Just nyt matkaamme lautalla v?li? Bod?-Mosenes. Dims nukkuu suu auki Ellu sylkyss??n ja Gaile kirjoo kenk?? napeilla. Ensin kannella olimme me kaikki tyt?t. Sitten Gaile l?hti ja Elina ja min? nauhoittelimme moottorin huminaa ja kuvasimme et??ntyvi? rantoja ja huivin tanssia tuulessa. Sitten tulin sis?lle hakemaan termarin ja j??tel?n (!) ja menin takaisin. On hienoa ottaa vastaan meren aallot, keinutus ja n?hd?, ett? kohta tapahtuu. Lis?ksi ei tule niin paha olo ulkona kuin sis?ll?. On j?nnitt?v??, miksi se onkin niin kaunista, kaukaisuus, et?isyys, vuoret, rannat. Miksi ne vetoavat ihmiseen? Ne ovat tavallaan niin abstrakteja asioita. Sit? on v?lill? todella vaikea k?sitt??, ett? t?m? kaikki on totta. On niin ep?todellisen kaunista ja isoa. Mutta kai kaikella taiteella (oli se sitten elokuvaa, maalauksia tai musiikkia) on todellinen vastineensa el?m?ss?. Sen tiet?? kyll? musiikista, koska tunteet ja laulu soivat omassa kehossa, mutta maisemat ja maalaukset kutittelevat ensisijaisesti tai oikeamminkin ensin verkkokalvoa. —- Lauttamatka sujui siis ongelmitta ja p??simme Moskenesiin. Ajoimme hetken verran ?cityss??, etsimme kauppaa (l?ytyi) ja huoltoasemaa (ei l?ytynyt, mutta saimme ajo-ohjeet) ja sitten leiriydyimme. Ellu ja Dim laittoivat teltan pystyyn ja Gaile ja min? ruokaa leirint?alueen trooppisen ilmaston omaavassa keitti?ss?. Tosin keitti? oli enemm?nkin Gailen ? ja saimmekin mielett?m?n herkkuaterian: tomaatti-valkosipuli-riisisalaattia ja kirkasta kasviskeittoa. Lis?ksi avasimme viimeisen skumppamme Lofoottien kunniaksi ja s?imme suklaakeksej? ja kikatimme. Kaiken kaikkiaan aivan mahtava ilta!

K?vin hampaidenpesun j?lkeen kuitenkin k?velem?ss? n?ill? leirint?alueen l?hikallioilla. On niin huikeata olla n?in korkealla merenpinnasta ja n?hd? aaltojen r?iske kallioita vasten. Kumpikin on aika kova luu ? meri, joka yritt?? pehmitt?? ja kallio, joka pist?? vastaan. Ja n?in on ollut vuosituhansia? Loikoilin kuin kallion syliss? ja katselin elokuvallisen sokerista maisemaa ? meren tyrskyj?, kaukana vaaleanpunaiseen usvaan sulavia vuoria? N?in j?niksen telttamme vieress? ja piti seurata valkokorvaista jussia l?heiselle nyppyl?lle. Se oli oikein. Sielt? n?ki koko maiseman, 365 astetta. Merta merta merta ja sitten kaukaisia saaria ja vuoria, sein?m?n? kohoavia isoja vuoria suoraan edess?, pieni satama hellytt?vine paatteineen ja kaikki n?m? harmaat kuivuvien kalojen massat puuritil?ill??n. Y?ll? tuuli on repinyt sadepressuamme kuin se haluaisi siit? l?pi ja pureskelemaan nukkuvia tai nukkumista yritt?vi? kehojamme. Mik??n hirmuinen s?? ulkona ei kuitenkaan taida olla. T?ytyy ehk? l?hte? t??lt? teltan l?mm?st? ja ottaa selv??. Kello on jo puoli 11 paikallista aikaa, mutta me nukumme eilisen univelkoja pois. Onhan nyt sent??n LOMA! Eilen tapaamamme ranskalainen pariskunta sanoi, ett? t??ll? on auringonpimennys klo 23. Yrit?mme siis sit? ajatellen leiriyty? ensi y?ksi l?nnen suuntaan, ilman ett? vuoret reunustavat n?kym?? aurinkoon. Mitenk?h?n linnut k?ytt?ytyv?t? T??ll? on sirkuttajia koko ajan kuultavissa? Nyt ulos ja kolmen minuutin suihkuun. Se maksaa 10 kruunua se.

