{"id":1293,"date":"2013-08-04T21:37:51","date_gmt":"2013-08-04T18:37:51","guid":{"rendered":"http:\/\/matkalla.dima.fi\/?p=1293"},"modified":"2020-03-02T14:38:45","modified_gmt":"2020-03-02T12:38:45","slug":"grosglocknerin-valloitus-osa-2","status":"publish","type":"mark","link":"https:\/\/dima.fi\/blog\/matkamerkki\/grosglocknerin-valloitus-osa-2\/","title":{"rendered":"Gro\u00dfglocknerin valloitus 30-31.7. Osa 2"},"content":{"rendered":"\n

<< Gro\u00dfglocknerin valloitus 30-31.7. Osa 1<\/a><\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4232\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Her\u00e4tys oli samantapainen kuin Zugspitsellakin, eli ihmiset rupesiv\u00e4t h\u00e4r\u00e4ilem\u00e4\u00e4n jo ennen viitta. L\u00e4hdettin aamiaiselle viimeisten joukossa. Arvelin itse, ettei meill\u00e4 voi olla mit\u00e4\u00e4n kiirett\u00e4 sinne huipulle, kun on t\u00e4ll\u00e4inen iso kasa ihmisi\u00e4 pyrkim\u00e4ss\u00e4 sinne. Yht\u00e4 hyvin voi tulla my\u00f6hemmin, kuin jonotella rinteell\u00e4. Aamiaiseksi kuuman teen lis\u00e4ksi oli leip\u00e4siivut ja levitekokoelma, jossa on suklaata, voita, hilloja, sulatejuustoja ja pateita. Aamiaisen j\u00e4lkeen pipahdettiin ulkona tunnustelemassa s\u00e4\u00e4t\u00e4, joka oli puoliilvinen ja kylm\u00e4hk\u00f6. Varmuuden vuoksi kaikki l\u00e4mpim\u00e4t p\u00e4\u00e4lle vaan. Parempi olla kuumissaan kuin kylmiss\u00e4\u00e4n.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4234\"\/<\/figure>\n\n\n\n

J\u00e4\u00e4tikk\u00f6 tuli vastaan aika pian, jolloin en en\u00e4\u00e4 ihmetellyt joidenkin pukevan j\u00e4\u00e4rautoja jo majalla. Mutta silti on hyv\u00e4 olla pilaamatta niit\u00e4 kivikossa. Puettin j\u00e4\u00e4raudat j\u00e4\u00e4tik\u00f6n reunalla ja viritettiin taas k\u00f6ysi v\u00e4liimme. Polku kulki jyrk\u00e4ll\u00e4 j\u00e4\u00e4tik\u00f6ll\u00e4 siksakkia ja taas piti menn\u00e4 p\u00e4tkitt\u00e4in, jotta hengitys tasantuisi. Ilman ohuus tuntui jo maatessa majalla. Sit\u00e4 oli jotenkin kevyt hengitt\u00e4\u00e4. Happeahan siin\u00e4 korkeudessa oli jo noin 65%. Ei ihme, ett\u00e4 heng\u00e4stytti helposti.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4241\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Odotukseni jonoista olikin toteutunut. Huipun juureen kun p\u00e4\u00e4stiin, niin sen melkein pystysuoran lumisen rinteen yl\u00e4puolella n\u00e4kyiv\u00e4t jotku opastetut ryhm\u00e4t odottavan joko p\u00e4\u00e4sy\u00e4 ylemm\u00e4s tai alas. Lumi oli viel\u00e4 riitt\u00e4v\u00e4n kova kannattamaan painoamme, ett\u00e4 pystyi menem\u00e4\u00e4n lumipolkua pitkin roikkumatta j\u00e4\u00e4hakussa. Joissakin kohdissa piti kiert\u00e4\u00e4 kallion ulkonemia tai kivilohkareita, t\u00e4ll\u00f6in piti keksi\u00e4 keinoja saada itsens\u00e4 kiinni. Hakku p\u00e4\u00e4si arvoonsa. Tungin sit\u00e4 koloihin, kovaan lumeen, j\u00e4\u00e4h\u00e4n ja se piti niist\u00e4 kiinni. Parasta omassa hakussa on rannehihna, joka on hakun varren pituinen. Ei tarvitse itse pit\u00e4\u00e4 hakusta kiinni lujasti ja roikottamaan n\u00e4in oma painoa, vaan rannehihna pit\u00e4\u00e4 huolen siit\u00e4. S\u00e4\u00e4styy voimat, eik\u00e4 ole riski\u00e4 otteen lipsumisesta. Fox meni edell\u00e4 ja min\u00e4 kipittelin rinteell\u00e4 per\u00e4ss\u00e4 ja pidin k\u00f6yden suhteellisen suorana.
Kun luminen rinne loppui, muuttui reitti vapaaksi kiipeilyksi. Heti ensimm\u00e4isell\u00e4 paikalla, jossa oli isot ulkonemat ja lohkareet, ihmiset riisuivat j\u00e4\u00e4raudat ja asettivat ne omiin kasoihin sauvojen ja hakkujen kanssa kallion koloihin. N\u00e4in teimme mekin. Turhaan sit\u00e4 painoa yl\u00f6s raahata. <\/p>\n\n\n\n

