niin kaunista, suuren kaunista, ettei oikein pysty ottamaan vastaan. Eikä kuvaamaan, kameralla tai sanoilla. Yritämme silti! Mutta todellisuus on se, että tämän voi vain kokea, elää, hengittää läpi. Ja silti kaikki tämä vain virtaa meistä läpi. Mutta ehkä tänään on tajunnut, että millä voimalla virta meissä voi kulkea! Hurjuudella. Täysin palkein ja vesimassoin, kuin luonnon urut, nuo kosket, joita olemme tänään saaneet seurata.

Oli kauneutta koko matkalla, mutta tuntuu, että heti kun Nord-Norgen raja ylitettiin, alkoi tapahtua. Hirven pylly iskeytyi tajuntaani, kun se kahden vasansa kanssa lounasti tien varressa. Oli hienoa nähdä meidän kaikkien hötäkkäistä iloa. Oli pakko pysähtyä ja pakko ottaa kuvia ja siinä ne isot eläimet katsoivat meitä hieman hölmistyneinä – ”mitä te siinä hösäätte?” Mutta me olimme tyytyväisiä hösääjiä.

Vuoret, joita ehkä Toblerone-vuoriksikin voisi kuvailla, ovat suuria, mustavalkoisia lumihuippuisia järkäleitä, niin koko lailla itseäni suurempia, että itkettää. Miten ne ovat olleetkaan aina olemassa! Ja sitten on toisaalta punaruskainen maasto, joka on täynnä pieniä kasveja, kuin koruja. Rikkauden kokemus!

Majavatn oli yksi vaikuttavimmista sielunlevähdyspaikoista. Siellä olimme hillittömän kokoisen järven rannalla, jota vuoret siunasivat joka reunalta. Sinisen sävyt, auringonlaskun kirjomat, aallot kuin kalan suomut ja koko ajan meitä lähestyvät ja meistä etääntyvät. Oi rauha!

Ja sitten onkin ollut vain kauneuden ja luonnon voittokulkua koko tämä matka. Vesiputouksia, koskia, maisemia, vuoria, lääniä, avaruutta. On jollain tavalla ihan uupunut, kun on niin paljon asioita, jotka haluaa tuntea joka solullaan.

Nyt olemme Mosjoenissa. Pian menemme leirintäalueelle ja pykäämme teltan kasaan.

Huomioita: Elina laulaa edelleen Higway to Helliä. Gaile on kirjoittanut tekstejä suomeksi! Olemme kuunnelleet kasan uutuuslevyjä ja toivon, että niistä jotkut herättävät muistoja tästä reissusta vielä myöhemminkin. Tunnen itseni todelliseksi Norjan matkalaiseksi norjalaisessa villatakissani, vaelluskengissäni ja farkkuhameessani. Vielä sukset alle ja olisin suoraan Telemarkista. On jännä huomata, että jotkut näistä camping-alueista ovat lähinnä pysyväisasutuksia. Olisi jännittävää asua mökin ja asuntovaunun yhdistelmässä kauniin maiseman ääressä ympärivuotisesti. Ehkä vielä jonain päivänä, kun telemarkistun täysin.

Saavuttiin Mosjoeniin. Kaunis pikkukaupunki vuoren juurella. Tehtiin pieni kierros kun koitimme etsiä toista leirintäaluetta, jota paikallisen asukkaan mukaan ei ollut. Nyt ollaan alueella, jonka vastaanotto on klo 16-22. Me saavuttiin puolen yön jälkeen ja lähdetään viimeistään klo 10. Joten ei tarvi maksaa kun ei ole ketään jolle maksaa 🙂
Pystytettiin teltta pressun alle vaikka on poutaa. Mutta pressu toimii tuulisuojana ja eihän sitä tiedä millainen sää aamulla on. Juotiin teetä ja ihasteltiin vuorimaisemaa kaupungin yllä.
Nyt tytöt ovat nukkumassa ja niin taidan tehdä minäkin.
Ai niin, matkalla bongattiin hirviemoon vasikoineen ja sitten reissun ensimmäiseen porolaumaan 🙂

Yö meni valvoessa. En oikein saanut unta. Oli kylmä ja sadat linnut (ja useat autot) virittivät säveliään telttamme lähellä. Olisin halunnut lähteä kaupungille kävelemään, mutta on hankala lähteä teltasta herättämättä kaikkia muita… Siispä tänään on vähän tokkurainen olo. Aamulla keitimme teet ja söimme autonvierustan pystybaarista voileipiä. Maassa maan tavalla – syömme ruotsalaista näkkäriä norjalaisella juustolla ja hillolla. Norjalainen juusto on sellaista ruskeaa, vauvankakan väristä, hieman toffeen makuista ja todella herkullista hillon kanssa! Sitten pistäydyimme kaupunkiin – ja siellä oli pakko olla hetken verran. Mosjoenin Sjögata on valloittava! Pieniä puisia taloja, joiden etuovi on maalla ja takaovi päättyy laituriin! Ja niissä on turisteja varten kaikkia houkutuksia – gallerioita, käsityömyymälöitä, kahviloita. Kävimme juomassa kahvit paikallisessa hienostelukahvilassa ja sitten jatkoimme matkaa. Olemme taas aikataulusta jäljessä, mutta tällä kertaa se on vaarallista. Meillä on liput Bodösta klo 16.30 lähtevään lauttaan. Ja me haluamme Lofooteille! Täällä tehdään tietöitä ja piki haisee, vuorilla on havupuita kaikissa vihreän sävyissä ja lumi pilkistelee niiden välistä.