Saavuimme eilen Lofooteille Moskenesiin. Tuhti kalan haju toivotti meidät tervetulleiksi. Näyttää siltä että täällä voi tehdä elantonsa lähinnä kalastamisella tai lampaiden kasvattamisella
Tänään ollaan ajeltu ympäri Lofoottien saaristoa. Kävimme Reinessä syömässä vohvelit sympaattisessa pikku kahvilassa.Omistaja oli hassu setä jolla oli huimat tatuoinnit käsivarressa. Kuten arvelin, kaveri oli vanha merimies. Käynyt kaikkialla paitsi Suomessa ja päätti lopulta asettua aloilleen ja perustaa kahvilan.
Viktenistä löytyi lasinpuhaltaja ja keramiikkataiteilija. Molemmat ottivat meidät vastaan vaikka putiikki olikin jo tavallaan kiinni. Luultavasti he myyvät töitänsä enimmäkseen juuri turisteille. Tuntui vähän kurjalta lähteä ostamatta mitään, mutta minkäs teet. Ei ole opiskelijan lompakolle nämä hinnat…
Kaikkialla on lampaita. On ehkä hyvä että Pilvi on Maksimilla hoidossa totuttelemassa eläintarhaan, jos vaikka sattuisin nappaamaan pienen karitsan matkamuistoksi 🙂
Tänne olisi ihana tulla loppukesästä kun on lämpimämpää. Hiekkarannat ja turkoosi meri kutsuvat, ulkolämpötila vain sattuu olemaan 8°C… Haaveilen kiireettömästä reppureissusta. Voisin viettää tunteja näitä rantoja kävellen, kallioille kiipeillen tai ihan vain jossain sympaattisessa kahvilassa istuskellen ja tarinoita kuunnellen. Koko pohjois-Norja on ollut ihan satumaista. Olen varma että palaan tänne vielä.

Keskiviikkona palloiltiin Lofooteilla. Ensin kävimme kiipeilemässä leirintäalueen lähellä olevalla kukkulalla, haistelemassa suon tuoksua ja katsomassa kauas merelle! Söimme vohvelit creme fraichella ja mansikkahillolla symppis-merimiehen kahvilassa. Toisessa kädessä hänellä luki Hamburg ja toisessa vissiinkin Synnove tai jotain vastaavaa. Elina osuvasti kirjoitti päivän tapahtumista – turkooseista vesistä ja valkoisista lampaista! Päivä meni lähinnä niitä ihmetellessä! Keräsimme rannoilta simpukoita ja muumioituneita rapuja ja koimme niistä sitä omistamisen iloa, jota varakkaampi turisti kokee ostaessaan lasipajasta maljakon (joka oli muuten tehty kierrätyslasista)! Olimme saaneet kuuman vinkin ranskalaiselta retkeilijältä, että auringonpimennys tulee keskiviikkoiltana ja että meidän kannattaisi mennä jonnekin, mistä sen näkee. Siispä ajoimme Langenesiin, saaren kärkeen. Siellä oli mahtavan ystävällinen vastaanotto ja respan täti kertoi, että kaikissa mökeissä asuu Norjan television kuvausryhmää. Siellä nimittäin kuvataan tosi-tv:tä kylän miehistä. Naiset lähtevät viikoksi Portugaliin (?) ja miehet jäävät kotiin pyörittämään koulua ja päiväkotia jne. Aina välillä vilahti jokunen hippi ison kameran kanssa, mutta lähinnä näimme samoja retkeilijöitä, kuin edellisessäkin campingissa! Olimme varmaan saaneet jo maineen ”niinä kauheina keittiönvaltaajina”, kun astelimme arsenaalimme kanssa kyökkiin. Mutta syöminen on tärkeätä! Ainakin silloin, kun siihen oikeasti muistamme varata aikaa. Pääkokkimme Gaile loihti kasviscurryn, jonka hotkaisimme melko nopeasti, sillä halusimme katsomaan auringonpimennystä. Langenesissa oli siihen parhaat mahdollisuudet, sillä leirintäalueen päästä aukeaa meri, jonne aurinko laskee Oli siellä lisäksi kaunis kivinen ranta ja kaukaisuudessa siintävät vuoret. Nautimme siellä jälkiruoasta ja toistemme seurasta. Heppa löysi ystävän – ei merihevosta, vaan meriyksisarvisen. Yritimme tihrustaa auringonpimennystä, mutta pilviä oli edessä ja lähinnä maailma näytti onnellisen vaaleanpunaiselta. Aurinko ei oikeastaan tähän aikaan laske, joten ei myöskään alkanut väsyttää ollenkaan. Soittelimme rannalla olevaa soitinta, valtavaa outoa ruostunutta metallilaatikkoa, jossa oli kaksi kieltä metallista kieltä. Niitä olisi ehkä voinut virittää samalla tavalla kuin koton kieliä – ne olivat sellaisissa A-kirjaimen muotoisissa puupalkeissa kiinni. Kun tuuli tarpeeksi kovaa, kielet alkoivat väristä. Soittelimme sitä pitkäänkin – Dima hyppi metallin päällä, soitteli kieliä ja minä nauhoittelin vekottimen alapuolella kaikua. Äänite julkaistaan joulumarkkinoille, odottakaa vain! Kesän ensimmäinen hyttynen puraisi. Sitä raaviskellessa on mennyt rattoisasti aika.

