{"id":1190,"date":"2013-07-24T13:32:51","date_gmt":"2013-07-24T10:32:51","guid":{"rendered":"http:\/\/matkalla.dima.fi\/?p=1190"},"modified":"2020-03-02T12:37:24","modified_gmt":"2020-03-02T10:37:24","slug":"alpspitze-osa-2","status":"publish","type":"mark","link":"https:\/\/dima.fi\/blog\/matkamerkki\/alpspitze-osa-2\/","title":{"rendered":"Alpspitze osa 2"},"content":{"rendered":"\n
\"_7DT3108\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Osterfelderkopfin j\u00e4lkeen suuntasimme via ferrata reitille, joka veisi huipulle asti. Ei ollut pitk\u00e4 matka k\u00e4vell\u00e4 ensimm\u00e4iselle kohteelle. Joka oli vain parin metrin p\u00e4tk\u00e4. Mutta siin\u00e4 oli sopiva paikka laittaa valjaat ja varmistusvermeet p\u00e4\u00e4lle. Kummasti se reppu keveni, ettei tarvinnut en\u00e4\u00e4 kantaa sit\u00e4 vuorotellen. Siin\u00e4 ekassa vaiheessa olikin pienoinen ruuhka. Ihmiset p\u00e4\u00e4osin olivat paluumatkalla. Ja kun oltiin ainoat menomatkalla, oli sellainen fiilis kuin kunniak\u00e4yt\u00e4v\u00e4n l\u00e4pi k\u00e4velisi. Melko pian tuli vastaan jo varsinainen nousu. Siin\u00e4 noustiin pystysuoraan parikymment\u00e4 metri\u00e4. Nousureitti ei toki ollut yhten\u00e4inen, vaan se kiemurteli v\u00e4lill\u00e4. Vastaan aina v\u00e4lill\u00e4 tuli ihmisi\u00e4, joiden kanssa heitettiin pient\u00e4 smalltalkia. Jotkut ihmetteli ja kyseli, ett\u00e4k\u00f6 onko tarkoitus ehti\u00e4 hissiinkin. Kerroimme, ettemme en\u00e4\u00e4 laske sen varaan, vaan olemme asennoituneet tulemaan alas jaloin. Matkalla huomattiin joidenkin ihmisten tulevan tunnelista, joka oli toisella reitill\u00e4. Siin\u00e4 hetken\u00e4 p\u00e4\u00e4ss\u00e4 k\u00e4vi pieni ajatus, ett\u00e4 onneksi ei tarvitse menn\u00e4 tunneliin kun otsalamput j\u00e4iv\u00e4t kotiin.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3119\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Matka jatkui. Paikoin oli pystynousuja, paikoin taas vaakasuorassa, mutta ainoat paikat mihin saat jalat on pystysuoraan sein\u00e4m\u00e4\u00e4n ly\u00f6dyt ter\u00e4stangot. V\u00e4lill\u00e4 oli kaikkea sekaisin. T\u00e4rkeint\u00e4 oli se, ett\u00e4 hankalissa paikoissa sinulla on aina k\u00e4ytett\u00e4viss\u00e4 ter\u00e4svaijeri, johon saat varmistettua itse\u00e4si kiinni. \u00c4rsytt\u00e4vint\u00e4 siin\u00e4 on se, ett\u00e4 joutuu aina vaan klippaamaan parin metrin v\u00e4lein varmistuslaitteen vaijeriin. Hyv\u00e4 puoli t\u00e4ss\u00e4 on se, ett\u00e4 eteneminen on rauhallista, eik\u00e4 pystysuoratkaan nousut ole v\u00e4sytt\u00e4vi\u00e4. Itseasiassa t\u00e4m\u00e4 osuus oli paljon mukavampi ja rennompi, vaikkakin haastavampi kuin ikuinen k\u00e4veleminen yl\u00e4m\u00e4keen. Ja maisemat senkus paranevat!<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3134\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Ei kauan maisemia sittenk\u00e4\u00e4n p\u00e4\u00e4ssyt katselemaan, kun satuimme olemaan pilvien seassa. Saimmehan sitten keskitty\u00e4 pelk\u00e4st\u00e4\u00e4n nousemiseen. Paikat kapenivat ja muuttuivat pikkasen j\u00e4nnemm\u00e4ksi, kun molemmin puolin reitti\u00e4 oli tuhansien metrien n\u00e4kym\u00e4t alas. Ei pid\u00e4 harrastaa harha-askelia. Lopultakin oli viimeinen nousu ja p\u00e4\u00e4stin huipulle klo 16.56. Hissille ollut en\u00e4\u00e4 reilut puoli tuntia. Eli paluumatkan joudutaan tekem\u00e4\u00e4n k\u00e4vellen.