Getting ready for the top of #Germany – #Zugspitze! #alpsdf
@JerikoFox

Matkaan lähdettiin. Seuraavat päivitykset ehkä huomenna jos löytyy puhelinverkko. #Zugspitze, tulossa ollaan! #alpsdf
@dimatsvetkov

Spending night at #Höllentalangerhütte 1381m. I love this place! #alpsdf
@JerikoFox

Liikkeelle lähdettiin klo 6.30 ja 500m ollaan noustu. Tonni vielä edessä. #alpsdf
@dimatsvetkov

Zugspitze – check. 2962m. Oli melkoinen ferrata nousu! #alpsdf
@dimatsvetkov

Zugspitze takana. Junassa kohti kotia. Haukotuttaa. Ehkä päikkärit ja sitten syömään. #alpsdf
@dimatsvetkov

The best traditional Bavarian food in #GaPa, #ZumWildschütz! @GaPaTourismus #Dirndl #Hacker-Pschorr #alpsdf
@JerikoFox

Drying my #crampons on the balcony after crossing the #Höllentalferner #glacier. #alpsdf
@JerikoFox

Jalkoja säästäkseen suunnitelmissa oli tulla alas hissilla. Tämä siksi asetti aikarajan. Oli selvä, ettei yhdessä päivässä oltais onnistuttu. Valitsimme kaksiosaisen reitin. Ensin Hammersbachista Helvetinlaaksoa pitkin Höllentalangerhûtte majalle. Sitten seuraavana päivänä jäätikön yli ferrata reitille ja siitä huipulle asti.

Liikkeelle lähdettiin iltaneljän jälkeen. Bussia ei tarvinnut pitkään odottaa ja hetkessä oltiin tutussa Hammersbach kylässä. Lähtöpiste oli siis sama kuin Alpspitzille noustaessa, tällä kertaa jatkettiin sitä maantietä muiden “turistien” kanssa. Vastaan tuli iso kasa nuoria. Varmaan jotku kesäleiri- tai -kouluryhmät. Maantie muuttui leveäksi poluksi, joka välillä meni jyrkkää siksakkia ja välillä tasaisesti. Alkumatka oli kosken vieressä, joten humina oli kova. Vesi oli niin kirkas, että houkutti käydä uimassa näin helteisellä ilmalla.

Noin tuhannessa metrissä päästin Höllentalklammiin, syvän rotkon pohjalle, jossa oli koskia ja vesiputouksia. Alueelle piti maksaa sisäänpääsymaksu, joka on 3 euroa. Valvonta oli tiukka. Portista ei päässyt läpi maksaamatta tai esittämättä lippua. Kävi tukalasti eräälle isälle, joka jäi tytärensä kanssa portin väärälle puolelle. Hänen vaimonsa, jolla oli liput ja lompakot, ehti mennä portin läpi ja hävitä näkyvistä. Eikä puhelimet siellä toimi. Toivottavasti vaimo hoksasi tulla portille takaisin.

Höllentalklammissa reitti kulki louhituissa tunneleissa ja tasanteilla. Näky oli komea. Vettä tihkui joka puolelta. Reitti alkoi rotkon pohjalta ja nousi ylemmäs ja lopulta pois rotkosta. Ei ollut enää pitkä matka Höllentalangerhütte majalle.

Maja sijaitsi yksinäisenä Helvetin laakson alkupäädyssä, jota ympäröivät uljaat vuoriseinämät. Siellä ajalla ei ollut merkitystä, oli helppo kuvitella olevansa samassa paikassa 100 vuotta sitten. Majalla oli vaeltajia ja kiipeilijöitä. Kaikki oli samanhenkisia ihmisiä ja se teki tunnelmasta kotoisan lämpimäksi.

Vietiin omat tavarat makuutilaan, jossa oli numeroituna noin 70cm leveät patkapaikat. Majan puolesta oli tyynyt ja Saksan Alppiyhdistyksen logolla varustetut peitot. Syötiin iltapalaa ja käytiin ottamassa pari valokuvaa. Nukkumaan mentäessä, makuutila oli täynnä ympäriinsä hääröileviä ihmisiä. Kaikki paikat oli myyty melkiein loppuun.