Yö oli meni itse kunkin pyöriskellessä levottomana teltassa. Aamulla olo oli kuin zombilla. Torstai meni istuessa autossa. Ehkä mainitsemisen arvoinen juttu oli se, kun katsoimme, että ”ah! Turisti-info!” ja kaarsimme auton vain nähdäksemme, että siellä oli vessa. Eikä mitään muuta! Siitä lähtien aina nähdessämme vessakyltin, olemme todenneet ”Turisti-info!” Maisemat ovat niin kauniita ja niitä on jatkuvasti, että tulee tunne, jonka Gaile parhaiten puki sanoiksi: ”Ok Norway, surprise me!” Yritimme epätoivoisesti etsiä kahvilaa, mutta mikään paikka ei ollut auki. Ymmärsimme myöhemmin, että oli helatorstai! Ei saanut kukaan lattea, mutta sentään jäätelöä huoltoasemalta.

Lounasta söimme meren rannalla. Pieni tihku yltyi sateeksi, joten lähdimme nopeasti. Keittoa ja voileipiä – Gailen uskomaton tahini-valkosipuli-suola-näkkileipä tainnuttaisi pienen norsunkin – nimittäin ihastuksesta! Päivän tärkein tapahtuma oli illansuussa, kun saavuimme Otereniin. Siellä nimittäin asuu ystävämme Hallvard vanhempiensa kanssa. Pääsimme pieneen hirsitaloon ja siellä meitä odottivat ystävälliset ihmiset. Saimme lämpöä, ruokaa ja suihkun! Oi auvoa! En ole koskaan syönyt avokadoa pizzassa, mutta se oli hyvvää!

Hallvard lähti oppaaksemme Tromssaan. Sinne Oterenista ajaa suunnilleen puolitoista tuntia. Kävelimme kaupungilla ja vietimme pienimuotoista Hallvard-festivaalia. Kävimme Verdens kafe –kuppilassa juomassa paikallisen panimon oluet! Se on maailman pohjoisin panimo, tiesi Hallvard kertoa. Paikka oli tosi makea muutenkin – siellä on elokuvateatteri toiminut jo ammoisista ajoista. Pääsimme katsoman salia ja siellä oli kansallisromanttiseen tyyliin tehtyjä maalauksia norjalaisista saduista. Paluumatkalla pysähdyimme koskella ja joimme hieman sen kirkasta vettä. Oli ihana nukkua oikeassa talossa, oikealla patjalla. Oi kiitos!