\"\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Matka jatkui kiipe\u00e4m\u00e4ll\u00e4 vuorotellen ja v\u00e4lill\u00e4 samaan aikaan tilanteista riippuen. Paikoin oli kallioon upotetut tapit, lenkit tai yli metrin pituiset tangot, joihin sai k\u00f6yden kierretty\u00e4 varmistukseksi. Aina v\u00e4lill\u00e4 piti p\u00e4\u00e4st\u00e4 paluumatkalla olevia ryhmi\u00e4. Kun laskeutujat eiv\u00e4t aina n\u00e4e alla olevia, niin nousijan piti usein keksi\u00e4 paikan, johon v\u00e4isty\u00e4. Se teki usein hommasta hitusen vaarallisemmaksi. Etenkin kun oppaat tulevat aina ryhm\u00e4n per\u00e4ss\u00e4 varmistettuaan ryhm\u00e4ns\u00e4 laskua k\u00f6ydell\u00e4, ei aina voi tiet\u00e4\u00e4 vastaan tulevien kokemuksista. Ett\u00e4 antaako niille tiet\u00e4, vai voivatko ne valita toisen reitin. Random touhua siis. Foxin kanssa ollaan kuitenkin aina pyritty v\u00e4ist\u00e4m\u00e4\u00e4n. V\u00e4lill\u00e4 ohitsemme jotku nousivat hirve\u00e4ll\u00e4 vauhdilla ilman varmistuksia muita vaarantaen. Jotku taas tunnollisesti odottivat per\u00e4ss\u00e4 kunnes p\u00e4\u00e4stimme turvallisessa paikassa ohi.<\/p>\n\n\n\n

Gro\u00dfglocknerilla on kaksi huippua, jotka muodostavat v\u00e4lille satulan muotoisen notkelman. Reitimme kulki ensin pienemm\u00e4n Kleinglockner-huipun kautta, jonka j\u00e4lkeen oli jyrkk\u00e4 lasku. Satulan alapuolella pidettiin taas taukko, jonka j\u00e4lkeen huomattiin liian my\u00f6h\u00e4\u00e4n kamerani ja Foxin juomapullon j\u00e4\u00e4neen sinne. Huipulle jatkettiin ilman kameraa. Tai olihan meill\u00e4 GoPro-erikoiskamera, jolla sai my\u00f6s valokuviakin otettua. Samoin Foxilla oli pieni videokamera mukana. Ja tosiaan ne k\u00e4nnyk\u00e4tkin. Joten ilman todisteita emme j\u00e4isi.<\/p>\n\n\n\n