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3140\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Maisemiakin p\u00e4\u00e4si n\u00e4kem\u00e4\u00e4n aina kun pilvet rakoili. Mutta oli komeita n\u00e4kymi\u00e4 muihin vuoriin, vaikkei laaksoja n\u00e4hnytk\u00e4\u00e4n. Istuuduin huipulle vaihtamaan patterit kameraan, kun yht\u00e4kki\u00e4 ymp\u00e4rill\u00e4ni oli kasa alppinaakkoja. Fox on jo l\u00e4htenyt tutkimaan huipun ymp\u00e4rist\u00f6\u00e4 ja j\u00e4tti kameransa luokseni. Enp\u00e4 sitten tehnyt muuta kuin r\u00e4psinyt kymmenkunta l\u00e4hikuvia naakoista. Yll\u00e4tt\u00e4v\u00e4n kesyj\u00e4 olivat, kun tulivat jopa metrin et\u00e4isyydelle. T\u00f6rm\u00e4simme huipulla my\u00f6s italialaiseen pariskuntaan, jolla ei my\u00f6sk\u00e4\u00e4n ollut kiirett\u00e4 hissille. Oletimme heid\u00e4n majailevan jossain alppimajassa, jolloin ei varsinaisesti voikaan olla kiire pois huipulta. T\u00e4ytyy t\u00e4ss\u00e4 vaiheessa viel\u00e4 kertoa, ett\u00e4 koko ajan on ollut melkoisen kuumaa. Huipullakin vaikkakin oli pilvist\u00e4, niin ei lis\u00e4vaatteita kaivannut. Ei edes tuultakaan ollut. Onnistunut s\u00e4\u00e4 helteest\u00e4 huolimatta.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3149\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Tauon j\u00e4lkeen ruvettiin pohtimaan paluureitti\u00e4. Fox katseli karttaa ja ehdotti laskeutumista kaakkoisrinnetta pitkin ja kurvaamalla pohjoissein\u00e4m\u00e4n yli p\u00e4\u00e4dytt\u00e4isiin takaisin yl\u00e4-hissiasemalle. Siit\u00e4 jatkettaisiin tuttua mets\u00e4reitti\u00e4, jolla tultiin yl\u00f6skin. Olisihan joku muu reitti ollut vaihtelun vuoksi kiva. Mutta h\u00e4m\u00e4r\u00e4n tullessa tutumpi reitti on turvallisempi valinta. Laskeutumisreitin heti alussa oli pitk\u00e4 jyrkk\u00e4 rinne pelkk\u00e4\u00e4 sortuvaa sorakive\u00e4. Joka uhkasi liukua jokaisella jokaisella askeleella. Foxin hermot oli \u00e4\u00e4rirajoilla aina kun jalat l\u00e4htiv\u00e4t liikkeelle kivien kanssa. Itse kokeilin toista l\u00e4hestymistapaa, liukuin niill\u00e4 tarkoituksella kuin lumessa alam\u00e4ess\u00e4. P\u00e4\u00e4stin er\u00e4\u00e4lle vuonolle, jossa oli isohkot lumimassat. Lumi oli sen verran kova, ettei sauvatkaan uponneet siihen kuin muutaman sentin. Yhden lumimassan ylityksen j\u00e4lkeen oli taas sit\u00e4 rasittavaa sorakive\u00e4. Heitin ilmaan, oisko pyllyll\u00e4 lasku lumessa mist\u00e4\u00e4n kotoisin. Ei kuitenkaan ollut hyv\u00e4 ajatus, kun m\u00e4r\u00e4t housut eiv\u00e4t taatusti tee matkasta mukavan. Kuitenkin menin takaisin lumelle kokeilemaan kyykyss\u00e4 laskemista, sill\u00e4 huomasin edellisell\u00e4 ylityksell\u00e4 kenkien liukuvan hallitsevasti lumessa. Seh\u00e4n meni oikein n\u00e4tisti, k\u00e4sill\u00e4 piti vaan tukea lumesta pit\u00e4\u00e4kseen tasapainon. Rannekello kertoi nopeuden olevan jopa 25km\/h. Mukavaa. Tosin k\u00e4det olivat j\u00e4\u00e4ss\u00e4. Loput lumimassoista liukuin seisten, kun eiv\u00e4t olleet en\u00e4\u00e4 kovin jyrkki\u00e4. Sorakivialueen j\u00e4lkeen paastin tukevammalle polulle, joka meni vuonosta takaisin vuorelle. V\u00e4lill\u00e4 vastaan tulivat ferrata reitit, jotka sin\u00e4ns\u00e4 eiv\u00e4t hankalia olleet, mutta menosuunta teki niist\u00e4 haastavan. On ihan erilaista laskeutua kalliosein\u00e4mi\u00e4 pitkin kun ei kovin helposti p\u00e4\u00e4se n\u00e4kem\u00e4\u00e4n mit\u00e4 jalkojen alla on. Siin\u00e4 sitten yl\u00e4kroppa enemm\u00e4n koetuksella, kun roikkuu k\u00e4sill\u00e4 jalkojen haparoidessa tukea. <\/p>\n\n\n\n