Tänään lähdimme aamupäivästä Oterenista ja sieltä oli yksi ajamisen huiskaisu Kilpisjärvelle. Päädyimme ihastelemaan Kilpisjärveä ja jäidenlähtöä – yhdessä hetkessä tapahtuu sata asiaa ja kuuluu miljoona ääntä, sitten on taas hiljaisuus, joka tuudittaa uskomaan rauhaan, sitten taas ratina jatkuu. Olimme niin tohkeissamme Suomeen pääsystä ja puhelujen tekemisestä, ettemme pysähtyneet Nesteellä. Sen sijaan huomasimme noin 20 kilometriä bensa-aseman jälkeen, että bensatankki vilkuttaa täydennyksen puutetta. Päätimme jatkaa matkaa, mutta missään ei näkynyt Nestettä, abc:ta, Essoa tai Shelliä. Ei mitään muuta kuin tundraa ja poroja. Siispä jännitimme, miten ikinä pääsisimme seuraavalle huoltsikalle. Ajoimme kuluttaen mahdollisimman vähän bensaa ja pysäytellen autoja, jos voisivat hinata meidät seuraavalle löpöpaikalle. Kaksi autoa saimme haaviin, mutta eivät suostuneet norjalaiset auttamaan! Sitten huomasimme taka-alalla valkoisen pakettiauton, jossa vielä koto-Suomen rekkarit ja hiulihei! Jo auttoi meitä poromies. Tai siksi me tätä Harley-Davidson-paitaista, Suomi-leijonakoruista pitkätukkaa aloimme heti kutsua. Poromies oli todella rivakka otteissaan ja ajaa posotti satasta, vaikka me olimme parin metrin etäisyydellä hänen takakontistaan. Dimaa jännitti, kun reagointinopeus mitattiin sekunnin sadasosissa, mutta itsellä ainakin oli helpompi olo, kun tiesi, että matka oikeasti jatkuu. Siispä poromies hinasi meidät Karesuandoon, jätti meidät mäen laelle ja sieltä pääsimme ihanan dieselin äärelle. Olimme niin helpottuneita ja iloisia, että päätimme syödä ensimmäisen huoltsikka-ateriamme: Ellu ja Dima poronkäristystä ja me vegetaristit salaattia ja eri terveellisiä ranskiksia. Nyt olemme lähestymässä Rovaniemeä ja toverimme Aten lattiamajoitusta. Tähän päättyy lähetyksemme tältä erää. Takaisin Pasilaan (maybe/baby)!

(ai niin – pari huomiota: Elina soitti mandoliinilla hallingia etupenkillä ja se oli ehkä  täydellisintä matkustusmusiikkia ikinä. Gailen mielestä norjalaiset tekevät niin paljon hevimusiikkia, koska luonnossa on niin paljon voimaa. sitä ei ehkä voi muuten ilmaista kuin yhtä suurella musiikilla. olen vastannut tähän karjahtelemalla vertahyytävästi aina kun näen vuoren. sitä on tapahtunu aika usein.)

Yllättävän nopeasti meni 500km Rovaniemelle, josta osan ajoi Elina Suomen puolella. Pientä deja vu ilmiötä oli kun ajoimme matkan ennen Muoniota. Johtunee siitä, että ajoin pyörällä aikoinaan Enontekiöstä Muonion kautta etelään päin.

Tosiaan, kuten Amanda kertoi, minua jännitti ihan hirveästi kun poromies hinasi meidät 100km/h vauhdilla yllättäen kiertäen kuopat ilman vilkkua toiselle kaistalle. Köyden pituus oli noin 3 metria. Joten pienissäkin hidastuksissa se pakun perä lähestyi yllättävänkin nopeasti automme keulaa. Koko sen hinausmatkan (23km) ajan en tehnyt muuta kuin tuijottanut pakua ja veivasin jarruja tilanteen mukaan. Se oli hermoja raastava kokemus. Mutta onneksi päästiin perille ehjinä.

Perille saavuttuaan, syötiin  Atten tekemää ruokaa ja Gailen jälkkäriä. Atte ehdotti Gailen improvisoitu jälkkäri Lapin kansallisruuaksi. Hyvää se oli! Punaviinin jälkeen siirryttiin baariin yhdelle, ja sieltä jatkoille yökerhoon heilumaan diskomusan tahtiin 🙂 Itse en siellä kauan viihtynyt, vaan lähdin kotiin laittamaan sängyt valmiiksi tytöille ja itse nukkumaan. Huomenna, siis tänään kun on tarkoitus herätä ainakin kahdeksalta, jotta ehtisimme pipahtaa Joulupukin luona Napapiirillä. Se siis avautuu klo 9 ja matkaa sen jälkeen jatkuu 600km verran kohti Kauhajokea.