\"G0026422\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Suurin osa ryhmist\u00e4 oli jo paluumatkalla, jolloin huipulla ruuhka v\u00e4heni v\u00e4henemist\u00e4. Juuri sopivasti meille, kun p\u00e4\u00e4stiin perille. S\u00e4\u00e4 kun oli puolipilvinen, niin alas n\u00e4kyi osittain. Useimmin niin, ett\u00e4 toiseen ilmansuntaan oli selke\u00e4t\u00e4 ja toisella puolella pilvist\u00e4. Mutta komeat maisemat silti. Kauan emme huipulla vitsineet oleskella, kun per\u00e4ss\u00e4mme oli muitakin huipulle pyrkineit\u00e4 ihmisi\u00e4. Huomasin parivaljakon nousseen toista reitti\u00e4 pitkin, jossa oli pelkk\u00e4\u00e4 tauotonta 1000m nousukiipeily\u00e4 harjannetta pitkin huipulle asti. Se pit\u00e4\u00e4 joskus kokeilla.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4259\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Aurinko paistoi t\u00e4ysin voimin ja paluumatkamme alkoi olemaan l\u00e4mpim\u00e4ss\u00e4 keliss\u00e4. Vaatteita en kuitenkaan viitsinyt riisua, kun oltiin koko ajan liikkeell\u00e4. Satulan j\u00e4lkeisen nousun j\u00e4lkeen huomattiin pienell\u00e4 huipulla n\u00e4tisti koloon asetetut kamera ja juomapullo. Joku poimi ne ja asetti n\u00e4kyv\u00e4lle paikalle. Kiitos h\u00e4nelle!
\nHuipun j\u00e4lkeen vastaan tuli tuttu luminen rinne. Joka oli muuttunut pehme\u00e4ksi sohjoksi. Vett\u00e4 oli paljon, sit\u00e4 oli joka puolella ja se virtasi isoina noroina pitkin rinnetta. Lumeen on muodostunut syvi\u00e4 ja kiemurtelevia uria. En\u00e4\u00e4 ei voinut k\u00e4vell\u00e4 turvallisesti alas, vaan laskin Foxia k\u00f6ydell\u00e4 edess\u00e4ni. K\u00e4ytin v\u00e4lill\u00e4 kallioon ruuvattuja silmukoita tai hakkuani ankkureina. Itse tulin per\u00e4ss\u00e4 ahkerasti hakkua k\u00e4ytt\u00e4m\u00e4ll\u00e4. Fox silloin varmisteli itse\u00e4\u00e4n, etten vet\u00e4isi h\u00e4net per\u00e4ss\u00e4ni jos putoaisin. K\u00e4yt\u00e4ny\u00f6mme oli hyv\u00e4, sill\u00e4 kerran maa petti Foxin jalkojen alta ja Fox j\u00e4i roikkumaan k\u00f6yteen. Ja kerran, kuten olen todennut aiemmin ohitustilanteiden vaarallisuudesta, sattui sellainen tilanne. Ison kivilohkareen taakse ei voinut n\u00e4hd\u00e4. Fox on mennyt jo sen taakse ja ilmoitti radiopuhelimella, ett\u00e4 on varmistamassa. L\u00e4hdin kiert\u00e4m\u00e4\u00e4n sen murikan, mutta vastaan tulevalla ryhm\u00e4ll\u00e4 oli kova kiire p\u00e4\u00e4st\u00e4 Foxin ohi minua vastaan. Siin\u00e4 ei sitten mennyt kuin hetki, ett\u00e4 maa petti minunkin jalkojeni alta ja tipahdin. Onneksi Fox varmisti. Muuten olisin ollut sen parisen sataa metria alempana mutaisena ja kolhiintuneena. Ei ole turhaan n\u00e4m\u00e4 vermeet. Typeri\u00e4 ne, jotka aliarvioivat vuoria ja n\u00e4in vaarantavat itse\u00e4ns\u00e4 lis\u00e4ksi muitakin. Jotku laskeutuivat rinnetta pitkin k\u00f6ysilaskulla, se n\u00e4ytti olevan nopein ja suoraviivaisin tapa laskeutua. Rupesin itsekin harkitsemaan sit\u00e4 vaihtoehtoa, kun meill\u00e4 oli mukana 50m k\u00f6ytt\u00e4. Luopuimme ajatuksesta, kun ei en\u00e4\u00e4 ollut paljoa j\u00e4ljell\u00e4 sit\u00e4 rinnetta. Sitemmin rinne loiventui j\u00e4\u00e4tik\u00f6ksi, jossa oli pehme\u00e4 astella alas ment\u00e4ess\u00e4. Polvet tykk\u00e4siv\u00e4t. V\u00e4lill\u00e4 jalka upposi polvia my\u00f6ten lumeen. Piti ruveta arvioimaan miss\u00e4 olisi kovempaa lunta, johon astua. M\u00e4rk\u00e4 lumi kun ei tuntunut kivalta kengiss\u00e4, etenkin kun tarkoituksena oli laskea koko p\u00e4iv\u00e4n koko vuorta alas autolle asti. Ja jalat oli m\u00e4r\u00e4t jo nyt. Not good. P\u00e4\u00e4stiin p\u00e4iv\u00e4n l\u00e4ht\u00f6pisteelle, Ezherzog-Johan h\u00fctte majalle, josta pienen tauon j\u00e4lkeen jatkettiin matkaa alas vuorelta. T\u00e4ll\u00e4 kerta laskeuduttiin alas isolle j\u00e4\u00e4tik\u00f6lle lyhint\u00e4 mahdollisinta ferrata reitti\u00e4. Sitten tallusteltiin koko j\u00e4\u00e4tik\u00f6n halki toiselle puolelle. Keskell\u00e4 j\u00e4\u00e4tikk\u00f6\u00e4 t\u00f6rm\u00e4simme yl\u00f6s nousevaa perhett\u00e4, jonka \u00e4iti kuuli meid\u00e4n puhuvan suomea. Jolloin kysyi meilt\u00e4 ollaanko Suomesta. He asuivat vakinaisesti Saksassa ja olivat p\u00e4\u00e4tt\u00e4neet kokeilemaan koko perheen voimin Gro\u00dfglockneria. Perheess\u00e4 siis \u00e4iti, is\u00e4, nuori poika ja saksanpaimenkoira. Kyseiselle rodulle kiipeily on luonteva, ettei kait pit\u00e4isi ihmetell\u00e4 sen mukana oloa. Koirallakin oli kunnolliset valjaat, ett\u00e4 tarvittaessa voi nostaa hankalissa paikoissa.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4275\"\/<\/figure>\n\n\n\n