\"\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Reitti oli enemm\u00e4n k\u00e4velypainotteinen ja kulki useimmiten vuoren sein\u00e4m\u00e4\u00e4n louhitulla kapealla tasanteella. Mahtavat n\u00e4kym\u00e4t alas. T\u00e4mm\u00f6nen ei todellakaan sovi korkeanpaikan kammoisille, sill\u00e4 sit\u00e4 n\u00e4kym\u00e4\u00e4 ei vaan voinut v\u00e4ltt\u00e4\u00e4. Ja silmi\u00e4 ei siell\u00e4 kannata pit\u00e4\u00e4 kiinni. Foxin kanssa vaan nautittiin n\u00e4kymist\u00e4 rotkoihin ja jyrk\u00e4nteisiin. Oltaisiin voitu j\u00e4\u00e4d\u00e4 sinne viel\u00e4 useiksi tunneiksi. Mutta kun oli kiire p\u00e4\u00e4st\u00e4 kyl\u00e4\u00e4n ennen pime\u00e4n tuloa. Kas kun t\u00e4m\u00e4 reitti loppuosa meni juurikin aiemmin n\u00e4kem\u00e4mme tunnelien l\u00e4pi. Niiss\u00e4 oli pime\u00e4\u00e4. Otsalamput k\u00e4mpill\u00e4. Onneksi tunnelit oli tehty niin, ett\u00e4 jompikumpi tunnelin p\u00e4\u00e4 n\u00e4kyi. Yhdess\u00e4 oli keskelle louhittu ikkunakin. Ei voinut eksy\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3245\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Lopultakin p\u00e4\u00e4stiin Osterfelderkopfiin, eli hissin yl\u00e4asemalle, joka oli autioitunut. Janotti hirve\u00e4sti, muttei viel\u00e4 uskaltanut juoda loput juomistame. Sill\u00e4 meill\u00e4 oli edess\u00e4 viel\u00e4 yli tuhannen metrin laskeutuminen. Oltiin siis viel\u00e4 kahdessa tuhannessa metriss\u00e4 ja Hammersbach kyl\u00e4 on 787 metriss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Hissiaseman terassilla oli puun runko, johon oli kiinnitetty erilaisia suuntakylttej\u00e4 ja seassa oli ”Alpspitz Ferrata vain kokeneille”. N\u00e4in ensikertalaisena mietin, ett\u00e4 mik\u00e4s siell\u00e4 oli sellaista, mik\u00e4 vaatis kokemusta. Varmaankin todella korkeat paikat, hermot ja kunto. Sinne kun voi j\u00e4\u00e4d\u00e4 jumiin, jos joutaa paniikkiin. Otettiin valokuvan kyltist\u00e4 ja jatkettiin matkaa tutulla reitill\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3252\"\/<\/figure>\n\n\n\n

