Elossa ollaan! Saksa on mobiilinetin takapajula. Siksi meistä ei kuulunut mitään Münchenin jälkeen. Ostetiin prepaid-simmi, joka ei toiminut. Oma saunalahden liittymä ei suostu käyttämään pakallista datanettiä. Ollaan nyt Mcdonaldsissa ilmaisessa wlanissa.

Eilen olemme kokeneet melkoisen seikkailun. Valloitettiin Alpspitze kunnolla. Eli noustin ja tultiin takaisin jaloin. Onneksi on niin hyvä tiimi, ettei missään vaiheessa tarvinut pelätä paniikkia tai siirtyä katastroofi-moodiin. Enpä kerro tässä vaiheessa enempää. Kunhan saadaan oma netti, niin kirjoitan auki eilisen tapahtumista.

Tänään pidetään palautumispäivä, etsitään nettiyhteys kotiin, hoidetaan ruokaostokset ja nautitaan aurinkoisesta päivästä 🙂

Illalla jos saadaan oma netti, niin luvassa isompi juttu 🙂

Yesterday at 16:56 me and @dimatsvetkov reached the #summit of #Alpspitze! #alpsdf @GaPaTourismus
@JerikoFox

Lähdimme eilen 09:50 Hammersbachista suunnitelmissa nousta alhaalta asti Alpspitzen huipulle (2628m) ja laskeutua sieltä Osterfelderkopfille (noin 2000m) ja tulla loppumatka hissillä. Vuorilla hyvätkin suunnitelmat voivat kuitenkin muuttua.

Nousu Hammersbachista sujui tasaiseen tahtiin ja etenimme metsäisestä maastosta vaeltamalla korkeammalle avoimelle alueelle. Saavutettuamme Osterfelderkopfin pidimme pienen tauon ravintolassa täyttäen nestevarastot. Lyhyen siirtymäreitin kautta lähdimme nousemaan kohti huippua Alpspitze via Ferrataa myöten. Suurin osa liikenteestä oli tässä vaiheessa vastaantulevaa, joten ajoittain tikkaissa ja muissa kapeissa kohdissa piti odottaa päästäkseen jatkamaan varmistetulla reitillä.

Pilviä pyöri huipun ympärillä ja saavuttaessamme huipun 16:56, näkymä alas vaihteli pilvien liikkeiden mukana. Garmisch-Partenkirchenin suuntaan näkyvyys oli huono, mutta Höllentalin ja Zugspitzen suuntaan näkyi hyvin. Oli jo aiemmin selvää, ettemme ehtisi viimeiseen hissiin, joka lähti 17:30. Päätimme lähteä laskeutumaan huipulta toista reittiä, kaakkoisseinämää alas ja pohjoisseinämän yli.

En tiedä olisiko kumpikaan reiteistä ollut toista nopeampi. Kaakkoisseinämällä laskeutumista vaikeuttivat laajat irtokivialueet, jossa liikkuminen oli ajoittain haastavaa. Tukea tai varmistusta ei saanut usein mistään vaan täytyi surffata joka askeleella valuvan kivimassan mukana. Myös pienten lumialueiden ylittäminen vaati tarkkaavaisuutta, ettei luisuisi hallitsemattomasti alas vuorenrinnettä.

Osterfelderkopf saavutettiin joskus 19:30 aikoihin ja jatkoimme laskeutumista Hochalmin kautta alas Hammersbachiin. Pyrimme pitämään yllä hyvää vauhtia, että pääsisimme mahdollisimman alas ennen pimeää. Tullessamme metsäisille alueille alkoi jo hämärtää ja lopulta oli täysin pimeää. Melko hämärässäkin kulkeminen tuttua reittiä onnistui vielä varsin hyvin, mutta lopulta otimme avuksi kännykän valon. Otsalamput olivat jääneet kämpille – virhe, joka ei varmaan tämän jälkeen enää toistu. Kännykän valon avulla kulkeminen sujui kuitenkin ongelmitta.

Saavuimme takaisin Hammersbachiin noin 13,5h kuluttua lähdöstä. Tapasimme tiellä kaksi muuta miestä, jotka myös olivat palaamassa kiipeilemästä. He olivat kulkeneet Jubiläumsgratin yli! Aivan Höllentalklammille johtavan tien alussa on Hotel Haus Hammersbach, jonka vastaanottovirkailija ystävällisesti soitti meille taksin ottamatta minkäänlaista maksua.