J\u00e4\u00e4tik\u00f6n toisen reunan l\u00e4hestyess\u00e4, huomasimme viereisell\u00e4 rinteell\u00e4 olevan tuoren lumivy\u00f6ryn j\u00e4lki\u00e4. Yksi j\u00e4ttil\u00e4inen lohkari on liukunut lumivy\u00f6rypaikalta muutamien satojen metrien matkan useiden polkujen yli. Jos tiell\u00e4 olisi ollut ihmisi\u00e4, ei paljoa tarvinut mietti\u00e4 mit\u00e4 niille tapahtuisi. Alkoi tosissaan olemaan sit\u00e4 tunnetta, ett\u00e4 mit\u00e4 vaan voi sattua j\u00e4\u00e4tik\u00f6ll\u00e4. Kes\u00e4ll\u00e4kin. Pahimmat ajat ovat etenkin kev\u00e4\u00e4ll\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4279\"\/<\/figure>\n\n\n\n

J\u00e4\u00e4tikk\u00f6 p\u00e4\u00e4tyi pieneen sadan metrin kokoiseen l\u00e4t\u00e4kk\u00f6\u00f6n, jonka vieress\u00e4 teimme lev\u00e4hdystauon. Riisuimme j\u00e4\u00e4raudat, valjaat ja kasasimme k\u00f6yden yhteen nippuun. Sill\u00e4 matka jatkui ”kuivaalla” maalla. Polkua pitkin jatkettiin kohti saksalaisen alppiyhdistyksen yll\u00e4pit\u00e4m\u00e4\u00e4 St\u00fcdlh\u00fctte majaa.<\/p>\n\n\n\n