Ensimmäiset seikkailijat heräsivät jo aamuneljältä. Herätyskellomme oli asetettu 5.30, mutta itse heräsin lopullisesti jo viideltä. Kuu komeili kirkkaana pilvettömällä taivaalla vuoren yläpuolella. Ilma oli raikas ja mukavan viileähkö. Aamiasen jälkeen lähdettiin liikkeelle. Kello oli 6.30.

Majalta kun katseli vuoren seinämää, jota pitkin piti kiivetä. Ilman mitään käsitystä mittasuhteista, se näytti olevan todella lähellä. Mutta todellisuudessa vuorisenämän juureen oli matkaa reilu tunti. Sen jälkeen tajusi kuinka iso se laakso oli. Taas oli niitä sortuvia sorakivipolkuja, jotka menivät ylös, alas, poikittain ja pitkittäin. Kunnes tulimme jäätikön reunalle.

Nyt oli jäärautojen vuoro näyttää pätevyytensä. Reilun tunnin kun talusteli siksakkia lumista rinnetta ylöspäin. Alkoi jäärautojen valinta tuntumaan hyvältä. Joillakin olin kevyet versiot raudoista, joita puettiin kenkien kantapäiden alle. Eli ei ollut piikkeja lainkaan päkijöillä eikä eteenpäin sojottaviakaan. Sellaiset toimisivat laskeutumisessa, kun koko paino on kantapäillä. Mutta nousuissa kengät liukuisivat, kun paino on enemmän päkijöillä. Itelläni ja Foxilla oli täyskokoiset raudat, eteenpäin sojottavineen piikkeineen. Tuotti tyydytystä noustaa jyrkkää rinnetta ylös pelkillä varpailla, kun piikit tarrautuivat hyvin kovaan lumeen ja kannattivat näin koko kenkää. Oli miellyttävä kokemus, vaikkakin hengästyttävä ja väsyttävä. Hyvä harjoitus isompaa Grossglocknerin jäätikköä varten.

Ferrata reitti alkoi heti jäätikön reunalta pystysuoralla seinämällä. Sen juureen on muodostunut jono, jossa oli hyvä taukoilla ja riisua jääraudat. Loppumatka oli pelkkää ferrataa helpoineen ja vaikeineen poluineen. Kokonaisuudelta reitti oli melkein pystysuoralla seinällä ja kulki välillä poikittain nousien pienesti. Välillä taas suoraan yös joko terästikkaita pitkin tai rouheaa seinämää pitkin. Jälkimmäistä oli reippaasti enemän. Parissa paikassa, missä on voinut pitää tauon, oli melkoisen tuoksahtava kokemus. Kun jotku käytti niitä paikkoja kusipaikoina.

Loppurutistuksen jälkeen alkoi näkymään Zugspitzen näköalarakannus, jossa oli hissiasemat ja ravintolat. Ja melkoinen määrä turisteja. Oikea huippu oli kuitenkin rakennuksen vieressä reilun kymmenen metrin päässä. Rakennuksesta huipulle menevä polku oli ferrata tyylinen ja turistit kulkivat sitä polvet koukussa, molemmilla käsillä tiukkaasti vaijerista kiinni. Heidän piti päästä huipulle pystytetyn ristin luoksen valokuvaa varten. Ja jos ihan oikeasti puhutaan niin, se oikea huippu oli noin viiden metrin päässä rististä. Ja tietenkin me otettin perinteiset valloituskuvat siinä.

Näköalatasanne oli kaksiosainen, joista toinen osa kuului Saksalle ja toinen Itävallalle. Tein pienen kierroksen. Pääsin siis käymään Itävallassa taas jälleen. Otettiin Foxin kanssa juotavat ja siirryttiin hissille, joka vei Sonn-Alpin -asemalle, josta taas ratasjunalla mentiin vuoren sisältä suoraan Garmisch-Partenkircheniin.

Lisää kuvia:
Dima: Zugspitze 25-26.7.2013

Alla kuljettu reitti. Todella huonon GPS-kuuluvuuden takia, reitti on paikkoin todella sotkuinen.

Tänään sai nukkua taas niin pitkään kuin halusi. Itse tosin heräsin jo kymmeneltä ja selailin valokuva- ja videomateriaalia mitä saatiin edellisten reissujen aikana. Iltasella voisi laittaa blogitarinoihin sekaan joitakin valokuvia, ettei teksti olisi kovin kuivaa luettavaa.

Aamiainen on syöty. Kohta mennään hengailemaan kylän laidalla valokuvailemassa ja muuten vaan nauttimasta hienosta ilmasta.