Lisätietoja reitistä ja video omalla sivullani jerikofox.com.

Nyt on toimiva netti kotona! Kännykänki netti toimii. Varmaan saadaan liveseurannan Zugspitsille 🙂 #alpsdf
@dimatsvetkov

Dinner at #Colosseo – the best #pizza in GaPa! #alpsdf
@JerikoFox

8.00 kello soi. Fox ampaisi suihkuun. Itse jäin nauttimaan muutamasta ylimääräisestä minuutista kunnes oli pakko noustaa. Menin parvekkeelle nauttimaan raikkaasta ilmasta. Kramer-vuori komeilee auringossa parvekkeen edessä. Ajattelin, että on onni kun saa kattohuoneiston, jossa saa ihailla maisemia ilman esteitä. Pitkään en jäänyt ihailemaan, vaan rupesin keittiössä tekemään aamiaisvoileipiä edellispäivänä satunnaispoiminnalla ostetuista aineksista. Mietin vielä eväsleipien tekemistä matkalle, mutta totesin Foxin kanssa, ettei meillä kummallakaan yleensä ole nälkää reissun aikana. Kunhan sitä juomista riittäis. Sitten kerättiin nopeasti varusteet kasaan. Päätettiin tyytyä minun reppuuni, johon saatiin kevyeet lisävaatteet ja osan kiipeilyvarusteista. Kannettaisiin sitä vuorotellen. Lisäksi itselläni on pikku peilitön järkkäri, joka on osoittautunut loistavaksi varusteeksi vaelluksissa pienuutensa ja painonsa takia. En edes ottanut muita objektiiveja kuin yhtä laajakulmaista, mikä pikkasen kadutti kun vastaan tuli hienoja, isompaa polttoväliä vaativia kohteita. Fox on varustautunut isommalla järkärillä ja erillisellä videokameralla. Onneksi se videokamera on mukavan pieni. Oli hänellä hyvät perustelut valinnalle, etten ruvenut kummempia ihmettelmään.

Kello oli jo jotain yli yhdeksän kun lähdimme tallustamaan kohti keskustaa bussipysäkille. Oltiin kuitenkin tietämättömiä bussiaikatauluista, mikä sitten kostautui kun pysäkillä huomasimme olevamme kymmenisen minuuttia myöhässä. Ja seuraava bussi tulee vasta vajaan tunnin päästä. Nice. Ei tarvinut edes miettiä, kun suuntasimme etsimään taksin. Yksi löytyi tolpan vierestä ja kuskina oli lederhoseneihin pukeutunut mies. Hienosti kurvaten saavuimme viereiseen Hammersbach-kylään, lähtöpisteelle. Jossa oli isokin määrä ihmisiä menossa vaeltamaan jonnekin, kaikki kulkivat isompaa maantieta pitkin. Me taas oltiin ainoat, jotka kääntyivät pois tieltä metsäpolulle. Huomasin kun useampi ihminen ihmetteli reittivalitamme. Polku vei ylös ja syvälle metsään.

Lähtökorkeutemme oli 787m ja aika oli 9.50. Määränpää on 2628 metrissä, joten meitä odotti parin kilometrin nousu. Tavoitteena oli päästä pois hissilla, joka oli noin 2000 metrissä. Ei ollut hajuakaan hissienkin aikatauluista. Kun ei ollut nettiä eikä paikat olleet auki kun saavuttiin eilen Münchenista.

Polku oli alusta lähtien melko jyrkkä. Alkoi ottamaan päähän isot, maasta ja hirseista tehdyt askelmat, joiden korkeusero oli jopa puolisen metriä. Tekee kivaa reisille. Joidenkin askelmien kohdalla polku kivasti kiersi askelmat. Mielummin käveli jyrkkää polkua, kuin isoja askelmia. Ei tässä jättiläisiä olla. Emme päässeet vielä tuhanteen metriin, kun kantapäihin tuli hiertymät. Upouudet kengät vaativat sisäänajaamista, kun saumat eivät vielä pehmenneet. Onneksi olen laittanut mukaan Eräretkeilijan-ensiapupakkauksen mukaan. Ja kas, siinä oli rakkolaastarit muiden seassa. Näytti toisin aika hepposelta, ettei paljoa luottamusta ollut. Mutta tyhjää parempi. Matka jatkui, eikä se laastari lopulta helpottanut asiaa. Rakko senkus kasvaa ja muistuttaa olemassaolostaan yhä enemmän ja enemmän. Mietin jo luovuttamista. Muttei sellainen käy, kun tälläiselle reissulle on lähdetty, niin sellainen vedetään sitten kunnialla läpi. Toisenkin kantapään rakko rupesi kerjäämään huomiota. Seuraavien satojen metrien nousujen aikana en paljoa miettinyt kuin huutavia rakkoja. Maisemista ei nkäynyt, kuin tiivistä vuoristometsää. Välillä, kun ylitimme joitakin aukioita, näkyivät komeasti ympäröivien vuorien seinämät. Ne oli isot ja jykevät. Niitä vaan teki mieli katsella pidempään. Joskus Foxin kanssa pohdittiin kalliokiipeilyä. Kuulemma harvoin näkee jonkun kiipeilevän seinämillä.

