Pidettiin tauko Zamość kaupungissa. Löydettiin jonkinlainen kellariravintola, jossa tilattiin taas jälleen pizzat. Mietittiin että ensi kerralla olisi syytä tilata jotain muuta.
Enää pari kymmentä kilometria Ukrainan rajalle. Puolassa maisemat eivät ole niin tyhjiä, vaan peltojen seassa on asutustakin. Ihmiset taitavat kävellä paljon, kun en usko että liikennejärjestelyt ole samalla tasolla kuin Suomessa.
Mikä ihmeen puulajike se, jossa oksissa kasvaa outoja palluroita. Suunnilleen puolen metrin halkaisijaltaan. Vai kasvaako joku muu kasvi niillä oksilla?

Ja näin tämä porukkaa ylittää rajan. Rajatarkistus parhaillaan menossa ja kohta matka jatkuu kohti Lvivia.
Oli ennen rajaa pientä hupia kun ostettiin kindersurpriset, jossa oli suhteellisen haastavat lelut.

Ei ihan pitkeen mennyt rajasäätö. Naisvartija uteli kovasti majoitustamme ja ihmetteli miksemme majoitu hotellissa vaan tutun luona. Sitten meillä oli paperiläpyskä johon piti saada leima eräältä mieheltä jonka virka oli vain leimojen leimaamista. Sitten lähdettiin ajaamaan rajaylityksen viimeiseen kontrolliin, jossa piti luovuttaa se läpyskä. Mutta ei se läpyskä kelvanut. Niin mentiin takaisin ja menin kysymään eräältä vartijalta, joka näyttäis olevan tupakalla, että mistäs saisinse toisen leiman. Vaikka minulta – sanoi vartija ja kaivoi taskusta ison leimasimen.
Nyt ollaan vihdoin matkalla Lviviin, ihan oikeasti.

PerilläLvivissa ollaan. Hostimme Sergein luokse oli hankala löytää, kun Lvivinkaupunkikartta päätyi strategisesti tärkeään kohtaan, niin tietenkinkäännyttiin väärästä risteyksestä. Kilometrin ajon jälkeen rupesiepäilyttämään valintamme. Käännyttiin takaisin kyseiseen risteykseen jasoitettiin Sergeille, ohjeiden perusteell avaikutti että oltiinkuitenkin oikealla tiellä. Joten lähdettiin taas samaa tietä, muttatällä kerta kolmen kilometrin ajon jälkene oli pakottava tarvevarmistaa kadun nimeä ohikulkijalta. Oli väärä katu. Ei muuta kuntakaisin samaiselle risteykselle ja käännyttiin toiseen suuntaan. Hetialkoivat talonnumerot tuntumaan oikeiltä. Mutta oli eksymisen tilkkakaupunkiin tulossakin. Kävin kysymässä eräältä kuskilta sijaintimme jatarvittavat ajo-ohjeet. Onneksemme kyseinen henkilö oli matkalla samaansuuntaan ja pääsimme hänen perässä ajaamalla oikealle kadulle.
Nyt pienen kotiutumisen jälkeen lähdetään kuvaamaan öistä Lviviä. Paha kun keskusta on monen kilometrin päässä.

Olipaäsken tiukka tilanne kun kävin suihkussa. Kuulolaitteni tippui jahalkes kahtia. Onneks lähellä oli jonkinlainen supermarketti, jostakävin ostamassa superliiman. Nyt liimattu ja kaikki on taas ok. Phiuh..

Kahvituksenjalkeen lahdetaan Lvivin keskustaan kiertelemaan ja etsimaan aamiaista.Sergei lahtee mukaan opaksi. Karolinakinakin lahtee mukaan. Iso poppo.Sitten matka jatkuu kohti Kiovaa.

Emmelähdekkä tänään Kieviin, vasta huomenna aamulla. Tänään tutustutaanperinpohjin Lviviin. Etenki tuo Korkean Linnan puisto on visiitinarvoinen. Melkoinen ruuhka täällä.

TapasimmeLauran ja Eerikin tuttavan Olgan, joka opasti meidät yhteenravintolaan. Pommisuoja, johon tämä ravintola on rakennettu, ontoiminut sodanaikaisena maanalaisena asuntona. Sisäänpääsyssä kysyttiinsalasanaa, onneksi Olga tiesi kaiken. Tässä ravintolassa ei ole mitäänvenäläistä, eikä sellaista suvaita. Joten venäjää ei puhuta.Perinteistä ukrainalaista sodanaikaista ruokaa oli nautinnollistasyödä. Kohta tuodaan jäätelöä 🙂 Täällä joku ehti jo ampua revolverillakorvat lukkoon. Paukkupatrunoilla toki.

Olimelkoinen urakka kiivetä Korkean Linnan mäelle, kun mäen nousevakiertotie on päällystetty liukkailla mukulakivillä. Tosin uhkarohkeatSami ja Eerik kiipesivät suoraan ylös. Minä jätin riskin ottamatta jasäästin tanssijalkoja.
Käytiin juuri Puzata Hata ravintolassa, jossa voi kasata aterianerilaisista perinteisistä kotitekoisista ruokista. Tosi hyvää!Turistille paikka ei varmaan ole kovin kiinnostava kun ei oleselityksiä englanniksi. Minulle se oli kotoisa paikka kun seassa olisamaa ruoka mitä mummo on tehnyt. Aika raju liikennekulttuuri täällä.Tai sitä ei vaan ole.. vai onko kulttuurin puuttuminen kulttuuria?..

Lvivtaitaa olla yksi haastavimmista kaupungista turisteille. Ilman opastaturisti ei kykenisi itse löytämään mitään yllätyksellisiä kohteita.Sillä suuri osa on piilotettu kortellien sisäisille takapihoille.Asuintalot on rakennettu ikivanhojen kirkkojen yms. Kohteidenympärille. Oli todelliset yllätykset kun Olga vei meidät joihinkinkäytäviin, joihin normaali ihminen ei edes ajattelisi menevänsä.Todella kiehtova kaupunki kun salaisuudet kirjaimellisesti ovatpiilossa. Muuten kaupunki on rakennettu ilman minkäänlaista logiikkaa.Kadut ovat sikinsokin miten sattuu. Kapeitä käytäviä siellä täällä,ihan niinkuin Tukholman vanha kaupunki, tosin se sentaan on paljonsiistimmän näköinen.
Paluumatkalla Sergein luokse Eerik rupesi epäilemään jotain outoaohjauksessa. Auton kannattimissa jonkinlainen vika mahdollisesti.Katsotaan huomenna aamulla tarkemmin onko oikeasti vikaa vaiharhakuvitelma.