Eilisissa suunnitelmissa oli tarkoitus lähteä ajamaan kolmeen eri paikkaan. Paikallisen ravintolakäynnin jälkeen lähdimme ajamaan isolle kiviselle padolle. Ravintolassa oli oikein hyvällä hintalaatu-suhteella oleva kotiruokaa. Mutta pyörälenkki olikin taistelu elävänä perille pääsemisestä. Reitti padolle kulki todella huonokuntoisia ja eilisen myrskyn jäljiltä mutaisia teitä pitkin ja useassa paikassa oli pelkkää suota, jossa ei kannata astua kaadettujen puunrunkojen ohi. Pyöräkin kerran upposi niin, ettei eturengasta enää näkynyt. Oli pieni pettymys ilmassa. Kun ei oltu asennoituneet ja valmistautuneet kunnolliseen maastopyörälenkiin. Luultiin, että kohteisiin pääsee pyörällä rennosti ja nopeasti. Mutta tuosta tuli itse pyöräily ykkösasiaksi, eikä se kohde. Itse petyin vielä enemmän kun näin sen padon. Se ei ollut kummoinen. Pitkään kiemuraiseen linjaan asetettu kivikasa. En siinä hetkenä osannut kaivata siitä kauneuden merkkejä. Iso avara tila ja padon linja, joka kauemmas katsoessa muuttuu vaan sotkuksi. Ehkä minulla oli liian kovat odotukset, kun sitä on kovasti kehuttu paikallisten toimesta. En toki kielleä, etteikö se olisi kaunis jonkun toisen silmissä.
Tällä saarella on yli 630 järveä ja meidän reitimme kulki muutaman järven välissä. Niissä oli kauniita maisemia, mutta täytyy sanoa ettei nekään olleet ihmeellisimpia kuin Suomessa. Ainoa ero on kuusien eri laji. Pitkät rungot, lyhyt ja laiha oksisto. Ihan kuin rantaviiva kärsinyt karvanlähdöstä kun vertaa suomalaisten järvien rantoihin.
Itse en lähtenyt hakemaan maisemia, niitä on nähty. Etenkin kun on Norjan reissu tuoreessa muistissa. Yksi asia tuli vielä mieleen noista Solovetskin järvista, en tosin tiedä päteekö tuo muihinkin järviin joita en ole nähnyt. Täällä kukaan ei asu järven rannalla. Ei näkynyt laitureita eikä taloja tai mökkejä. Pelkkä järvi ja metsä. Tälläinen kliinisyys toisaalta rauhoittaa ja toisaalta ahdistaa. Riippueen sen hetkisesta fiiliksesta ja asennoitumisesta.

Tämä reitti olisi ollut oikeasti todella kiva ja jännittävä, jos reissun tarkoitus olisi nimenomaan maastopyöräily-retki haastavineen teineen ja poluineen. Aloittajille ei tuollainen retki sovi. Ties kuinka moni on päättänyt kääntyä takaisin. Ei paljoa auttanut myös se, että minulle sattui todella huonossa kunnossa oleva maastopyörä. Jarrut olivat löysät ja vaihteet eivät toimineet lainkaan luotettavasti. Oma vika tosin oli kun sain kokeiltavaksi. Testasin tosin parin vaihteen vaihtoa ja jarruja. Tositilanteissa jarrujen vaijerit venyivät löysiksi ja vaihteet hyppivät kuin saatana jäätikössä. Ketju ei mennyt kummallekaan ykkösrattaalle lainkaan. Vedin jotkut suo-osuudet öristen. Mutta kun olin vähällä tehdä kameroineen kuperkeikan, suostuin taluttamaan pyörän. Onneksi oli parhaat jälkineet jalassa – saappaat. Vaellusversioiset sellaiset.