Hyvää yötä!

Rovaniemi on nyt takanapäin. Toverimme Atte majoitti meidät lattialleen ja tarjosi mahtavaa ruokaa. Gaile (yllättäen) loihti jälkiruoan, joka tullaan muistamaan nimellä Crispy Morning in Arctic Paradise. Sen jälkeen kävimme paikallisella sporttibaarissa, jonka nimi on Paha kurki (!) ja vielä Tivolissa tanssahtamassa. Oli huippuhauska ilta! Aamulla lähdimme varhain Rollosta. Yritimme ainakin. Paikka oli nimittäin kansoitettu sotilaspoliiseilla ja kaikenlaisilla asemööbeleillä. Ei kiva. Päädyimme kuitenkin, suunnitelmien mukaan, Napapiirille. Kävimme joulupukin postikonttorissa ja sitten kokemassa koko reissun kummallisimman osion: kävimme joulupukin luona. Tämä kokemus jäänee vähintäänkin viiden kummallisimman kokemuksen joukkoon koko elämäni ajalta. Turnee alkoi viattomasti astumalla ovesta, mutta sitten alkoi kuulua kummallista kalketta ja pilkettä, jään rotinaa ja ratinaa. Tuolit muuttuivat omituisen kokoisiksi, oli isoja kaappeja. Omituisia olivat myös valokuvat, joissa pukki poseeraa esim. Lordin, Alexander Stubbin tai Mika Häkkisen kanssa. Sitten piti odottaa ja tonttu tuli hakemaan. Pääsimme valokuvaan pukin kanssa. Pukki puheli mukavia, kyseli mistä olemme ja mitä teemme. Kaiken kaikkiaan mukava kokemus, mutta toooooodella omituinen. Kiitos pukki! Oi, ja kiitos Atte ja kiitos Rollo. Oli kivaa!

Tänään kaahattiin Rovaniemeltä Kauhajoelle. Ei mitään suurempia yllätyksiä matkalla. Kävimme ystävämme Sarin luona Kokkolassa juomassa teetä ja lämmittämässä Suomesta asti raahaamamme valmiskeitot. Hyvältä maistuivat nekin… Nälkä on paras mauste? Saimme Elinalta varsinaisen Kauhajoki-turneen kaupunkiesittelyineen ja vielä Hyypän kylän parhaassa talossa mitä mainiointa ruokaa. Uusia perunoita! Grillattuja maisseja ja sieniä! Kasvischiliä! Raparperikiisseliä! Nyt olemme Elinan perheen mökillä eli Kirveshovissa viettämässä viimeistä yhteistä iltaamme tällä matkalla. Äsken kävimme saunassa ja Elina ja minä jätimme talviturkin Vittuluoman lampeen. Kuulemma muinoin miehet Vittuluoman puroa ylittäessään ottivat hatun pois päästään. Emme tiedä miksi… Gaile neuloo loppuun pipoa poikaystävälleen, jaoimme äsken aarrearkun sisällön (eli simpukat ja merisiilit) ja järjestimme muunkin omaisuutemme järkeviin kasoihin. On raukea olo. Vielä viimeisiä norjalaisia voileipiä ruskean toffeejuuston ja hillon kanssa. Ihanaa nukkua tämä yö oikeassa sängyssä. Aurinko laskee lakeudella värjäten metsänreunan tuolla kaukana hennolla punerruksella, värittäen koko taivaan spektrin oranssin, keltaisen ja vihreän kautta siniseksi. Huomenna on viimeinen matkapäivä.

Ai niin! Tärkeitä uutisia Hepan elämästä: Mordvanhevonen kohtasi tänään suomenhevosen Elinan kotipihassa. Kohtaaminen oli jännittävä ja erittäin onnistunut eläinten huomattavasta kokoerosta huolimatta. Tällä hetkellä Heppa silti kaulailee lähinnä Dinosaurusrouvan kanssa, joka on auton vakiasukki ja taisi matkustaa koko matkan jalkatilassa. Nyt uudet kaverukset matkustavat auton keulassa. Dinosaurusrouvalla on siipi hepan olalla.