Huomioita: Olemme kuunnelleet Buena Vista Social Clubia ja jazzia. Gaile askartelee nappikenkien parissa (mahdollisesti kuvamateriaalia myöhemmin) ja Elina viime kesän reissulla aloitettujen ranteenlämmittimien kanssa.

HUUUH!

Ylitettiin just napapiirin raja ja huhhei! Täällä on ihan talvi. En ole ihan varautunut tähän, henkisesti tai fyysisesti. Tänään on laitettava kaikki vaatteet päälle kun menee nukkumaan. Tunturit ovat todella lumisia, kuin mustavalkoisia valaita, jotka makailevat maisemassa. Kaukaisuudessa ne tosin näkyvät sinisiä. On kohta kesäkuu ja täällä ei ole vaivaiskoivuissakaan vielä lehtiä. On kivikkoista, ruskeankirjottua maanpohjaa, ruohoa ja kasveja. Gaile näki unta, että Lofooteilla olisi ruskeaa ja punaista ja niin taitaa olla! Tää on kuin Suomen Lappi, mutta lisänä on nuo vuorenmötkäleet. Ohitimme juuri camping-alueen, jossa näytti olevan paljon pitkäaikaisasutusta – mitäköhän nuo ihmiset täällä tekevät? Töissä? Sapattivapaalla? Tavallaan ymmärrän, miksi haluaisi kadota tänne, uppoutua maisemaan ja keskittyä siihen, miten pysyy lämpimänä ja miten hankkii ruokansa. Siinä tuntee oman verensä ja hengityksensä eri tavalla, kuin vaikka tässä lämpimässä autossa, kirjoitellen tietokoneella ajatuksenvirtaa näkemästään. Elina tarkistaa Gailen suomen kielen treenauksia ja elämä autossa on melkoisen tavallista matkanteollsemme. Äsken veistelimme juustosta isoja kimpaleita ja söimme riisikakkuja, nyt kallistelemme oikealle ja ihailemme hurjana kuohuvaa koskea. Puita ilmaantui jälleen. Edessä tiellä on valkoisia poroja! Yhtäkkiä eteen ilmaantui vuorenseinämä! No niin. Aion nyt keskittyä maiseman ihailuun enkä sen kuvailuun, koska se on vajavaista. Tulkaa ihmiset tänne, nähkää omin silmin. Tämä on kauneutta!

Kun saavuttin Bodöön, oli vastassa ruuhka. Jännitti, aina kun jono seisahti, että ehditäänkö. Aikaa jäljellä oli noin tunti ja matkaa 3.5km. Jono jossain vaiheessa kääntyi toisaalle ja me päästiin taas vauhdikkaasti jatkamaan kohti satamaa. Siellä oli 7 kaistaa, 4 ensimmäistä oli täynnä autoja ja matkavaunuja. Kolme muuta kaistaa oli tyhjiä. Ylhäällä luki Reserved lines ja oli ilo kun käsissämme on paperilappunen, jolla saaimme mennä tyhjälle kaistalle. Nyt odotellaan laivan lähtöä ja mietimme mitä ottais ravintolasta.

Matka välillä Mösjöö – Bodö kulki käsittämättömissä luontotiloissa. Kauniissa vihreissä laaksoissa, joita ympyröi vihreät muhkurat, rajujen koskien muodostamissa uomissa. Sitten yhtäkkiä luonto vaihtui aavikoksi, jossa on kiemuraisia lehtittömiä kääpiökoivuja. Kaamea näky. Ihan kuin paikka olisi kuollut. Ei mitään elämää. Ja silti paikkoin näkyi asutustakin, itse kiertäisin tälläiset paikat kaukaa. Vähitellen noustin yhä ylemmäs ja napapiirin kohdalla oli pelkkää lunta. Lunta. Valkoista ympärillä. Ihan talvinen fiilis. Ja kylmää oli, auton mittari näytti +5 astetta. Vihreät muhkurat palasivat takaisin kun reitti laskeutui takaisin laaksoihin ja uomiin.

Kiireen takia ei oikein voitu pysähtyä ihastelemaan mahtavia korkeita vesiputouksia. Pari maisemakuvaa otin ikkunasta, että olisi jotain katseltavaa jälkikäteen.

Tätä kirjoittaessa laiva lähti liikkeelle.. voisi katsoa mitä ostaisi syötäväksi.

Sain just säädettyä tuota trakkeria kuntoon. Nyt siirtyy sijainti 10sek välein palvelimelle aina kun on yhteys päällä. Voisi nyt koittaa koodata pienen ohjelman, joka toisi gps-loggerista kuljetun reitin. Tulisivat tarkempi nekin kohdat, jotka näkyvät linnunteillä, jolloin trakkeri oli pois käytöstä.
Pientä puuhaa jäljellä olevaksi 3 tunniksi.
Tytöt taitavat riehua kannella tihkusateessa.