Zugspitze on Saksan korkein vuori, jonka yli kulkee myös Itävallan raja. Aivan huipun viereen pääsee sekä Itävallan puolelta Ehrwaldista ja Saksan puolelta Eibseeltä hisseillä. Olen käynyt ylhäällä jokusen kerran vain käymässä, muutamia kertoja laskettelemassa ja kerran aiemmin olen noussut kiipeämällä Zugspitzelle. Ensinousuni tein isäni kanssa vuosi sitten samaa reittiä, jota tälläkin kertaa kuljimme. Silloin sää oli melko epäkiitollinen maisemien ihailuun, joten halusin nousta reitin uudestaan paremmalla säällä. Nyt sääennusteet olivat varsin lupaavia.

Ajoimme Eibsee-bussilla Hammersbachiin, josta lähdimme nousemaan ensimmäisen päivän kohteeseen Höllentalangerhüttelle (1381m). Vaelsimme metsän läpi Höllentalklammin alkuun ja aina yhtä näyttävänä esittäytyvän solan läpi. Sen jälkeen edessä oli lyhyt nousu Höllentalangerhüttelle, josta olin puhelimitse varannut meille yöpaikat. Hinta yöpymiselle makuusalissa on 22e tavallisille kuolevaisille, DAV:n jäsenet saavat alennusta. Majalla on yöpyjille peitot ja tyynyt, oma makuupussi pitää olla. Lisäksi “majakengät” eli släbärit saa lainaan, jos omia ei ole (vaelluskenkien käyttö on majojen sisällä yleensä siisteyssyistä kielletty ja kengille on oma säilytyshuone). Illan pimetessä nautimme hyvää keittoruokaa ja muita Baijerin ihanuuksia kuten olutta.

Aamulla nousimme ennen kuin aurinkoa edes näkyi Höllentalin yllä. Hyvä aamupala majalla ja kamat nousukuntoon. Sauvojen avulla vaelsimme aamun valjetessa Höllentalin toiseen päähän, josta lähtee vuorenseinämää pitkin nousemaan Höllental via Ferratan ensimmäinen osa. Jo tässä vaiheessa oli varsin lämmin sekä liikkeellä selvästi paljon ihmisiä. Kyseinen reitti on suosittu ja siten lähes aina ruuhkainen. Nyt väkeä saattoi olla vielä enemmän liikkeellä, koska edellisenä päivänä koko via Ferrata oli suljettu jäätiköllä tapahtuvien räjäytystöiden takia.

Ensimmäinen via Ferrata -osuus meni mukavasti ja sen jälkeen reitillä on lyhyt pätkä vapaakiipeilyä ja pidempi osuus vaellusta Höllentalferner-jäätikölle asti. Jäätikkö oli viimevuodesta hieman pienentynyt ja lumikin oli pehmeämpää. Meillä oli kuitenkin jääraudat mukana ja niiden käyttöä myös alueen oppaissa suositellaan. Edellisellä kerralla olin ylittänyt jäätikön ilman rautoja ja se onnistui kyllä lumessa kävelemään tottuneelta, mutta raudat tuovat todella paljon varmuutta ja tietenkin lisäävät turvallisuutta. Jäätikkö nousee nimittäin melko jyrkästi ja vertikaalinousua tulee noin 200m – kaatuminen ilman rautoja johtaisi todennäköisesti hallitsemattomaan luisuun alapuolella olevaan kivikkoon asti. Lisäksi halusimme tällä kertaa myös hyödyntää mahdollisuuden harjoitella jääraudoilla kävelyä Großglocknerin reissua ajatellen. Puin jäätikön ylityksen ajaksi pitkähihaisen päälle, mutta ehkä t-paidallakin olisi pärjännyt – niin lämmintä oli!

Jäätiköltä siirtymä toiselle – huipulle asti vievälle – via Ferratalle on nyt aiempaa paremmassa kunnossa ja via Ferratan vaijereita oli muutenkin pitkin matkaa selvästi uusittu. Jäätikön ja kallion välissä oleva railokaan ei nyt ollut erityisen leveä. Ruuhkaa jatkui koko matkan ajan – välillä laskimme nopeampia kiipeilijöitä ohi ja välillä ohitimme muita. Lisäksi myös vastaantulevaa liikennettä oli jonkinverran. Tunnelma seinällä oli kuitenkin miellyttävä ja ihmiset tekivät kohteliaasti tilaa toisilleen. Välillä vaihdettiin muutama sana muiden kanssa sekä “servus” ja “grüß Gott” -tervehdyksiä tuli päivän aikana varmasti satoja. Eräältä naiselta repeytyivät pohjat irti vaelluskengistä, mutta hän sai ongelman korjattua luovasti vetämällä sukat kenkien päälle.

Aiemmat vuoret tällä reissulla olivat auttaneet jo tottumaan korkeampaan ilmastoon, mutta tietenkin noustessa hapen vähenemisen aina huomaa. Zugspitzelle noustessa kuitenkin kaikkein eniten ongelmia aiheutti todella kuuma sää. Vaikka kirkas ja aurinkoinen keli oli muuten miellyttävä niin kuumuus meinasi ajoittain saada ainakin tämän kiipeilijän lääpistymään kesken seinämän. Suojaan auringolta kun ei paljaalla vuorenseinällä pääse hetkeksikään. Joimme kaikki juomavarastomme loppuun, mutta siinä vaiheessa huipulle ei onneksi ollut enää pitkä matka. Saavutimme lopulta Jubiläumsgratin ja nousimme sen kautta Zugspitzen todella täydelle huipulle. Kiipeilijöiden lisäksi huipulla parveili hissillä ylös ajaneita matkailijoita, joiden tungeksinta huipulla ei ollut kaikkien kohdalla kovin turvallisen oloista.

Kävimme juomassa erittäin palkitsevat kylmät limpparit huipun vieressä olevan Münchner Hausin ravintolassa ja nautimme lämpimästä säästä satojen muiden ihmisten kanssa. Kuulutuksien mukaan Eibseelle vievät hissit olivat hyvin täysiä, joten tulimme alas vaihtoehtoista reittiä. Laskeuduimme Gletscherbahn-hissillä jäätikölle, jossa talvisin toimii laskettelukeskus ja jatkoimme sieltä Garmisch-Partenkircheniin asti osan matkaa vuoren sisälläkin kulkevan hammasratasjunan kyydissä.

The final #summit push on our alpine vacation: #HoherGöll 2522m! #alpsdf
@JerikoFox

Done. Oli aikamoinen ferrata reitti. Kannatti. Koska se oli reissun viimeinen vuori. Huomenna uimaan! #alpsdf
@dimatsvetkov

Hoher Göll, 2522m. Huipulla ollaan. Nyt takaisin. #alpsdf
@dimatsvetkov

Huomenta! Tänään mennään tunnustelemaan Hitlerin Kotkan pesän kautta Hoher Göll vuoren huippu, reilut 2500m. #alpsdf
@dimatsvetkov