Maantiell\u00e4 k\u00e4velless\u00e4 kuu pilkahti er\u00e4\u00e4n vuoren huipun takaa. Se oli komea n\u00e4ky, kun aurinko valaisi vuoren ja kirkas iso kuu oli puoliksi piilossa huipun takana. Todella harvinainen hetki saada talteen. Eik\u00e4 minulla ollut kuin yksi laajakulmainen objektiivi. Onneksi Fox jaksoi raahata omaa kameraa, jossa oli tarpeeksi polttov\u00e4li\u00e4 zoomissaan. N\u00e4emme sitten millaisia otoksia tuli, kunhan kuvat tulevat nettiin. Maantien j\u00e4lkeen k\u00e4\u00e4nnyttiin mets\u00e4polulle, jossa tutut juurakot, kivet, askelmat ja mutkat vaan lis\u00e4siv\u00e4t sit\u00e4 tiet\u00e4misen tuskaa, kun polvet oli jo muutenkin koetuksella, p\u00e4ki\u00e4t ja varpaat tulessa. Ei helpottanut asiaa tieto edess\u00e4 olevista pahemmistakin paikoista. Rupateltiin niit\u00e4 n\u00e4it\u00e4, jotta aika kulkis nopeammin ja ajatukset olisivat muualla kuin \u00e4\u00e4rirajoilla olevissa jaloissa.<\/p>\n\n\n\n