Lopullinen päätös oli, ettei lähdetä kokeilemaan reitteja muihin kohteisiin. Äskeisen reitin pituus oli kymmenen kilometria suuntaan. Tylsintä noissa reiteisssa on palaaminen samaa tietä takaisin. On vaan ajantuhlausta tuo, kun tämän reissun päätavoitteena on vanha puuarkkitehtuuri. Niin kohteissa sitä ei todennäköisesti ole. Ja chasovnjat, jotka ollaan nähty täällä sataman ja linnan alueella, ovat kaikki samanlaisia ja valkoisiksi rapattuja. Onkohan sitten muuallakin sama näkymä. Mutta ei ole sen arvoista, että ajaa pyörällä maastoreittiä 30km tarkistaakseen millainen rakennus siellä on. Voihan toki täällä vuokrata UASin. Mutta kallista se olisi. Eri asia jos olisi Nivat vuokrattavana, olisi aivan mahtavat testiradat täällä. Tietäisin silloin onko Niva ostamisen arvoinen 😉

Vein pyörän takaisin vuokraamoon, kerroin ongelmat. Ja mahdolliset syyt huonoissa säädöissä. Poika sitten sääti niitä rajoitusruuveja ja testaili. Ei mennyt ketju sinne minne pitänyt. Antoi minulle toisen pyörän, siinäkään ei toiminut. Koitti hän säätää sitäkin, mutta ei onnistunut. Ei taida olla perillä vaihteiden toiminnasta. Ja saatapi olla etteivät ketjutkaan olleet oikeaa kokoa. Ei olisi yllätys. Itse en ruvennut säätämään, kun kerran palvelu maksaa, niin se pitää saada. Pyysin lopettamaan säätämisen ja antamaan minulle korillisen pappa-pyörän 🙂 Mikäs sen parempaa kuin jalkajarrullinen yksvaihteinen 😀 Lihasvoimalla vaan ylämäkiin. Poika ei heti halunnut vaihtaa halvempaan vaihtoehtoon, mutta suostui lopultakin.

Harkittiin vielä ajamista 8km toiseenkin paikkaan. Joka ehkä olisi voinut vahvistaa tai kumota valkoisten chasovnien teoriani. Mutta vimeöisen valvomisen ja äskeisen maastopyöräreisun takia olin nukahtamassa pystyyn. Joten mentiin syömään illallista ravintolaan. Tilasin rassolnik-keiton ja tupla-annoksen lettuja huonolla kirsikkahillolla. Tiivistemaitoa eivät tarjoa. Mitä ihmettä?! Perinteinen venäläinen herkku ei kuuluu niiden listalle. Viereisessä kaupassa sitä kyllä saa, ettei sen saatavuudettomuuteen voi vedota. Pyhäinhäväistys näin pyhällä saarella.

Jussi onki jo häipynyt aikoja sitten ulos. Joten voisin minäkin. Viedään pyörät vuokraamoon. Ollaan loput ajasta jalkasin.

Varmaan ihmettelitte miksi jo tänään menemme takaisin mantereelle. Vaikka kerroin eilen olevamme kaksi yötä saarella. Pienen pohdinnan jälkeen päätettiin eilen skippaavamme reissun munkkisaarelle. Koko reissu kestäisi 12 tuntia ja kävelyä on 20 kilometria. Kyseistä reissua tarjotaan pyhiinvaellusmielessä, joten peruutimme sen. Tänään totesimme, että tosiaan ei olisi kiinnostusta kävellä noin pitkän matkan. Etenkin kun Jussilla on flunssan poikanen. Henkilökohtaisesti tuon reissun kohde ja teema ei ollut mieleinen.
Jos ylipäänsä kiinnostaisi saaren meno, niin se kannattaisi tehdä vasta parin vuoden päästä. Sillä siellä menossa parhaillaan uudelleenrakennustyöt. Joten nähtävää on vähemmän. Siellä asuvat munkit eivät koskaan saarelta poistuneet. Joten eivät taida tietää ketä turistit ovat. Siksi turisteja valmistetaan pyhiinvaeltajan etikettiin ja sääntöihin.

Nyt ollaan paluumatkalla. Löytyivät vapaat paikat sisältä, ei tarvitse olla ulkona kylmässä. Aurinkokaan ei paista.

Melkein heti kun päästiin kääntymään tielle, joka vei Kalevalaan, kuuluvuusalue katosi. Olimme siis reilun vuorokauden täysin pimennossa. Kerron seuraavassa kahdessa postauksessa viime aikojen tapahtumista. Katsotaan, jos en nukahda kesken kirjoittamisen.
Olemme siis nyt turvallisesti Kalevalassa, eli Uhtuassa.