Jano tuli, juomat juotu loppuun. Polku oli edelleen jyrkkä ja reidet huusi hallelujaa kuorossa kantapäiden kanssa. Jo pienikin kivi, joka sattui olemaan kengän alla kantapään kohdalla, aiheutti pientä helpotusta. Vilkuilin rannekelloa, että koskako se Osterfelderkopfin hissiasema tulee vastaan. Oli sinne vielä matkaa, eikä metsän loppua näy. Sitten yhtäkkiä vaan näkyi joku pienen hissin asema ja portaat tasanteelle. Metsä loppui ja maisemat iskivät päin näköä. Matka muuttui mielekkäämpi, kun sai ihastella loputtomin vuoria. Oltiinhan me jo yli 1500 metrissä. Nyt polut olivat hitusen loivempia, eikä enää ottanut pahasti kantapäihin. Tai sitten tunto on vaan mennyt niistä, etten enää pahemmin valittanut niistä. Tosin välilä kun oli hankala askel, niin pienesti tuntui kantapäässä. Mutta niin ne maisemat. Ojoi. Odotin vaan sitä hetkeä kun pääsee ylemmäs ja ylemmäs huipulle asti. Mutta ei voimat loppuivat jaloista. Rojahdin ruoholle. Fox rapsii minusta kuvia. Parin minsan levähdyksen jälkeen rutistettiin loput voimat päästäkseen Osterfelterkoff… siis, sille yläasemalle. Ei sovi nämä nimet kielelleni.

Oi sitä autuutta kun sain jäätelön, kylmän kuplaveden ja paikallisten suosimaa apfelsaftschorlea. Se on siis periaatteessa hilihapotettua mineraalivettä ja omenamehua. Hyvää se on. Fox kehuu sitä erityisen hyväksi vaellusjuomaksi.
Käytiin katsomassa, koska viimeinen hissi lähtee. Kellon tuntiviisari osoitti tasan kuutta ja minuutti viisari osoitti samaa. Parempi kysyä kuin ruveta tulkitsemaan kelloa. Selvisi, että viimeinen hissi lähti puoli kuudelta. Ja kello oli jo yli kolme. Pikku hiljaa asennoiduimme tulevamme alas vuorelta kävellen. Kunhan ehtisi kylään ennen pimeän tuloa.

Lähdimme jatkamaan matkaa kohti huippua. Tästä alkoi varsinainen via ferrata kiipeily osuus huipulle asti. Nyt täytyy lopettaa, sillä kello on jo kaksi ja meillä herätys klo 8.30. Huominen on suhteellisen epämääräinen päivä epävarmojen sääolosuhteiden takia. Päätettiin lähteä kokeilemaan pienempää vuorta, kuten Danielia, joka on Itävallan puolella. Se ei ole kuin 2340 metriä korkea ja ylitettävissä vajaassa kuudessa tunnissa. Ainakin oppaan mukaan.

Jatkan huomenna tarinointia Alpspitsin valloituksesta. Nyt the end of part one.

Jatka osaan 2 >>

Huomenta! Ärsyttävästi ennusteet sekoittavat suunnitelmia. #Ehrwald vai #Daniel? #alpsdf
@dimatsvetkov

#Daniel vuorelle suunnataan. Junassa Tiroliin. Konduktoori ei oikein halunnut myydä lippua. #alpsdf
@dimatsvetkov

Daniel valloitettu @jerikofox kanssa! 2340m. Pientä sadetta. Nyt takaisin alas toivottavasti ei ole liukasta. #alpsdf
@dimatsvetkov

Ehdittiin täpärästi viimeiseen junaan. Mentiin tauotta Lermoon asemalle asti. Tapporeitti. Mahtimaisemat! #alpsdf
@dimatsvetkov