Polku vei yh\u00e4 syv\u00e4lle mets\u00e4\u00e4n ja alkoi olla h\u00e4m\u00e4r\u00e4n merkkej\u00e4. Laskua oli viel\u00e4 800 metri\u00e4 ja jalat huusivat hallelujaa. Sauvat olisivat kyll\u00e4 kovakin juttu. Mutta ne j\u00e4tettiin k\u00e4mpille. P\u00e4\u00e4tin, etten l\u00e4hde en\u00e4\u00e4 vuorille ilman sauvoja. Janotti. Pys\u00e4hdyttin ottamaan huikat ja taas huomasimme jalkojen olemassaolon. Jotenkin kaikki kivut vaan kasvaavat exponentiaalisesti kun j\u00e4\u00e4 seisomaan. Ja liikkeelle l\u00e4ht\u00f6 on sit\u00e4 vaikeampi mit\u00e4 pidemm\u00e4ksi ajaksi j\u00e4\u00e4 odottamaan. L\u00e4hdettiin liikkeelle. Pime\u00e4 teki tuloaan. Piti yh\u00e4 enemm\u00e4n tuijottamaan polkua ja arvelemaan mik\u00e4 kivi on irtonainen ja mik\u00e4 ei. Tarkemmin piti katsoa mihin jalkansa laittaa. Kun h\u00e4din tuskin pysyttiin pystyss\u00e4, pienikin horjahdus voi vied\u00e4 isonkin osan olemattomista voimista. Oli iso helpotus kun p\u00e4\u00e4stiin avoimille paikoille tai poluille jotka kulkivat jyrkien rinteiden poikki. Niiss\u00e4 puut olivat harvakseltaan, ett\u00e4 valoa oli enemm\u00e4n. Mutta pime\u00e4 vaan tuli ja tuli. Laskua oli viel\u00e4 nelisen sataa metri\u00e4 ja kyl\u00e4n valot n\u00e4kyiv\u00e4t kaukana alapuolellamme. Kantap\u00e4\u00e4n kautta opittiin olla ottamatta otsalamput mukaan. Hoksattiin k\u00e4nnyk\u00f6idemme olemassaolon. K\u00e4nnyk\u00e4ss\u00e4ni on tehokas salaman ledivalo, jota otettiin k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n. Onneksi k\u00e4nnyk\u00e4ss\u00e4 ei ollut kuuluvuutta, eik\u00e4 siihen koskettu koko p\u00e4iv\u00e4n aikana. Akku oli siis viel\u00e4 t\u00e4ynn\u00e4. Se valaisi todella hyvin polkua ja n\u00e4ki my\u00f6s riitt\u00e4v\u00e4sti eteen. Valoa piti kuitenkin n\u00e4ytt\u00e4\u00e4 suoraan alas, jotta takana oleva Foxikin n\u00e4ki mihin astua. Toista k\u00e4nnykk\u00e4\u00e4 ei otettu k\u00e4ytt\u00f6\u00f6n, sill\u00e4 se tominut varavalona jos omassani loppuisi akku kesken matkan. Vaikkakin oli valoa, kulkeminen oli fyysisesti haastavampi. Sill\u00e4 ei pystynyt n\u00e4kem\u00e4\u00e4n polun kokonaisuutta, eik\u00e4 n\u00e4in valmistautua seuraaviin haasteisiin. Aina kun pys\u00e4htyi hetkeksi, huomasi jalkojen t\u00e4risev\u00e4n vimmatusti. Piti olla joko aina liikkeess\u00e4 tai sitten lev\u00e4t\u00e4 kunnollisemmin. Haluttiin kuitenkin p\u00e4\u00e4st\u00e4 mets\u00e4st\u00e4 ja vuorelta pois mahdollisimman nopeasti. En\u00e4\u00e4 ei v\u00e4litt\u00e4nyt pahemmin kivuista, osasi olla onnellinen jo siit\u00e4, ett\u00e4 viel\u00e4 pysyi pystyss\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Er\u00e4\u00e4ll\u00e4 aukiolla oltiin v\u00e4h\u00e4ll\u00e4 eksy\u00e4 v\u00e4\u00e4r\u00e4lle polulle. Kiitos Foxin hyv\u00e4st\u00e4 muistista, p\u00e4\u00e4tettiin palata jonkun matkan takaisin ja kokeilla toista polkua. Se onneksi oli oikea. Emme ole kaivanneet ylim\u00e4\u00e4r\u00e4ist\u00e4 seikkailua, kun sit\u00e4 piisasi jo muutenkin. Aukion j\u00e4lkeen oltiin taas mets\u00e4ss\u00e4. Mutta nyt meit\u00e4 odotti mukava yll\u00e4tys ja kokemus. Joka ehk\u00e4 olisi viel\u00e4 taianomaisempi jos oltais odotettu y\u00f6t\u00e4 pari tuntia lis\u00e4\u00e4. Nimitt\u00e4in tulik\u00e4rp\u00e4set alkoivat pikku hiljaa her\u00e4t\u00e4. Pari lensi ohitse ja mets\u00e4n maastossa syttyi yh\u00e4 enemm\u00e4n ja enemm\u00e4n vihreit\u00e4 pilkkuja. Osa alkoi jo nousemaan ilmaan. T\u00e4ll\u00e4ist\u00e4 en ole n\u00e4hnyt koskaan, ainoastaan joissakin animaatioelokuvissa. T\u00e4t\u00e4 ei voinut taltioida valokuviin tai videolle. Se pit\u00e4\u00e4 kokea itse. Mets\u00e4st\u00e4 tuli taianomainen. Se vei hetkeksi ajatukset pois tuskastamme.<\/p>\n\n\n\n