Matkalla Kalevalaan ensimmäinen kohde oli Paanajärvi. Kartalla se on Panozero, eli eri paikka kuin Paanajärven kansallispuisto.
Se taas oli yksi niistä kohteista joihin ei vaan päässyt ilman paikallisten opastusta. Oli V-risteys käännyttiin vasemmalle, sillä se tuntui suunnaltaan oikealta. Siellä oli taas tiehaaroja, jotka kaikki veivät maan raivaustyöalueelle. Nähtiin toisella puolella tien, johon emme vaan päässeet. Kierrettiin taas ympäri metsää ja päädyttiin sille toiselle puolelle. Mutta sekään ei vienyt muualle kuin järven rannalle. Jossa oli kahden kalastajapariskunnan leiri. Miehet olivat pienessä sievässä, mutta käsivät ajaamaan pientä rantatietä pitkin työmaan varikon läpi. Ennen sitä bongasimme rannalta kahteen, todennäköisesti alueen työntekijöihin, jotka kertoivat mistä pitäisi kääntyä. Käytännössä se oli se sama V-risteys, josta piti kääntyä oikealle.
Kyseessä oli uusi tie, joka laitettiin kulkemaan niin suoraan kuin vaan voinut. Kartalla vanha tie kiemurteli kaukana idässä. Reilun kymmenen kilometrin jälkeen löysimme haluamamme kylän. Mutta välissämme oli joki ja toiselle rannalle pääsee vain lossilla. Rannalla oli toinenkin auto, jonka nuorelta kuljettajalta kyselin menettelytapoja. Kertoi lossin työajan olevan 7-22, mutta kai se kohta tulee. Kun vastarannalla näkyi ihmisjoukko puuhaamassa jotain.
Kello oli viitta yli kymmenen. Oltiin teoriassa myöhässä. Mutta odottelimme jonkun aikaa ja Jussin piti lähettää tekstiviestin, mutta eipä ollut kuuluuvuutta. Jussi kiipesi, jopa hylätystä autovaunusta tehdylle bussipysäkin päälle. Kuulemma ei ollut sitä kylässäkään eikä koko alueella. Saimme vinkin yhdestä operaattorista joka kuuluu mäen päällä kolmisen kilsan päässä. Lähdettiin sinne heti. Sehän kuului, mutta se monen yrityksen jälkeen suostunut rekisteröimään puhelimiamme.
Palattiin takaisin rannalle huomataksemme toisen auton puuttuvan. Näköjään pääsi toiselle puolelle. Päätettiin jäädä rannalle nukkumaan. Turhaan kääntyä takaisin kun tähän asti ollaan päästy.

Aamulla heräsin lossin törmäykseen laituriin. Äkkiä ruuvasin penkin ylös ja ajoin lossiin. Jussikin heräsi sen aikana.
Lossi oli miehittämätön, jota ohjattiin vaijerillä vastakkaisella rannalla.
Toiselle rannalla lossilta ajaessani tein mokan kun olin kiertäväni kuopan, joka olikin vaijeriura. Sitä näkyi vain hetken kun auton nokka nousi ylös. Noh auto jäi siihen pohjasta kiinni. Ei oikein lossin ohjaaja ollut mielissään. Oli muitakin asiakkaita. Mullahan oli varusteet tälläisiä tapauksia varten, joilla saatiin auto vinssattua pois urasta hetkessä. Ei tarvinut raktoria kutsua.
Siinä kylässä ei ollut mitään kirkkoa tai chasovnjaa. Mutta muutaman kilometrin päässä samalla rannalla oli toinen kylä, jossa kerrottiin olevan kirkko.
Ja olihan siellä kirkoksi tunnistamatomaksi muutettu neuvostoajan kerhorakennus. Ovi oli laudoitettu kiinni. Rupesin kyselemään paikallisilta mistä saisimme luvan mennä sisälle. Eräs mies sanoi suoraan, että hänen puolesta voimme mennä sisälle. Jatkoimme etsintää. Vihdoinkin löysimme Juminkeko-säätiön suojissa olevan talon, jossa mies kertoi kirkon kunnostussuunnitelmista ja antoi meille vasaran ja sorkaraudan 🙂