\"\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Olimme siis edelleen It\u00e4vallassa, jossa on maan alppiyhdistyksen ja -klubin yll\u00e4pit\u00e4mi\u00e4 majoja. Mutta t\u00e4m\u00e4 saksalainen oli ymm\u00e4rrett\u00e4v\u00e4 poikkeus, sill\u00e4 historian takia Saksan lonkerot ylettyv\u00e4t moneen paikkaan. Majalla pidettiin limpparitaukko, jolloin pikaisesti annettin sukkien jonkin verran kuivua auringossa. En\u00e4\u00e4 oli tuhannen metrin verran korkeutta v\u00e4hennett\u00e4v\u00e4\u00e4 ennen kuin p\u00e4\u00e4st\u00e4isiin autollemme.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT4306\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Laskeutuminen oli suhteellisen yksinkertainen. Ensin siksakkia polkuapitkin jyrkk\u00e4\u00e4 rinnetta alas ja sitten leve\u00e4mm\u00e4ll\u00e4 kiemurtelevalla polulla laaksoa pitkin. Eli se oli juuri se ”valtav\u00e4yl\u00e4”, jolla n\u00e4htiin muurahaisen kokoisia ihmisi\u00e4, joita ollaan t\u00e4ll\u00e4 kerta itsekin. Polku vei Locknerh\u00fctte majalle asti. Se oli siis se maja, jossa pidettiin aamiainen menomatkalla. Majan j\u00e4lkeen oli tuttu tie, jolla p\u00e4\u00e4si autollakin ajaamaan. Loppurutistus ja olimme auton luona.<\/p>\n\n\n\n

Parkkialueella oli v\u00e4lill\u00e4 ihmisi\u00e4, jotka katselivat meid\u00e4n tavaroiden selvittelytouhua ja kyseliv\u00e4t, ett\u00e4 tuolta huipultako tultiin. Er\u00e4s vanhuksista koostuva porukka vaikutti silt\u00e4, ett\u00e4 joskus aikanaan olivat itsekin k\u00e4yneet huipulla, kun kysymykset oli sit\u00e4 luokkaa, jossa p\u00e4iviteltiin huipun tilannetta. Paikalla vaimonsa kanssa py\u00f6rinyt mies, my\u00f6s tuli kysym\u00e4\u00e4n. Kertoi k\u00e4yneens\u00e4 huipulla 16 vuotta sitten.<\/p>\n\n\n\n

Paljoa emme jaksaneet tavaroita selvitell\u00e4, vaan kasasimme ne yhteen kasaan auton takakonttiin. L\u00e4hdimme ajaamaan etsim\u00e4\u00e4n ruokapaikkaa. Tuumasimme, ett\u00e4 olisi kiva l\u00f6yt\u00e4\u00e4 sellainen paikka, jossa olisi nettiyhteyskin. Joko ilmainen wlan tai parempi kuuluvuus omalle wifi-mokkulalle. Er\u00e4\u00e4n\u00e4 vaihtoehtona oli ajaa 35km Linzille. Siell\u00e4 olisi varmasti jokin sopiva ruokapaikka kuten m\u00e4kk\u00e4ri ja ehk\u00e4 majoituskin voinut l\u00f6yty\u00e4. Siit\u00e4 ajatuksesta kuitenkin luovuttiin, sill\u00e4 se oli p\u00e4invastaisesta suunnassa kuin meid\u00e4n seuraava kohde. P\u00e4\u00e4tettiin ajamaan tunnin Zell Am Seehen, jossa oli my\u00f6s m\u00e4kk\u00e4ri ja ilmainen netti. P\u00e4\u00e4tettiin my\u00f6s, ettei tarvitse turhaan etsi\u00e4 majoitustakaan. Sill\u00e4 p\u00e4iv\u00e4 oli pian vaihtumassa ja majoituspaikan joutui luovuttamaan klo 10. Ei mit\u00e4\u00e4n j\u00e4rke\u00e4 maksaa moisesta saatii tuhlata energiaa etsiess\u00e4 majapaikan. Sovittiin nukkuvamme taas autossa.
\nP\u00e4iv\u00e4n tarina p\u00e4\u00e4ttyi kun ajoimme Zel Am Seesta vajaan tunnin etsiess\u00e4 pys\u00e4htymispaikan keskell\u00e4 luontoa, jossa annettiin unen tulla ja menn\u00e4 omia aikojaan.<\/p>\n\n\n\n

Lis\u00e4\u00e4 kuvia:
Dima: Grossglockner 30-31.7.2013<\/a><\/p>\n\n\n\n

Alla kuljettu reitti:<\/p>\n\n\n\n