J\u00e4ljell\u00e4 oli en\u00e4\u00e4 satasen metri\u00e4 laskua ja kyl\u00e4n valot oli l\u00e4hemp\u00e4n\u00e4 kuin koskan. Oli loppurutistuksen aikaa. Mutta p\u00e4\u00e4tettiin kuitenkin tehd\u00e4 isompi taukko, sill\u00e4kin uhalla, ett\u00e4 l\u00e4ht\u00f6 voi olla todella tuskainen. Tulik\u00e4rp\u00e4nen lensi taas ohitsemme. Otettiin huikat ja katselimme t\u00e4htitaivasta. Pohdiskelimme, ett\u00e4 harvat ovat nousseet ja laskeneet Alpspitzelle jalan. Etenkin lasku pime\u00e4ss\u00e4 ja jyrk\u00e4ss\u00e4 mets\u00e4ss\u00e4. Vaihtoehtona toki olisi maantien tapainen, joka kiert\u00e4isi vuoria pitkill\u00e4 matkoilla. Mutta oltaisiin silloin oltu alhaalla joskus aamuy\u00f6ll\u00e4.<\/p>\n\n\n\n

Saimme vaivalla itsemme yl\u00f6s ja matkaan. Polku edelleen sinnitteli olla niin hankala kuin vaan voinut olla. K\u00e4nnyk\u00e4n salamavalossa ylitettiin tarmokkaasti kaikki esteet. Vieress\u00e4 oli puro ja teki mieli kovin h\u00f6rp\u00e4t\u00e4 iso annos vett\u00e4. Mutta kun ei tiennyt oliko kyseess\u00e4 l\u00e4hdevett\u00e4 vai sulan lumen vett\u00e4. Ei voinut ottaa riski\u00e4 saada taudin. H\u00f6rp\u00e4ttiin viimeiset vedet pulloista ja sinniteltiin loppuun asti. Vihdoin alkoi n\u00e4kym\u00e4\u00e4n maantie. Kyl\u00e4\u00e4n ei ollut en\u00e4\u00e4 kuin pari sataa metria matkaa. Selvisimme!<\/p>\n\n\n\n

Maantiell\u00e4 n\u00e4imme kaksi ymp\u00e4riins\u00e4 t\u00e4hyilev\u00e4\u00e4 otsalamppua. Niiden omistajat olivat p\u00e4iv\u00e4ll\u00e4 ylitt\u00e4neet Jubil\u00e4umgratin harjanteen, joka kulkee Alpspitzin ja Zugspitzin v\u00e4liss\u00e4. Miehet ovat tietoisesti tulleet alas k\u00e4vellen pime\u00e4ss\u00e4. Tosin kulkivat juuri niit\u00e4 maanteita pitkin tuntkausia.<\/p>\n\n\n\n

Kello l\u00e4hestyi puolta y\u00f6t\u00e4 kun k\u00e4velimme kyl\u00e4\u00e4n. Istahdimme heti ensimm\u00e4iselle penkille, jonka takana oli hanasta juoksevaa vett\u00e4. Se oli tarkoitettu kaikille tankattavaksi. Join siit\u00e4 ainakin pari litraa. Ihana vesi. Tuumattiin keinoja p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 kotikyl\u00e4\u00e4n. Fox ehdotti tunnin k\u00e4vely\u00e4. Hullu! Jalat ovat jo sanonneet itsens\u00e4 irti seka h\u00e4nell\u00e4 ett\u00e4 minulla. Miten tommosta voi ees mietti\u00e4. Emme tienneet miss\u00e4 t\u00e4\u00e4ll\u00e4 olisi taksitolppaa eik\u00e4 numeroa mihin soittaa. Kyl\u00e4kin oli varmaan jo unessa. Itse olin jo valmis her\u00e4tt\u00e4m\u00e4\u00e4n v\u00e4ke\u00e4 l\u00e4himm\u00e4st\u00e4 talosta, ett\u00e4 soittaisivat meille taksin. En\u00e4\u00e4 ei voinut ajatella muuta kuin p\u00e4\u00e4st\u00e4\u00e4 kotiin keinolla mill\u00e4 hyv\u00e4ns\u00e4. Huomasin vastaantulevan py\u00f6r\u00e4n valon vilkuvan tiell\u00e4, juoksin pys\u00e4ytt\u00e4m\u00e4\u00e4n py\u00f6r\u00e4ilij\u00e4\u00e4. Saksalainen tokaisi saksaksi, puhu englantia. Esitin, ett\u00e4 voisiko soittaa meille taksin. Ei suostunut. H\u00f6h. Palasin takaisin penkille. Kai se tunnin k\u00e4vely kuulosti ainoalta vaihtoehdolta. Kysymys oli, ett\u00e4 miss\u00e4 vaiheessa se k\u00e4vely muutuisi konttaamiseksi.<\/p>\n\n\n\n