Paluumatkalla lossille kävimme kaupassa, leipää saanut vasta puolen toista tunnin päästä. Emme jääneet odottamaan. Rannalle päästyämme, huomasimme lossinhoitajan olevan tauolla. Joten keitettiin rannalla munat aamiaiseksi. Aikaa vierahti sen verran, että päätimme käydä hakemassa paikallisesta leipomosta leivän. Kaupassa leipäjonossa seisoessamme saimme erikoiskohtelun. Leipomon työntekijä käski meidät menemään leipomorakennukselle, eräs paikallinenkin lähti myös. Mutta häntä estettiin, että vain meille tuo käsky. Juhtuu varmaan siitä,että kävimme aiemmin leipomossakin kyselemässä leipää ja työntekijä muisti meidät. Että oli hyvää uunituoretta leipää rapealla kuorella.

Rannalle palattuamme lossi oli valmiina meitä varten. Perässämme oli uaz pakettiauto, joka halusi kanssamme lossille. Jännitti kuinkahan lossi kestää. Kestiihän se ja päästiin jatkamaan matkaa kohti Kalevalaa.
Ennen Kalevalaa oli vielä yksi kohde, jota haluttiin löytää – Haikola. Siitä seuraavalla kerralla. Nyt kruisaillaan Kalevalassa.

Matkalla Paanajärveltä ajettiin Kepa kylän kautta. Siellä oli erikoisuutena vanhasta kaupasta tekeillä oleva kirkko. Ensimmäinen tapaus, jossa muutosprosessi on takaperoinen 🙂 Paikalla oli kasa lapsia, joilta kysyin kirkon vastaavaa. Pikkupoika ohjasi meitä aidosti karjalaisen naisen luokse. Hän ymmärsi osittain suomea ja venäjää, joten piti puhua molempia sekasin. Ei ollut kovin halukas sallimaan valokuvaamisen, koska kirkko ei ollut vielä valmis. Mutta suostui pariin otokseen ja ulkokuviin.

Jatkettiin matkaa ja seuraavaksi kohteena oli Haikola. Taaskaan ei ollut tietä kartassa. Mutta järvikuvioiden perusteella ajettiin sinne päin. Muutama kertaa, kun käännyttiin, tie vei umpikujaan. Viimeisellä kerralla päädyttiin hienoon järven rantaan, josta näkyi vastakkaisella rannalla joku kylä ja ihmisiä. Se kai oli Haikola, tähyiltiin isolla putkella ristejä. Ei löytynyt. Päätettiin skipata se. Palattiin päätielle ja vähän matkan päästä tulikin kyltti Haikola 2. Kilometreja oli sen verran vähän, että lähdettiin pipahtamaan kylässä. Olisi 5 tai enemmän kilometreja, oltaisiin tosiaan skipattu ja missattu valtavan yllätyksen.

Siellä oli Sommelo festivaalin viimeinen juhlapäivä. Saimme tietää aiheesta suomalaisilta taksi- ja bussikuskeilta, jotka olivat kylän laidalla. Saimme Sommelo-esitteen, jossa oli liuta tuttuja ihmisiä. Innostus oli valtava. Tuttuja muusikkoja ja laulajia. Oli hauskaa kun ehdittiin kuuntelemaan pari konserttia ja lopuksi oli aivan mieletön päätösesitys, jossa näyttämönä oli järvi. Ihan mieletön sattuma, kun tänne päästiin. Olimmehan vähällä missata tämän. Kaiken kruunasi savusauna rannalla. Sitä on kaivattu. Eikä puun terva penkillä haittanut 🙂
Osa vieraista ja esiintyjistä jäivät Haikolaan, osa lähti Kalevalaan. Suurin osa tutuistamme lähtivät Kalevalaan. Ja meilläkin oli päivän päämäärä Kalevala. Saimme vinkin, että auton voisi jättää hotellin pihalle.
Löysimme hotellin ja Kuokkavieraat lauluyhtyeen jäseniä ihmettelemässä miten viettäis iltaa ja missä muut ovat. Mentiin heidän kanssa etsimään baareista muita. Eipä löytynyt, tytöt jäivät baariin. Me palattiin takaisin hotellin pihalle nukkumaan.

Oli erittäin antoisa ja raikas päivä. Saimme hieman levätä seikkailustamme.

