Painajainen Sonnenspitzella (2417m)

Dima 2015-08-21

Herätys klo 5.30. Aamiaiseksi sämpylä ja mehu. Kamat kasaan ja kiireesti bussiasemalle. Edellisenä päivänä tovottiin junan olevan sopivaan aikaan. Mutta sellainen ensimmäinen lähtisi vasta kymmenen maissa. Ei kelpa. Bussi lähti kohti Ehrwaldia klo 6.37.

Sonnenspitzen terävä huippu näkyi komeasti saavuttuamme Ehrwaldiin puolen tunnin bussimatkan jälkeen. Ja niin ihan vaan tiedoksi, että ollaan siis Itävallan puolella. Eikä siihen aikaan ollut sielun sieluakaan.

Paitsi kun pääsimme syvälle kylään kovasti oli lehmänkellojen kilinä voimistumassa. Emme vaan käsittäneet, että mistähän päin ne kuuluu. Pellot ja pihat olivat tyhjät. Hetken päästä vastaan huristelee skootterilla maltillisella nopeudella paikallinen cowboy. Ylpeänä, johdatti lehmiä pitkin kylän pääkatua laitumille. Perässä kulki kaksi vähemmän ylpeää tyyppiä. Toisella kottikärryt ja toisella lapio. Mitäköhän varten.

Tovin taltusteltuamme pääsimme vihdoin Hoher Gang polun alulle. Alku oli perineisen rasittavaa ylämäkeä. Yllätys? Tylsä, jyrkä, rosoinen metsäpolku vaan jatkui ja jatkui, kunnes eteemme avautui uhkea vuorenseinä. Korkeutta olimme keränneet 1400 metriin asti ja matkaa on talusteltu vitisen kilometria. Vielä vähän aikaa sinniteltyämme pääsimme toisenlaiseen ympäristöön. Minun lempparit, vuorenseinämäpolut! Välillä oli paikkoja, joissa piti kiivetä melkein pystysuoraan. Mutta seinämät ovat olleet sen verran rouheita, etteivät olleet mitenkään vaikeita kiivetä. Kunhan vaan pitää huolen, että jokainen askel ja käsiote on tukeva. Irtokiviä on ollut paljon. Toistaiseksi emme käyttäneet via-ferrata vaijereita, vaikka niitä oli tarjolla parissa kohdassa. Kiipeilypaikkojen vaikeustaso on ollut helppo. Näin etenimme mukavasti noin 250 metriä vertikaalia ja vähäsen mukavampaa rinnetta, jossa lampaat mulkoilivat meitä. Eivät kuitenkaan välittäneet meistä paljoakaan. Ensimmäinen nousuetaappi oli takanamme. Korkeutta on vajaa 1700 metriä ja avautunut näkymä on mieletön. Katsokaa itse.

Saavuimme Seebensee lammelle, jossa oli muutamia ankan perheitä. Yksi niistä tuli tervehtimään minua. Uskomattoman kesy ankka, eivätkä edes poikaset pelänneet minua. Avautuvassa maisemassa vasemmalla näkyy Vorderer Tajakopf vuori (2450m), keskellä Drachenkopf (2303m) ja oikealla se meidän Sonnenspitze. Drachenkopfin vasemmalla puolella on Coburger-maja, joka on 1920 metrin korkeudessa. Oikealla olevassa kuvassa Coburger näkyy pienenä talona harjanteella Drachenkopfin juuren vasemmalla puolella. Eli luvassa taas tylsää ja raskasta nousua maastossa. Pitää vielä sinnitellä, majalla päästään levähtämään ja syömään kunnolla. Tähän asti mentiin sillä yhdellä sämpylällä minkä syötiin aamulla. Tälläinen kiva terveellinen aamulenkki tyhjällä vatsalla. Juomista meillä oli kuitenkin riittävästi. Tai ei nyt tyhjällä, vaan otimme yhdet imelät energiageelipaukut alkumatkan puolessä välissä. No ei ole kummempaa kerrottavaa kuin että maisemat vaan parani ja parani. Siinä matkalla meitä vastaan tuli saksalaisperhe. Perheen isä kyseli, että miksiköhän meillä on kypärät ja köysi. Kerroimme menevämme Sonnenspitzen huipulle. Olikohan hänen vastauksessa jonkinlainen sävy, että oltaisiin ylivarustettuja. No sama se. Heidän äiti pyysi meitä ottamaan perhepotretin kännykälläänsä. Ja matka jatkui. Ja majalle päästiin. Huh. Jaloissa tuntuu. Nousussa pohkeet ovat kovilla ja käsien ojentajat. Niin pitääki olla. Sain painon tehokkaasti jakautumaan myös käsille. Muuten olisi vielä helvetinmoisempaa se nousu. Tullut opittua parin vuoden takaisella Alpspitze (2628m) vuorella, johon noustiin ilman sauvoja. Virhe. Iso virhe. Muistakaa, ihmiset, ne sauvat. Sauvat!

Maisema. Se sama Seebensee, missä oltiin hetki sitten. Korkeutta 1920m ja matkaa talusteltu noin 8 kilometria. Kello oli 11. Lepäsimme ja söimme tunnin verran. Itse tilasin makkaran, hapankaalia ja knödelin. Se jälkimmäinen on sellainen taikinamössö, jossa on kaikentaista epämääräistä lihapitoista ainesta. Fox tyytyi makkarakeittoon.
Juomiseksi se ykkösvakio, omenamehu-sörleeta 🙂 Siis saksaski apfelsaftschorle. Se on myös reissujuomana. Paikalle on saapunut muutakin porukkaa. Kukaan heistä tosin ei tullut eikä mennyt Sonnenspitzelle. Oltiin vissin ainoat. Kerrankin koko vuori on meidän käytössä.

Tunnin levon jälkeen matka jatkui kohti Sonnenspitzen seinämää. Taas lampaat. Kuulemma sillä alueella oli 400 lammasta. Eipä tarvi ruohoa ajella. Kakkaa tosin oli joka paikassa. Eli katsomihinastut hästägillä olisi paikansa. Vielä vähäsen ennen varsinaista vuorenseinämää on sorakivirinne, mikä on pahin alusta kävellä. Kivet ovat nyrkistä pään kokoisia. Valmiiksi talustettu polku hieman avittaa. Mutta paikoin kivet karkailevat ja vierevät pitkänkin matkan alas. Ei se kuitenkaan ollut paha ylitettäväksi. Oli kuitenkin ilo päästä vihdoin kallioseinälle. Kaikki muuttui nyt. Mukavammaksi. Kiipeily on jotenkin helpompi, kivempi ja kummasti kyllä vähemmän väsyttävämpi tapa kasvattaa korkeutta.