L\u00e4hdettiin liikkeelle ja samantien huomasimme olevamme hotellin edess\u00e4, jonka avonnaisesta ovesta n\u00e4kyi mies vastaanottotiskill\u00e4. Kuinka typeri\u00e4 oltiin, tietenkin hotelleissa virkav\u00e4ki on aina hereill\u00e4. Mentiin pyyt\u00e4m\u00e4\u00e4n, josko h\u00e4n voisi tilata meille taksin. Kerroimme tulevamme pime\u00e4ss\u00e4 vuorelta alas ja h\u00e4n n\u00e4ki meid\u00e4n olevamme totaalisesti uupuneita. Suostui heti. Soitteli parit puhelut ja kertoi taksin tulevan viiden minuutin p\u00e4\u00e4st\u00e4. Kysyi viel\u00e4, ett\u00e4 haluaisimmeko vett\u00e4 tai muuta. Kiitimme ja yritin antaa tipin, josta vastaanottovirkailija kielt\u00e4ytyi. Mutta suostui k\u00e4ttelyyn.<\/p>\n\n\n\n

Jonkun tovin p\u00e4\u00e4st\u00e4 saapui taksi. Kuskina oli nainen, joka kyseli kuulumisiamme ja ihmetteli matkamme. Perille p\u00e4\u00e4sty\u00e4mme meit\u00e4 odotti viimeinen haaste – piti noustaa portaita pitkin kolmannelle kerrokselle. Onnistui. Rojahdimme s\u00e4ngyille ja ruvettiin tarkistamaan jalkojamme.<\/p>\n\n\n\n

\"_7DT3259\"<\/figure><\/div>\n\n\n\n

Fox sai liev\u00e4n hiertym\u00e4n kantap\u00e4\u00e4n yl\u00e4puolelle. Itell\u00e4ni oikean kantap\u00e4\u00e4n rakko oli auennut ja ihossa oli 2cm kokoinen reik\u00e4. Varustenetin pakkauksesta menomatkalla otettu laastari oli palasina ymp\u00e4ri kantap\u00e4\u00e4t\u00e4. Toisessa kantap\u00e4\u00e4ss\u00e4 laastari oli kutakuinkin paikalla, mutta rakko on kasvanut muttei puhki. Molemmat isovarpaat oli m\u00e4rkiintyneet valkoisiksi. Ihme ett\u00e4 iho oli viel\u00e4 tallessa. Ei en\u00e4\u00e4 v\u00e4\u00e4ri\u00e4 sukkia vaelluksiin. Pesin rakot ja laitoin Compeedin laastarit, jotka j\u00e4iv\u00e4t k\u00e4mp\u00e4lle. Compeedin laastarit oli seuraavana p\u00e4iv\u00e4n\u00e4 korkealla prioriteetilla ostoslistalla.<\/p>\n\n\n\n

T\u00e4ll\u00e4inen unohtumaton seikkailu oli ensimm\u00e4isell\u00e4 vuorella. On sitten kerrottavaa lapsille ja lastenlapsille \ud83d\ude42<\/p>\n\n\n\n

Lis\u00e4\u00e4 valokuvia galleriassa:
Dima: Alpspitze 21.7.2013<\/a><\/p>\n\n\n\n

Alla kuljettu reitti:<\/p>\n\n\n\n