?m? on viimeinen matkap?iv?. Elina nukkuu etupenkill? ja Dims ajaa. Gaile viimeistelee myssy? ja min? kirjoitan. On ollut hieno reissu. Reissu Norjan halki, mutta my?s reissu kaikenlaisten tunteiden l?pi. Kaikenlaista on tapahtunut kotimaissamme ja p?iss?mme ja hetkess?. On mennyt vuoristoisesti eli el?m?isesti ja lopputulos on el?m?n tapaan hyv?. Tajusin jossain vaiheessa, ett? t?rkein osa t?t? matkaa eiv?t oikeastaan ole kaupungit, paikat ja maisemat, vaan todellinen matka tehd??n t?ss? autossa. Etenkin kun olemme viett?neet t?ss? purkissa suurimman osan p?iv?st?! On hienoa huomata, ett? homma toimii ja meid?n erilaiset ominaisuutemme toimivat t?m?n yhteis?n hyv?ksi. Ja voi sit? naurun m??r??. We?re having fun, fun, fun, maybe/baby, Geronimo-Teroni mun, Kamel?s?, Turist-info, vuoret ja aaargh. Kiitos yst?v?t. Me muodostamme mahtavan matkaseurueen.

Matka on onnistuneesti ohi! Takana on vajaa 4500km 🙂 Pitkillä reissuilla 400km/päivä tuntuu olevan mukavuuden raja. Jos lähtö ajoitetaan aamupäivään, niin 200km jälkeen sopivasti voi tehdä lounastauon. Sitten seuraavat 200km ja matkan jälkeen jää vielä rutkasti aikaa tutustua kohteeseen. Ja jos itse reitti on mielenkiintoinen, niin monineen pysähdyksineen matka ei tunnu pitkältä eikä veny liian myöhäiseksi. Sitten kun mukavuuden raja ylittyy, matkat alkavat tuntua suorittamiselta ja lopussa on usein väsynyt fiilis, vaikka kuskia vaihdettaisiin. Kyse on siis ajan viettämisestä purkissa. Siksi bussi- tai junamatkat seikkailumielessä eivät kohdallani koskaan toimineet. Esimerkiksi Interrail-matkat eivät tämän takia olleet mielenkiinnon kohteena.

Tämä reissu Norjaan ei jää ainoaksi. Nyt kun maa on tullut laajasti tutuksi, aion tutustua ainakin Trondheimiin ja Lofooteihin syvällisemmin. Lofooteilla voisi viettää kokonaisen viikon patikoimalla ja kiipeilemällä vuoriin. Sen teen varmasti lähivuosina 🙂 Muutenkin Norjassa voisi kruisailla useimminkin, jos muuta kohdetta ei löydy.

Oli hieno reissu ja mukava seura. Ehdittiin jo pohtia uutta reissua yhdessä. Mutta siitä sitten myöhemmin.
Itselläni on tulossa kesä-heinäkuussa seikkailureissu ystäväni Jussin kanssa Karjalan halki Vienanmerelle etsien vanhoja puukirkkoja.

Reissussa kameraa on laukaistu 4 hengen voimin noin 2500 kertaa.  Muutama sataa näistä on panoraamakuvien osaotoksia, muutama sataa taas suoraan roskiin meneviä epäonnistuneita. Jäljellä olevista pitäisi karsia osan pois. Laitan kuvat näkyviin tämän viikon lopulla. Huomenna pitää lähteä jo Pietariin kummipoikani ristiäisiin.

Näkemisiin seuraavassa reissussa! Eli siis pian 😉

Lisäsin lyhyeen raportin matkasta matkakuvauksen loppuun.

Sieltä löytyy kustannukset ja reissun kartta.

Norjan kuvat on vihdoin laitettu galleriaan.

Norway 26.05-05.06.2011

Kamera on kiertänyt reissussa kaikkien matkajien käsissä. Että kuvaajana en ole vain minä, vaan myös Elina, Amanda ja Gaile.