Saimme Julian puhelinnumeron taksikuskilta Haikolasta. Häneltä saamme majoituksen ensi yöksi. Julia käski puhelimessa saapua kylään ajoissa. Sillä kylässä on iso juhla – Juhannus!
Matkalla Vuokkiniemeen koitimme taas yhteen kylään, jota I.K. Inha piti aikoinaan tukikohtana. Sinne ei enää päässyt. Seisomme rannalla umpikujassa. Palattiin takaisin ja jatkoimme Voinitsaan, jonka jälkeen reissumme teema jatkui taas. Bongasin puiden välistä ristin. Siellähän oli chasovnja, joka oli harmiksemme abloy-munalukolla kiinni. Ei päästy sisään kun ei ollut ympärillä asutustakaan, mistä kysellä.

Saapuimme Vuokkiniemeen, jossa Julian äiti vei taloonsa erittäin kiireisenä. Näytti missä ruokaa ja huoneemme on, sitten häipyi äkkiä järjestämään rantajuhlaa. Vissin oli yksi järjestäjistä.
Söimme lihapyöryköitä ja tattaria lisukkeena ja painuttiin itse rantaan juhlimaan.

Nyt ollaan täällä sekamelskassa. Koko kylä ja jopa naapurikylästä tulivat ihmiset yhteisbussilla. Mahtava fiilis. Tulee tosin lapsuuteni neuvostoajan juhlat mieleen 🙂

Jatketaan. Jussi jo päässyt piirileikkeihin ja minä paparatsina ympärillä.

Kylän juhlat on ohi. Tultiin just majoituspaikkaamme, jossa sauna odottaa 🙂 Emännät taitavat tulla myöhemmin, kunhan saavat juhla-asiat selvitettyä loppuun.
Täälläkin on kirkko. Mutta koitetaan päästä sisälle huomenna, kunhan saadaan selville avaimenhaltijasta.

Pelattiin ennen banjaa Jussin kanssa kahdestaan venäläistä korttipelia, Durakkia. Minulle tuli kolmoshäviö 😛
Banja oli oikein hyvä. Tiukat löylyt. Peseytymisen yhteydessä laitoin pesuvatiin kiehuvaa vettä. Mutta tuli asetettua vati huonosti penkille, jolloin se kumoutui. Sain polttavat roiskeet päälleni ja vasen jalkapöytä sai kunnollisen kasteen. Jussi käski kaatamaan viileän veden päälle. Laitoin koko jalan viileaan veteen. Sain pestyä itseäni loppuun ja kysyin olisiko jotain salvaa. Ei ollut heill muuta kuin lihassärkyvoidetta. Otin yhteyttä äitiin, hän kun on lääkäri. Päädyttiin ensimmäisen asten palovammaan, joka hoituu itsestään. Jalkaa ei särkenyt, on vaan kevyttä kihelmöintiä. Katsotaan huomenna miltä tuntuu.

Hetken päästä syötiin illallista ja näytin emännälle valokuvia kylän Juhannus-juhlasta. Sitten suunniteltiin huomispäivää. Skipataan kylän kirkon sisällä käynnin, vaan menemme heti aamusta Venehjärvelle. Jotta päästäisiin Suomeen riittävän ajoissa.

Hyvää yötä!

Huomenta Voknavolok!

Herätys klo 8.30 ja nyt syödään aamiaista. Seuraavaksi Venehjärvi. Jotenkin ollaan missattu sen risteyksen menomatkalla tänne. Noh, pian yritämme löytää sen.

Tänään on paljon ajaamista, etenkin Suomen puolella. Käydään Suomessa parissa paikassa ja sitten suunnataan Iisalmeen, josta Jussi jatkaa junalla Lahteen. Jos väsyttää ja on myöhäistä, jään Iisalmeen yöksi sukulaisten luona. Mutta jos on vielä jaksamista, niin jatkan Kauhajoelle asti 🙂

Tähän on sit jääty. Ajotietokone huusi Stoppia ja auton alla iso lätäkkö. Tein virheen kun en katsonut ensin alle, ennen kuin tyhjensin moottoriin varapullon.
Nyt odotetaan jotakuta hinaamaan tai antamaan hinaajan numeron. 30km Kostamukshaan.